Ennen joulua isosiskoni järjesti hyväntekeväisyyspäivälliset. Hän tarjosi suvulle ruuan ja juomat, mutta jälkiruoka oli maksullista. Sitä oli pienissä annoksissa kuohulaseissa ja montaa eri sorttia, joten kolikoita taisi kertyä ihan kivasti:)
Nämä kuvat ovat kylläkin meiltä kotoa, sillä nappasin idean mukaani, ja poikani synttäreillä oli tarjolla muiden herkkujen lisäksi näitä marjamaljoja. Lasissa on pakkasesta otettuja mustikoita ja punaisia viinimarjoja ja päälle kaadettu punaisella mehulla värjättyä hyytelösokeriliuosta.
Hyväntekeväisyystilaisuudessa oli myös arvonta. Arpojen voitot olivat jotain itsetehtyä tai kierrätystavaraa. Näin saadut tulot lahjoitettiin Vaaka ry:n toimintaan. No minä sain arvonnassa minikuivakakun ja pussillisen pakastemustikoita, joita olen käyttänyt jo noihin marjamaljoihin.
Tyttäreni valitsi sinkkisen kynttilänjalan ja pojat valitsivat myös jotain herkkupuolelta. Arvonta oli hauska idea, jossa yhdistyi mukava yhdessäolo, kierrätys ja hyväntekeväisyys<3 Kierrätimme keskenämme myös vaatteitamme (lue: muut toivat ja SisustEllen hamstrasi).
Jouluna jatkoimme kierrätystä: me kolme siskosta toimme itsellemme tarpeetonta tavaraa, jota sai vapaasti ottaa ja maksaa haluamansa summan hyväntekeväisyyteen. No minähän siellä taisin haalia eniten aarteita: nappasin itselleni tosi tarpeellisen rosettimuotin (..jos ikinä saan aikaiseksi paistaa tuolla rosetteja, teen kyllä heti tänne postauksen!)
....pienen kakkuvuoan, puisia lankarullia, joihin kieputin narua ympärille, ja vielä pikkusiskon kierrätyskopasta koirakirjan koirakuumeen valtaamille pojillemme. Maksoin näistä ostoksistani muutaman kympin Uusi Lastensairaala 2017 keräykseen:)
....pienen kakkuvuoan, puisia lankarullia, joihin kieputin narua ympärille, ja vielä pikkusiskon kierrätyskopasta koirakirjan koirakuumeen valtaamille pojillemme. Maksoin näistä ostoksistani muutaman kympin Uusi Lastensairaala 2017 keräykseen:)
No pari päivää sitten käväisin taas siskon aarrevarastolla. Tällä kertaa sinne oli tullut tavaroita hänen miehensä sukulaisilta ja SisustEllen repsahti taas!!! Sain ihanan sinisen ison emalikattilan, joka saattaa tilanpuutteen vuoksi päätyä mökille...
...kolhuisen pienen emalimukin, joka vaan jostain syystä tuntui niin suloiselta omistaa...
...ja vielä pikkutarjottimen, jota ajattelin käyttää mahdollisissa tulevissa betonitöissäni muottina. Sain nimittäin pikabetonia joululahjaksi:) En ole vielä päättänyt, mitä maksan näistä aarteista - kohteen saa sisareni päättää<3
Muut käyvät kirpputorilla, minä.... siskon aarrekätköillä:D
Huh, mihin joudunkaan tämän tavaramäärän kanssa.
Jostain täytyy taas luopua, jotta jonkinlainen tasapaino säilyy. Välillä innostun myymään vanhoja romppeitamme, mutta nyt kassillinen meille turhaa tavaraa on pakattu lahjoitettavaksi SPR:lle<3
Hyväntekeväisyyden ja kierrätyksen tuottamia hyvän mielen hetkiä myös kaikille täällä piipahtaville♥
halauksin
Niin kiva idea. :)
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin<3
PoistaHieno idea ja ihania aarteita :))
VastaaPoistaKiitos<3 Aarteita on kyllä entuudestaankin jonkin verran, joten mihinköhän kaikki nämä taas sullotaan:D
PoistaWau mitä aarteita...ja koko idea oli hieno!
