Kyllä luonto muuttuu niin valoisaksi lumen myötä. Itsekin on paljon valoisammalla mielellä.
Kävimme mökkisaaressa nostamassa veneen maihin ja katsomassa, että kaikki muutenkin on kunnossa.
Nämä lumet ovat vaan valitettavasti jo sulaneet.
Pikkuisen koko postaus tulee jälkijunassa, kun en ole millään ehtinyt kirjoittelemaan aikaisemmin. On nimittäin ihan pakko kertoa myös lasten antamasta isänpäivälahjasta.
Iskä sai maailman ohuimman taivutettavam iDadin henkilökohtaisin ohjelmin ladattuna.
Kertoessani muille lasten antaneen iDadin, ovat kyllä silmät laajenneet yhdellä jos toisellakin. Arvokas lahja:D
Rakkauteni voi nyt pelata Moose Hunteria tai King of Garagea, seurata veneilysäätä, katsella HugoTubea ja seurata Day Counterista montako päivää seuraavaan isänpäivään on.. Nettiyhteys on nimeltään Mozilla Firedog. Jotta nämä jutut aukeaisivat paremmin, lukijoille tiedoksi: koiramme nimi on Hugo ja harrastamme veneilyä. Rakkauteni harrastaa hirvenmetsästystä ja viihtyy erittäin hyvin ja erittäin pitkiä aikoja autotallissamme....
Oli kyllä hauska lahja ja itse askarreltu. Julkisilla paikoilla voisivat ohikulkijat hämmästellä, kun tämän räväyttäisi esille:D
Otin myös muutaman kuvan isänpäivälounaastamme. Tytär teki alkuruuaksi paahdettuja vuohenjuustopunajuuria, pääruoaksi tein uunibataattilohkoja ja hirvenfilepihvejä ja poika puolestaan keitteli jälkiruuaksi kinuskikastiketta jäisten karpaloiden kanssa nautittavaksi.
Nyt kuitenkin katsaus tulevaan. Seuraava postauksessa pistän käyntiin ihanan arvonnan. Palkintona on tuotteita, joiden olemassaolosta en ollut tiennytkään ennen Loviisan aitan retkeämmt. Olkaahan siis kuulolla!
"Syksyn pimeneviin iltoihin voimme
levittää valoa kahdella tavalla:
olemalla kynttilä tai peili josta
valo heijastuu."
Kynttilän valoa viikonloppuunne<3
Lämmöllä
I Dad-kortin oli askarrellut täälläkin jälkikasvu isälleen =D Mainio idea!
VastaaPoistaMahtoiko tämä ollakin tämän syksyn hittituote:D
PoistaLoistava isänpäivälahja <3 Ihana maisema mökkisaaressa, harmillisesti kaikki lumi on jo sulanut. Ihania herkkuja olet tehnyt. Mukavaa perjantaita sinulle!
VastaaPoistaKiitos<3 Tosiaan harmi, että lumi on sulanut eikä uutta ole vielä ainakaan tänne sanatut. Samoin sinulle:)
PoistaWau... todella upea lahja :))
VastaaPoistaNiin minustakin:)
PoistaVoi että miten hauska idea isänpäiväkortiksi! :) Niin suloinen kortti!
VastaaPoistaTeillä on ollut herkullisen näköinen päivällinenkin juhlan kunniaksi!
Ihana muuten tuo metallinen tähti! ;)
Täällä on poltettu myös paljon kynttilöitä! Kunpa lunta tulisi vielä hieman enemmän, eilen sataessa lunta jäi vähän maahankin. <3
Tunnelmallista viikonloppua sinulle sinne! <3
Halauksin! <3
T: Emppu / Iloa & Unelmaa
Kiitos kovasti<3 Tuo tähti oli alunperin kuparinvärinen piparimuotti - maalasin sen valkoiseksi ja pistin esille. Täälläkin haaveillaan uudesta lumisateensta. Kiitos samoin sinne halauksien kera<3
PoistaVoi kun kauniita talvikuvia, tykkään niin noista sävyistä, tulisi vaan pian lunta!
VastaaPoistaOnpa teillä ollut mahtavat herkut isänpäivänä, kivaa yhdessä tekemistä onkin kokkailu !
Näyttää melko harmaalta tämä sunnuntai, mutta kivan pirteä ja kuiva keli esim. lenkkeilylle...
Leppoisaa vapaapäivää<3
Sävymaailma on minunkin makuuni:) Yhdessä puuhailu on minustakin kaikkein parasta. Täällä on täänään paistanut aurinko, joten kävin Hugon kanssa metsälenkillä suppilovahveroita poimimassa - ollut siis kiva päivä<3
PoistaMukavaa alkavaa viikkoa♥
Hey my friend,
VastaaPoistaYou realy had som snow...amazing, we only have rain, and rain, and....rain..so sad.
What a lovely diy gifts from your children, it looks so good, fathers day is complete with something they made themselves.
I wish you a nice weekend.
Big hug,
Eefue
Well, the snow melt allready and now we are dreaming a new one:) I agree about the fathers day:home made and beeing together is the best part<3
PoistaThank you for your lovely comment !
Hugs and smiles to you♥
Olipahan mainio lahja! Ihanan omaperäinen. Ja arvontaa odotellessa.;)
VastaaPoistaNuoriso keksi tosiaan kivan lahjan. Seuraavassa postauksessa tosiaan pistän arvonnan pystyyn, joten tervetuloa osallistumaan:)
PoistaIhana lahjaidea ja herkulliset ruuat :) lunta jo kovasti itsekin odottelen,piristää mieltä ja maisemia toisin kuin nämä vesisateet :( hauskaa alkanutta viikkoa
VastaaPoistaVoi, miten hyvännäköistä ruokaa <3
VastaaPoista