"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

maanantai 4. marraskuuta 2013

Valkoista mattapintaa


Meillä on yläkerrassa rappusten jatkeena pikkuruinen tasanne, jonne on mahdutettu pelaamis- ja kakkostelkkarin katsomispaikka. Siellä oleva TV-taso/kaappi on ostettu vuosia sitten Juvi produktionilta puuvalmiina. Se on odottanut pintakäsittelyä kärsivällisesti.


No vihdoinkin pistin tuulemaan - homman aloittamiseen motivoi Tikkurilalta testattavaksi saatu uutuustuote Helmi himmeä eli täysmattapintainen maali. Aikaisemmin olen tuunaillut huonekalujamme saman sarjan puolihimmeällä maalilla.


Tässä kaappimme puuvalmiina. Pyyhkäisin pinnat maalipesulla ja maalasin ensimmäisen kerroksen Helmi pohjamaalilla. 


Suurin työ oli laittaa maalarinteippejä lasioviin. Jälkeenpäin ajattellen olisi voinut maalata ilmankin noita teippejä, sillä joka tapauksessa jouduin raapimaan lasipintoja handyllä puhtaaksi.


Maalasin ihanan helposti levittyvää pintamaalia loppujen lopuksi kolme kerrosta - kaksikin olisi saattanut riittää, jos olisin huomannut muutamat valumat ajoissa...muutama maalauspuuskani sattui nimittäin aika pimeään aikaan:)


Helmi himmeä osoittautui juuri niin ihanaksi maaliksi kuin kuvittelinkin. Mattapinta sopii vanhanhenkiseen kaappiimme tunnelmaan!

Kätevää on myös se, että tuolla samalla maalilla voi maalata myös metallia. Tässä urakassa siitä oli hyötyä noiden sisäpuolien maalaamisessa, sillä metalliset saranat tuli sutikoitua valkoisiksi samalla kertaa. Vesiliukoisuus sekä näin sisätiloissa maalatessa lähes hajuton maali ovat myös todella isoja plussia. Tarkempia tietoja tästä klikkaamalla, KLIK.


Ovien ikkunoiden sisäpuolelle voisi kyllä vielä ommella verhot, jotta kaappiin laitettava elektroniikka johtoineen ei näkyisi lasien takaa. - vielä en ole nimittäin tavannut yhtään kaunista digiboksia tai pleikkaria:)


Tässä näkymää tasanteelta alakertaan.


Nyt kyllä harmittaa laittaa vanhanaikainen paksu televisio takaisin kaapin päälle, eihän sitä voi edes kuvata tänne blogiin!!! Siispä haaveilu&hankinta-listalleni uusi tv ja neuvottelut pystyyn rakkauteni kanssa.

Näinhän tässä käy: kun jotain paikkaa kun alkaa kunnostelemaan, huomaakin jo seuraavan nurkan tarvitsevan myös päivitystä...ja...ja... Asiat alkavat vyöryä lumipallo-efektin tavoin.


 Siispä suunitelmia ja haaveita riittää myös marraskuuhun:)

Suloisia haaveiluhetkiä myös teille kaikille ihanaisille♥
Postaus tehty blogiyhteistyönä Tikkurilan kanssa.

26 kommenttia:

  1. Kaunis lopputulos! Himmeä mattavalkoinen on mainio sävy <3

    VastaaPoista
  2. Kaunis! Mä olen tuunaillut meidän elektroniikkaa virkattu pitsi -teipillä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Oho, tuo teippi kuulostaakin mahtavalta idealta:)

      Poista
  3. Siitä tuli tosi upea! Ei oo mattapinnan voittanutta. :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kaappi ihanine salmiakkikuvio ikkunoineen! Kiva mattapinta ja todentotta kivasti sopii vanhaan henkeen:)
    Ihanaa viikkoa sulle:)

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kaunis kaapista tuli, ihan kuin uusi, mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Upea lopputulos, kaunista tuli! ♥

    VastaaPoista
  7. Vautsi! Tosi kiva lopputulos! Voi tuo täyshimmeä Helmi kuulostaa ihanalta. Keksisin saman tien useamman paikan, mihin voisin sitä sutaista. :)

    VastaaPoista
  8. Mielettömän kaunis ai että <3

    VastaaPoista
  9. Kaapista tuli oikea kaunokainen! Kima että löytyy täysin himmeä kalustemaali. Sille löytyy meiltä myös varmasti käyttöä. Maalushommat jätän kyllä kesälle. Tuolien maalaus pimeään vuodenaikaan oli kyllä opettava kokemus :)

    VastaaPoista
  10. Hey my friend,

    What a job, but it will be nice this way.
    Nice to refurbish furniture and see the metamorphosis.
    A flat screen is the dream of many people :)
    I'm so glad that there is finally one in our house.

    Have a nice week!!!

    Big hug, Eefie

    VastaaPoista
  11. Ihana ja vielä ihananpi valkoisena!! Kiva tietää, että Helmi mattamaali sopii myös metallille. Sopisikohan siihen sellainen huurretarra? Se estää vähän niitä tavaroita näkymästä, mutta onhan verhot romanttiset ja sopii varmaan juuri tuohon.

    VastaaPoista
  12. Kivan näköinen tuli kaapista!Tuo lumipalloilmiö on kyllä hyvinkin tuttu, ei pääse hommat loppumaan ;)

    VastaaPoista
  13. Tämä blogi on niin paras!
    Kiitos yksinkertaisita ja hyvin ohjeistetuista vinkeistä, niitä uskaltaa tällainen aloittelijakin kokeilla. Hyvä kun laitat reilusti tuotteiden nimet näkyviin, jotta tiedän mitä lähden kaupasta hakemaan.
    Näitä lisää!
    Terveisin,
    Tarja Lohjalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehtinyt blogistaniaan muutamaan päivään - olipa ilahduttavaa lukea kaikki nämä tulleet kommentit!
      Tuo huurretarraidea on kiva, ja siitä tuli mieleeni taas seuraava idea: yksi vaihtoehto olisi laittaa lasiovien taakse tiukkaan viritetty kangas, jossa olisi jotain tekstiä painettuna... Hmm.. joka tapauksessa minulla kestää aina nämä haaveilu&suunnitteluvaiheet jonkin aikaa ja yleensä ne muuttuvat moneen kertaan matkan varrella:) Joka tapauksessa kiva saada täältä kommentilaatikoista myös täältä uusia ideoita ja roppa kaupalla motivaatiota ihanien kommenttien myötä<3 Haleja teille kaikille♥

      Poista
  14. Dear Ellen,

    thanks for visiting my blog and for your warm words - yes, a portion of humour is also necessary in our hobby ;o)
    What a beautiful cupboard-makeover, I really love it!

    I have been to Finland exactly 10 years ago, with a friend of mine, who's mother was born in Finland and moved to Germany for her great love. So I had the pleasure to be invited to her Finnish aunts and uncles near Helsinki. It was an exciting journey, getting to know so many warm-hearted people!

    Many greetings,
    Salanda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your lovely comment<3 Nice you have been here in Finland:) I have also once visited your lovely country, but it´s very very long time ago..
      Happy to have you as my reader♥

      Poista