"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Järvien kesäkodit-kirja blogiarvonnassa


Sain ihan huikean mahdollisuuden järjestää Järvien kesäkodit uutuuskirjan arvonnan blogissani.

 Kirjan tekijät Johanna Lehtinen ja Tanja Hakala ovat aikaisemmin julkaisseet Laiturilla-kirjan, jonka esitteytilaisuudessa Kodinonnessa olen tavannut heidät - olikin mahtavaa saada myös käsiini tuttujen tekijöiden uusin kirja.


Kirjan takakannessa kuvaillaan kirjaa mm. näin: 
"Järvien kesäkodit vie ajatukset liplattavien vesien äärelle, rauhallisuuteen ja rakkauteen Suomen luontoa kohtaan" 

Kuulostaa niin ihanlta ja juuri tuollainenhan tuo kirja onkin. Olen uppoutunut haaveilemaan ja ideoimaan kirjan äärelle jo useamman kerran - niin kivoja ideoita ja sisustuksellisesti inspiroivia kesäkoteja. Tässä kirjassa mukavana lisänä on sisustusvinkkejä Hanna Sumarilta ja Milla Aftanilta ja kommentteja myös Maaret Kalliolta, joiden kaikkien näkemyksiä ja ammattitaitoa ihailen kovasti. 


 Kirjassa on esitelty uusia moderneja, vanhoja rustiikkisia ja maalaisromanttisia kesäkoteja eli sisältö ilahduttaa monentyylisiä lukijoita. Nappasin kirjasta nämä kaksi kuvaa aivan järven rannalla olevasta ihastuttavasta mökistä, joka vei heti sydämeni<3

Kannattaa siis osallistua bliogiarvontaan:)

*Yhden arvan saa,
jos on kirjautunut SisustEllenin blogin
tai instagramin lukijaksi,
tai on tykkääjänä SisustEllenin facebook-sivuilla.

*Kaksi arpaa saa
jos linkittää arvonnan omaan blogiin käyttäen postauksen ensimmäistä kuvaa
tai jakaa kavereille facebook-sivullaan.

Mainitse myös oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla.

Arvontaan voi osallistua 17.6. saakka. Voittajan ilmoitan blogissani, joten tulkaahan piipahtamaan tänne osallistumisajan jälkeen! 
Kirjaa voi myös tilata osoitteesta www.byjohannalehtinenshop

Kiitos tästä mahdollisuudesta ihanille Johannalle ja Tanjalle <3

Onnea arvontaan ♥

kesähalein

49 kommenttia:

  1. Yhdellä mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Yhdellä mukaan, haaveilijalle passeli kirja - arvelen - :)katjape@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukava kirja, yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä arvalla onnea koittelemaan. Uusia ideoita ja inspiraatiota tarvitsee aina♥

    VastaaPoista
  5. Kirja kuulostaa ihanalta. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa ihanalta kirjalta. Yhdella arvalla mukana! :) aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä mukana :) tuon ensimmäisen kirjan omistajana olisi hienoa saada myös tämä heidän toinen kirjansa omaksi!

    VastaaPoista
  8. Yhdellä mukana, kiinnostavalta kuulostaa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Tottahan toki, yhdellä mukana kivassa arvonnassa!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Yhdellä mukana, ai että näyttää ihanalta kirjalta!

    VastaaPoista
  11. Mukana, yhdellä arvalla

    lotttav [ at ] gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
  13. Ihania juttuja löytyy blogistasi. Yhdellä arvalla mukana. Ihanalta vaikuttaa kirja. T:Hanna hannakaisahakanen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana yhdellä arvalla =)
    Titta

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukana, seuraan instassa... houkuttelevan näköisiä kuvia :) -SN
    sari.nieminen72@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Blogger-lukijana mukana yhdellä arvalla mielenkiintoisen kirjan arvonnassa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana :-)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  18. Mukana yhdellä! :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Yhdellä mukana :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Arjuli: Ihana kirja; mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  21. Yhdellä mukana!
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tämäpä olisi ihanaa kesälukemista omalle mökille. Yhdella arvalla mukana. Frostypinkki (at) gmail.com

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla.Kiva kisa

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  24. Vau olisipa ihana kirja 😊 mukana olen yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  25. Ihana palkinto!

    Olen arvonnassa mukana yhdellä arvalla. Seuraan blogiasi Facebook-sivujen kautta.

    VastaaPoista
  26. Ihana kirja!<3 mukana yhdellä:)
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Yhdellä mukana :) Hieno kirja.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihanan näköinen kirja! Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin ja Facebookin kautta, ja myös jaoin Facebookissa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä mukana :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mielenkiintoinen teos, yhdellä mukana. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kirja on ihana, täynnä kauniita kuvia suomalaisista mökeistä.
    Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  32. Kiitos vinkistä! :) Mukaan arvontaan siis.

    VastaaPoista
  33. Mukana yhdellä :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana ihanassa arvonnassa!:) jattanen@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Onpas kivan kuulloinen kirja! Yhdellä arvalla sitä tavoittelen 😊

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana! tauvonpaikankaisu@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana kahdella arvalla (FB ja oma blogi): http://elamantuoksuinenkoti.blogspot.fi/2017/06/6-parasta-asiaa-kesassa-arvonta.html?m=1

    Arvontaan: raparperikilpikonna@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Bloggerlukijana mukaan yhdellä arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukana :)
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla! :)
    tiina.honkala-nappila@elisanet.fi

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana! pienilintukoto@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana yhdellä arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa kahdella mahdollisuudella; olen fb-lukija ja nyt myös ig-seuraaja. Linkitin arvonnan oman blogini sivupalkkiin.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  46. Mukana yhdellä arvalla.
    pia.kukkola@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Oi, mikä kesäkirja. Mukana yhdellä arvalla.
    katariina.j.pietila@gmail.com

    VastaaPoista