"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Verhohaaveita

Keittiön jouluverhot vaihdettiin siniruutuisiksi jo tammikuun lopussa. Yläkappa on jatkuvasti sama - vaihdan vain nauhat eri värisiksi.

 Jouluverhojamme voi halutessaan käydä katsomassa tästä:  Jouluverhot



Aiemmin keittiössämme oli sinistä sävyä melkoisesti: siniset puutuolit, räsymatot, kaakelit jne. Sininen on väistynyt pikku hiljaa ja vaikka sävy on näissä verhoissa ja sohvan tyynyissä melko hillitty, haluaisin vaihtelun vuoksi vaihtaa väriä.
Haaveilen pellavanvärisestä kankaasta, jossa olisi valkoista tai harmaata tekstiä, mutta sellaista ei ainakaan vielä ole löytänyt. 

Löysin omista kangasvarastoistani pienen palan pellavakangasta, josta saisi verhojen osat uusittua, mutta sohvan päällystämiseen pala ei riitä. Innostuin löydöstäni ja aloitin nyt viikonloppuna ompeluhommat, mutta vasta nauhat ovat valmiina.

Yritän saada mahdollisimman pian myös salusiinit valmiiksi, jotta saisin kuvat uudistuneista ikkunoista. Ei muuta kuin ompelemaan!

Sohvakangasta täytyy yrittää metsästää edelleen...

17 kommenttia:

  1. Ihanan hillitty sininen sävy sinulla verhoissa,siis nauhoissa.
    Odotan innolla saada nähdä kuva omeluksestasi :)
    Mukavaa päivän jatkoa sinulle.
    Onnea sohvakankaan metsästykseen.
    -Erica-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Vielä on hommat vähän kesken, joten menenenkin taas jatkamaan urakkaani...
      ♥ Ulla

      Poista
    2. Olen joskus istunut keittiössäsi ja se oli silloinkin tosi kodikas ja tunnelmallinen. Uudet ideat vaikuttavat hyviltä. Minullakin olisi täällä kotona verhoprojektia tiedossa.Jos vaikka kevätaurinko laittaisi vauhtia minuunkin... Kevätterveisin, Satu N.

      Poista
    3. Kiitos :) Vähän on säätämistä, kun kangasta on aika vähän...
      No olispa kiva nähdä, sinun verhoprojektisi tuloksia. Toivottavasti laitat kuvan blogiisi, kun saat ne paikoilleen ♥
      Mukavaa alkavaa viikkoa
      -Ulla

      Poista
  2. thank you voor visit my blog in de rosery!
    you have a very nice en beautyful blog, I will follow you!!
    you're very welcome to visit Thuis bij Tjits!

    greetings from Holland!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your nice words and visiting here! I´m happy to hear you are my reader ♥
      Of course I will come to visit your TbT blog - so "see you soon" :)

      Poista
  3. Ihanan levolliset sävyt niin verhoissa kuin koko blogissakin. Oli kuin olisi tullut suoraan vanhaan aikaan. Maalaisromanttiseen. Vähän selailin muutakin ja jätin itseni lukijaksi, että voin helposti taas palata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistäsi ja mukavasta kommentistasi :) Olen ilahtunut, kun sain sinusta uuden lukijan ♥

      Poista
  4. Kaunis blogi. On kaunis kevät viikko
    Jana

    VastaaPoista
  5. Ihanan pehmeän sininen väri, utuisen kaunis!
    Ilona

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis koti teillä, jään ehdottomasti lukijaksi tänne teille. Innolla odottelen seuraavaa postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulla oli niin ihana arvonta, että innostuin ja lopulta (!!!)onnistuin tekemään blogini ensimmäisen arvontalinkin :)

      Poista
  7. Tulin vasta vierailulle ja kyllä kannatti tulla! Ihana koti <3 Tänne on jäätävä lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa, kun tulit! Ihana saada sinut lukijakseni :) Tulen taas vastavierailulle <3

      Poista