VastaaPoistaKiitos♥ Idea on sisareni ja hän kyllä ilahtuu, jos vaan joku sen täältä nappaa mukaansa:)
PoistaHauska idea. Me toteutettiin muutama joulu sitten jouluarpajaiset, joihin jokainen sai lahjoittaa jotakin fiksua, uutta tai vanhaa, ostettua tai käsin tehtyä. Arvan hintana oli 2 e, ja jokainen arpa tietysti voitti. Toteutettiin tuo sekä omassa että miehen perheessä ja tienattiin jokunen satanen, joka sitten lahjoitettiin Tampereen mummonkammarille.
VastaaPoistaIhana idea ja hyvin samanhenkistä meininkiä:) Meilläkin oli uutta, vanhaa tai itse tehtyä arpajaisissa ja joka arpa voitti. Oli kyllä hauskaa yhdessäoloa, ja hyvää mieltä tuli kierrätyksestä ja hyväntekeväisyydestä♥
PoistaNo johan olikin kiva idea! Tämä idis pitää kyllä napata:) Tämähän on ihan sitä parasta kierrätystä ja vielä kaupan päälle tästä saa hyvän mielen sekä itselle, että lähimmäiselle<3
VastaaPoistaHih, kiva kun tärppäsi:D Tuo hyvä mieli olikin parasta tässä kaikessa, sitä kun tuli niin monessa kerroksessa<3
PoistaHyvän mielen viikkoa sinulle♥ ..niin ja intoa alkaneeseen projektiisi:)
Hey my frind, what a lovely items you show us, old ones...but so nice.
VastaaPoistaI love the rope, it is always a nice material to use by wrapping gifts.
I wish you a nice week!!! Enjoy!!
Big smile to you!!!
Eefie
Thank you so much, Eefie<3 I also love the rope, it can be used in so many ways. Same to you:)
PoistaHugs&smiles♥
Hurmaava idea työ päivällisjuttu ja iiiihania tavaroita olet haalinut :)
VastaaPoistaKiitos kovasti iiihanasta kommentistasi♥
PoistaIhana idea tosiaan, tuo hyväntekeväisyys;) Kauniita juttuja sait;)
VastaaPoistaNiin minustakin<3 Otin vain osan ihanista tavaroista - jotain sentään jäi aarrevarastoon muillekin:)
PoistaTosi ihana idea! :) Ja mitä löytöjä saitkaan kokoelmiisi... ;)
VastaaPoistaNiin kiva kuulla, että muistakin tämä idea on ihana<3 On se kumma, että jotkut esineet kokee niin vastustamattomiksi, että niitä vaan haalii, vaikka tilaa ei olisikaan:D
PoistaVoi että mitä ihanuuksia!! <3 Ihana idea tuollainen hyväntekeväisyys, siitä tosiaan saa hyvän mielen! Iloa viikkoosi <3
VastaaPoistaHyvää mieltä on tullut kyllä roppakaupalla myös näistä ihanista kommenteista - kiitos<3 Samoin sinulle♥
PoistaMainio idea, tavarat kiertoo ja tuotto hyväntekeväisyyteen,että toi rosettirauta on ihana:)
VastaaPoistaMinäkin ihastuin kovasti tuohon rosettirautaan. Toivon kovasti, että saan joskus kokeiltua myös sen käyttämistä:)
PoistaAnopillani on ollut tapana järjetää joulun alla arpajaiset, joiden tulot menevät hyväntekeväisyyteen. Kohteet vaihtelevat vuosittain. Hän on yleensä aloittanut arpajaisvoittojen ostamisen jo kesällä ja voittojen joukossa on kaikenlaista nenäliinoista sukkiin ja suklaaseen. Arvontailtana kokoonnumme kaikki hänen luonaan ja yhtä hauskaa on joka vuosi. 2013 tulot lähtivät Syyrian lapsille. Teillä oli kyllä ihanat aarteet siellä !!!
