"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Uusia kesävempeleitä


Tämän kesän kaksi kivaa hankintaa ovat tuoneet paljon iloa kesäloma-arkeemme.

Toinen on tämä ladattava suihku, joita itse asiassa ostin oikein kaksin kappalein eli veneeseen ja mökille molempiin omansa. Tuota harmaata sävyä piti oikein metsästellä - muita värejä olisikin ollut helpommin saatavilla.

Suihku on tuonut virkistystä, hauskaa pientä yleellisyyttä ja helpottanut peseytymistä sekä mökillä että venereissuilla. Laite säästää vettä tavalliseen vadissa pesuun verraten tosi paljon, sillä saan pestyä omat pitkät hiukseni yhdellä ämpärillisellä sopivan lämpöistä vettä.


Myös koiran pesussa tämä vempele on osoittautunut oivaksi apuvälineeksi ja veneilykauden päättyessä ajattelinkin ottaa suihkun kaupunkiin, sillä kodissa, jossa ei ole kuraeteistä käytössä, tästä tulee olemaan sadekelien  lisääntyessä paljon apua. Pihalla vaan suihkutellaan kuraiset tassut ja muut puhtaiksi sopivan lämpöisellä vedellä. Ihan mahtavaa. Videolla näkyvän hiekkaisen Hugon puhtaaksi suihkuttamiseen  tarvittaisiin todennäköisesti koko ämpärillinen vettä.


Nyt täällä odotellaan seuraavia helteitä ja pidempää venereissuamme. Veneen uudistetulla uimatasolla voi sitten käydä suihkuttelemassa, jos vaikka sinilevät estävät uimisen.


Toinen hankintamme helpottaa perunoiden pesua eli on Pari Vesaa ja Masa Oy -yrityksen kehittelemä kesän uutuustuote Potturi. Sillä on pesty uusia perunoita jo monet kerrat, ja se on nopeuttanut hommaa mökillä ja venereissuilla. Helpointa tällä on pestä perunat suoraan meressä huljutellen, mutta onnistuu pesu pienemmässäkin vesimäärässä.


Juhannuksen oikein otettiin videonpätkiä, kun miesväki harjoitutti hauistaan Potturilla perunoita meressä pesten. Kiva, kun arkisesta puuhasta saa näin hauskaa hommaa. 


Molemmat hankkimamme kesävempeleet ovat hinnaltaan vähän yli 20 euroa.  Tässäpä pientä sellaisten iloa tuottaneiden vempeleiden esittelyä, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt ennen tätä kesää.

Laittakaahan vinkkiä kommentteihin, jos olette tehneet kivoja kesähankintoja - tai ehkäpä löydöt ovat juuri näitä samoja:)

kesähalein

18 kommenttia:

  1. Mökkisuihku meillekin hankittiin keväällä ja on kyllä näpsä kapistus.
    Potturia en ole kokeillut, uudet perunat pesen edelleen pienellä juuriharjalla. Mukavia merireissuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kuulin suihkusta vasta juhannuksena, kun sellainen löytyi isäntäperheen mökkisaunasta. Seuraavalla viikolla meillä olikin sitten jo omat hankittuna😊 Kiitos, Anni⚓❣️

      Poista
  2. Tuo suihku on kyllä näppärä. Ja, todellakin helpompi pestä hiukset suihkulla kuin perinteisellä "vatisuihkulla". :)
    Potturia en ole kokeillut, mutta on varmasti hyvä.
    Toivotaan kauniita veneilysäitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on näitä arjen pieniä yleellisyyksiä♥️ Potturilla pestessä mullat lähtevät helposti pois - sisätiloissa tämä ei taida kuitenkaan olla ihan niin näppärä 😊

      Poista
  3. Kiva postaus!
    Hankimme tuollaisen suihkun toissakesänä veneeseen, emmekä luopuisi siitä enää mistään hinnasta ;)
    Vettä säästyy ja puhdasta tulee. Viime kesälomalla sinilevä esti lähes kokonaan uimisen, joten suihkulla sai ihanasti viilennystä niin koirille kuin itsellemmekin. Veneestäkin oli myös hyvä huuhdella pölyt ja hiekat pois makeaa vettä säästäen :)
    Kätevältä vaikuttaa tuo potturikin, eikä ole hinnalla pilattu.
    Ihania veneilyreissuja teille toivottelen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkennuksena vielä, eli siis hiekan ja pölyn huuhtelu veneen katolta, kannelta ym. ulkopinnoilta :D

      Poista
  4. Pitipä heti käydä netissä kurkkimassa noita suihkuja, en ole ollut yhtään tietoinen moisesta. Äärettömän kätevä monessakin paikassa. Kiitos vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ladattava suihku oli myös tämän kesän uusi juttu😊 kiva, jos vinkistä oli hyötyä❣️

      Poista
  5. Täältä löytyikin todella kaunis blogi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi♥️ olet lämpimästi tervetullut😊

      Poista
  6. Onpa kätevä suihku!Nyt on kunnon hellekelit tulleet.Lomalla on tätä odotettukin.Hyviä veneilykelejä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, vähän pelkäsin, että suihku olisi turhake, mutta oli kyllä hyvä hankinta. Ihana helle jatkuu ja saa kesän tuntumaan kesältä🌞♥️ kiitos 😊

      Poista
  7. Vitsit, kun täältä löytyy aina ihan mielettömän käytännölliset vinkit. Mistäs näitä suihkuja saa? Sellaisen haluaisin ehdottomasti myös hiusten pesuun saaressa. Eikä tuo potturikaan huono olisi omistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti😄 tämä suihku löytyi Tokmannilta - ostettiin seudun viimeinen harmaa:D Puuilossa on muistaakseni valkoisena ja motonetissa iloisen värisiä muistaakseni alle 20e. Suihku on ollut nimenomaan ihan paras hiustenpesussa, sillä se säästää niin paljon vettä❣️

      Poista
  8. Hei, meillä on tuollainen suihku, mutta sinisenä. Ehdottomasti harmaata metsästämään! Sävy sopisi paremmin sisustukseemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on valjennut vasta nyt tämän olemassaolo. Harmaita voi olla haastavaa metsästää:D

      Poista
  9. Suihku löytyy... en tosin ole sitä vielä testannut, mutta perhe tykkää ja etenkin pitkien hiusten pesussa loistava.
    Potturi on käytössä mökillä ja ihan tosi kätevä... toimii 👍
    Mukavaa loppukesää ♡
    -SariKatriina

    VastaaPoista