Sain viimeinkin testailtua soodataikinaa sopivasti äitienpäivän kynnyksellä.
Idean sydämiin nappasin työkaveriltani ja muokkasin sitä omanlaisekseni. Ihan alunperin soodataikinasta kiinnostuin Pikkupioni-blogin postauksen innostamana.
Painoin simpukan pohjalla kuvioita kaulittuun taikinaan ja otin piparimuotilla sydämen mallisia kuvioita. Pillillä sai tehtyä siistin reijän narua varten.
Soodataikina on kauniin valkoista ja toistaa kuviot tarkasti, mutta huonona puolena on sen hauraus. Sydämet ovat keksin vahvuisia eli ne saa taitettua helposti poikki. Mitään käyttötavaraa siitä ei siis saa tehtyä.
Myös kortti-idean sain työkaveriltani - sydänkortti tietenkin♥
Nyt mummit ovatkin saamassa pakettinsa koristeena soodataikinasta muovailtuja sydämiä. Muuten mennään jo muutamana vuotena perinteeksi muodostuneella kaavalla eli herkutellaan äitienpäivänä piknikin merkeissä. Sunnuntaiksi onkin juuri sopivasti luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä.
Sydämellistä äitienpäivää ♥
halauksin
Vitsi miten jännää, kivaa ja helppoa vielä ja kaunista. Ihanat tuli korttien kanssa. <3
VastaaPoistaTämä oli kiva kokeilu:) Aikaisemmin olen tehnyt taikataikinasta kaikenlaista, mutta tämä taikina on ihanan vaaleaa ja tosiaan toistaa tarkasti painetut kuviot. Kiitos <3
PoistaHyvää äitienpäivää <3
VastaaPoistaOnpa ihanat sydämet, kiva idea tuo soodataikina. Samantyylisiä olen
Itse tehnyt betonista.
Ihanaa päivää teille ka toukokuun jatkoa <3
Olen tehnyt vasta muutamia betonikokeiluja, vaikka suunnitelmissa on ollut tutustua materiaaliin enemmänkin. Betoni olisi kyllä vahvempi ja omalla rouheisella tavallaan myös tosi kaunis. Betonipuuhat laitan kesän puuhalistalle ja toivon saavani jotain aikaiseksi:)
PoistaKiitos ja samoin teille ♥
Niin kauniita sydämiä <3 Kiitos ohjeesta, täytyy laittaa muistiin, jos joskus kokeilisi :) Kaunista äitienpäivää sinne!
VastaaPoistaIhania, herkkiä ja puhtoisia!
VastaaPoistaIhanaa juhlapäivän iltaa sinulle! <3
Kauniita sydämiä! Tänä vuonna äitienpäivä on ollut sään puolesta mitä parhain ja päivästä on saanut nauttia koko sydämestä!
VastaaPoistaOlipa kauniita ideoita!♡
VastaaPoistaNiin kauniita sydämiä ja voihan siitä tehdä muutakin.
VastaaPoistaTuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
Hyvää tiistai päivää.
Those hearts are so cute!
VastaaPoistahttp://beautyfollower.blogspot.gr/