VastaaPoistaKuulostaakin mukavalta, ja lahjoituskohde tosi tärkeältä<3 Kiva, kun kerroit perinteestänne:) Kiitos sinulle♥
PoistaGreat idea for the raffle. Some interesting finds. I like to cookie making tools. Thank you for stopping by at Polonica: Home Again.
VastaaPoistaThank you for your visiting<3 I´s so interesting to see blogs from different countries. You are wellcome again♥
PoistaMä luulin olevani lukijana täällä sulla,mutten ollukkaan.No korjasin asian heti ja kirjauduin lukijaksi :)
VastaaPoistaNo kiva, kun klikkasit:) On aina niin kiva saada uusia lukijoita... niin vaikka et ihan uusi tainnut ollakaan:D Joka tapauksessa olet lämpimästi tervetullut♥
PoistaI like all those vintage things very much!
VastaaPoistaThank you for your lovely comment<3
PoistaKiva idea ihan perhepiirissä kierrättää ja laittaa tuotto hyväntekeväisyyteen. Iloa uuteen viikkoosi!
VastaaPoistaKiitos ja iloa sinunkin viikkoosi - minun ainakin loppuu hyvään mieleen tällaisia kivoja kommentteja lukiessa♥
PoistaKierrätys on parhautta, hieno idea ja kivoja esineitä valikoitkin itsellesi!
VastaaPoistaVoi juu betonityö kuvia odotellessa, tuo on nätti muotti vadille, taidan taas itsekin innostua kun kevät koittaa, betonin valuhommiin :)
Ihanat jälkkärimaljat :)
Iloa viikkoosi ♥
Kiitti<3 No saapa nähdä, miten betonitöiden kanssa käy. Toivottavasti pikabetonillakin saa jotain aikaiseksi:)
PoistaSamoin sinulle, blogiystäväiseni♥
Kiitos kaikille sympatiasta ja ihanista kommenteista. Vanhoissa kattiloissa on sielua ja sisko näkee niiden kuhmuisen kauneuden. Hyväntekeväisyyspäivällisen jälkiruokabuffan ja arpajaisten tuotolla kävimme Wennyn, 6 v, kanssa lasten hammasharja ja -tahnaostoksilla. Nämä menevät Vaaka-lapsille, tietää tyttökin valitessaan hygieniaa sävysävyyn. Jos siis siskokulta haluat auttaa, niin kummikohteen repuista puuttuu vielä eväsrasioita. Olisiko tämä hyvä maksu? Tyttöjen värinen:-)
VastaaPoistaKiitos kaikille sympatiasta ja ihanista kommenteista. Vanhoissa kattiloissa on sielua ja sisko näkee niiden kuhmuisen kauneuden. Hyväntekeväisyyspäivällisen jälkiruokabuffan ja arpajaisten tuotolla kävimme Wennyn, 6 v, kanssa lasten hammasharja ja -tahnaostoksilla. Nämä menevät Vaaka-lapsille, tietää tyttökin valitessaan hygieniaa sävysävyyn. Jos siis siskokulta haluat auttaa, niin kummikohteen repuista puuttuu vielä eväsrasioita. Olisiko tämä hyvä maksu? Tyttöjen värinen:-)
VastaaPoistaKiitos kaikille sympatiasta ja ihanista kommenteista. Vanhoissa kattiloissa on sielua ja sisko näkee niiden kuhmuisen kauneuden. Hyväntekeväisyyspäivällisen jälkiruokabuffan ja arpajaisten tuotolla kävimme Wennyn, 6 v, kanssa lasten hammasharja ja -tahnaostoksilla. Nämä menevät Vaaka-lapsille, tietää tyttökin valitessaan hygieniaa sävysävyyn. Jos siis siskokulta haluat auttaa, niin kummikohteen repuista puuttuu vielä eväsrasioita. Olisiko tämä hyvä maksu? Tyttöjen värinen:-)
VastaaPoistaNo huh huh, miten sain viestin ensin hukkaan ja sitten ne on kolmeen kertaan täällä. Anteeksi turha viestitulva pahoittelee iso-sisko
VastaaPoista