"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Sohvaunelmia

Aloittaessamme nuorena parina huonekalujen hankinnan ensimmäisiksi sohviksi kelpuutimme mummilan naapurin kaatopaikalle menossa olevat ruskearaitaiset kangassohvat. No se oli sitä aikaa, kun olohuoneessa tehtiin myös rättisitikan moottoriremonttia ja oltiin taloremontin alkumetreillä...

Ensimmäiset ostamamme sohvat olivat vihreää nahkaa, ja ne ovatkin palvelleet siitä asti....siis aika kauan....

Nyt jo jonkin aikaa haaveissa on ollut valkoiset sohvat. Unelman toteuttamista on jarrutanut ainoastaan huoli valkoisen epäkäytännöllisyydestä. Mutta monessa muussakin asiassa tunnelma on kodissamme voittanut käytännöllisyyden...

No nyt viimein tuli  tehtyä reissu meiltä reilun tunnin ajomatkan päässä olevaan Ikeaan. Sillä seurauksella, että valkoiset Ektorp - sohvat on nyt ostettu :)

Samalla reissulla tarttui Hemtexistä ihanat beiget torkkupeitot mukaan. Haaveissa olisi ommella vielä muutama uusi sohvatyyny ja ehkä  maalailla taulujen kehyksiä ja valaisimien runkoja valkoisiksi...

Puuhaa siis riittää... ihan itse järjestettyä ihanaa sisustusstressiä:)

Kokosimme sohvat naisenergialla kahdestaan tyttäreni kanssa, ja helppoa oli: selkeät ohjeet ja helpot ruuvaukset - mukavat tyttöjen talkoot! Sohvat on nyt testattu isoilla istujamäärillä, eivätkä ole romahtaneet :)

Tässä kuvat vanhasta vihreästä ja uusista valkoisista sohvista - kyllä oli jo aika vaihtaa :)


4 kommenttia:

  1. Dear Ulla, thanks for your visit! Your blog is lovely too!! Wonderful and lovely goodies, I love this for my home!
    have a great day
    hugs
    Astrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your lovely words and visiting my blog :)
      ♥ Ulla

      Poista
  2. Hello thank you for visiting my blog.
    Of course I also look at your blog.
    Wonderful blog, wonderful atmosphere.
    Ben follower become equal so I can not miss items.
    Wish you a nice weekend and until next post.
    With love rosita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I´m happy for your visit. Thank you for your nice words :) Have a lovely weekend!
      ♥ Ulla

      Poista