Tänään on ollut ihanan lämmin kesäinen päivä :)
Luonnossa kaikki muuttuu nyt niin hurjaa vauhtia,
ettei perässä oikein tahdo pysyä.
Aidallamme kiipeilevässä kärhössä on jo isot nuput,
ja osa kukista on jo aukeamaisillaan.
Pidän näistä varsinkin näistä pienikukkaisista
alppikärhöistä ja niiden siroudesta.
Vanhan talomme yhdellä sivustalla oli ennen aita
Siperian hernepensaista, mutta kun
rakensimme muun tontin ympärille lauta-aidan,
sai se väistyä yhtenäisyyden vuoksi.
Aita on maalattu harmaavalkoiseksi talomme tapaan.
Aika suloinen :)
Tänään olen haaveillut ja unelmoinut
ja nauttinut auringon lämmöstä, ja aikaansaannokset ovat
ja nauttinut auringon lämmöstä, ja aikaansaannokset ovat
jääneet melko vähäisiksi. Huominen tuo taas omat tunnelmansa :)
Kiitos ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseeni <3
"Unelmat ovat yhtä numeroa liian
suuria, jotta me voisimme kasvaa
niiden kokoisiksi."
Unelmointia ja unelmakelejä
ihanaan viikonloppuunne♥
P.s. Olen saanut niin monta samankaltaista haastetta ihanista eri blogeista, että en taida pystyä niihin kaikkiin vastaamaan. Olen niistä kuitenkin jokaisesta ilahtunut ja hyvän mielen välittäminen kai niiden idea onkin.
Lämmin kiitos kaikille ihanille haasteen lähettäjille ♥
Hello,
VastaaPoistaI saw your comment on my blog. Thanks! I like your blog too and I started folowing your blog.
Love, Peet.
Hi There!
VastaaPoistaThank you for visiting my blog...I've just visite your's too, and I love the colours, of the nice flowers!
Wishing you a nice....and (hopefully) sunny weekend!!!
Greetings from Marianne.
Kaunis kärhö ja niin paljon nuppuja, että kohta varmasti tulossa upea kukkaloisto! :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHaaveilu ja unelmointi ovat mielestäni aikaansaannoksia. Suloinen kärhö valkoisessa aidassa. Nautinnollista kesäviikonloppua!
VastaaPoistaTosi kaunis kärhö. Meillä kasvaa melkein samannäköinen kasvi maasta, mutta ei haisuakaan mikä kukka se on.
VastaaPoistaMinäkin haluan kärhöjä. Koko pihan täyteen. Nyt on vasta kaksi =)
VastaaPoistaOn kaunista, niin kukat kuin aita.
VastaaPoistaHello, my name is Valerie and I come to thank you for visiting my blog TIP OF SANTA CASA, visit my other blogs as well when you have free time,
VastaaPoistahttp://casadecorada45.blogspot.com.br/
Your blog is beautiful!
A hug from Brazil
Valeria
Tykkään kovasti kärhöistä! Kaunista!
VastaaPoistaIhana kärhö! Minulla ei ole vielä yhtään mutta suunnitelmissa on useampikin lajike. Tuo teidän aita on myös todella kaunis:) Aurinkoista sunnuntaita!
VastaaPoistaHi my sweet sweet friend :)
VastaaPoistaLovely flowers, and lovely white fence :) You take so beautiful pictures :)
Thank you so much for your comment at my blog :) I love visiting your blog to <3
Enjoy the sun and summer :)
Hugs and smiles Lisa:)
Hello, I came to wish you beautiful one week.
VastaaPoistaA hug from Brazil
Valeria
Todella kaunis tuo kärhö ja aita sen takana, ihana!
VastaaPoistaIhanaisen kaunista viikonalkua♥
thanks for your lovely words! your blog is so beautiful! @nne
VastaaPoistaIhanan herkkä kärhö valkoista aitaa vasten<3 Minullakin on näitä alppikärhöjä, taitaa olla tällä hetkellä kolme. Tykkäisin kyllä kovasti loistokärhöistäkin, mutta meidän välinen yhteiselo ei pelaa millään. Yritetty on monta kertaa!:)
VastaaPoistaHello there!
VastaaPoistaOff course i will visit your blog!
And i'm going to follow you...
Very nice and cosy blog you have!
Greeting from Holland
Joanike
Vastavierailulla täällä kivassa blogissa!
VastaaPoistaKiva kun jätit viestiä niin löysin tänne, palaan varmasti myöhemminkin! :)
Anne
Hallo
VastaaPoistaYour blog is lovely, beautiful pictures!!
And i'm goging to follow you also.
Greetings from The Netherlans
Christien
Hentoa ja kaunista :) Tämä on sitä parasta aikaa, kaikki on uutta, herkkää ja samalla vahvaa ! Hyvää viikkoa ja kukkaloistoa sinulle !
VastaaPoista