"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Sinkkihyllykkö ja pientä pihasisustelua


Olen haaveillut katetusta pienestä katoksesta pihallemme - sateelta suojassa olevaa katettua terassia voisi sisustella vähän eri tavalla kuin taivasalla olevaa patiota. Tyynyt ja patjat kastuvat sateessa ja homehtumisen vaara alkaa jo elokuussa kasteisten öiden vuoksi. Niinpä en kovin kalliita tekstiilihankintoja ole pihallemme koskaan tehnyt, vaan päällystänyt itse keinunpatjoja ja tehnyt tyynyjä.


Nyt uuden elämän sai jo pois heitettäväksi aiottu vanha peitto, jonka päälle heitin myös viimeisiä vetelevän pussilakanan.

Peitto korvaa selkänojana ollutta keinun patjaa, jota ei enää kannattanut päällystää uudelleen. Voihan siihen myös kääriytyä kylmempänä kesäpäivänä - niitäkin kun on tähän kuluvan kesään mahtunut.




Pussilakana ei ehkä ole kuosiltaan ihan sellainen, jonka olisin pihasisustukseen valinnut uutta ostaessani, mutta tällä kertaa mennään kierrätysajatus edellä. Kun siitä aika jättää, voin päällystää peiton harmaalla pellavakankaalla niin kuin alunperin olin ajatellut...niin tai ostaa vaikka jonkun kivan pussilakanan, jos tuo peittosysteemi tuntuu olevan hyvä systeemi.


Pihan sisustelu jatkui sinkkipeltisen hyllyn hankkimisella, jonka suunnittelin kasaavani avoterassin reunalle syreenipensaiden eteen - tuohonhan se sovittelun jälkeen sai jäädäkin. Toivon sen patinoituvan luonnonmenetelmin eli ihan vaan ajan kanssa, jolloin se varmasti sopii pihatunnelmiin vähän paremmin.


Sinkkihyllyyn asettelin lankaköynnöksia, jotka ovat viherkasveista lemppareitani sekä luonnon aarteita ja ruostuneita pikkuesineitä. Kokoelmat tulevat varmasti olemaan vaihtuvia - ainakin muutama lyhty pitäisi hankkia :)


Puisessa laatikossa on muutama mintun taimi, ja olivipuumme on myös päässyt kesäauringosta nauttimaan. Se on kylläkin pudottanut aika tavalla lehtiään, eikä oikein tunnu viihtyvän sisällä eikä ulkona -.näillä näkymin yhteinen taipaleemme ei tule olemaan kovinkaan pitkä.

Tämä on tätä hauskaa pihasisustelua, mutta nyt ryhdyn siihen vähemmän hauskaan eli rikkaruohojen raivaamiseen.


Niin ja muuten bongasin namiherkulleni aikaisemmin mainitsemille salmiakin makuisille SulkaaLakuKuulille toisen vaihoehdon eli marjan ja hedelmän makuiset SuklaaLakuKuulat.


Herkkua ovat, mutta eivät vie ykköspaikkaa salmiakin makuisilta - niiden voimalla hommiin:D

Puuhailun iloa kaikille täällä piipahtaville <3

24 kommenttia:

  1. OI! Kyllä kelpaa ihania syyskesän päiviä noissa puitteissa vietellä; keinussa peiton alla päiväunelmoida, ideoida ja laittaa suut makiaksi namikuulilla;)

    Sinkkinen hyllykkö on yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis ja sopii pihallenne. Itsekin pidän sinkkisista sankoista ja esineistä ulkotiloissa. Ihanaa sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ihana<3 Halusin kokeilla pihallemme hyllykköä, vaikka katos oleilupaikalta puuttuukin. Tuossa syreenipensaiden siimeksessä se nyt on koekäytössä, ja silmä on kovastikin jo tottunut sen paikallaoloon.
      Ihanaa sunnuntaita sinullekin♥

      Poista
  2. Ainainen ongelma tuo pihatekstiilien kastuminen, eestaas kantelua sisään ja ulos. Kauniita esineitä sinulla, sama maku 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tyynyjä heitelty keinukatoksen alle suojaan sateelta, mutta kyllä ne vaan siinäkin kostuvat, vaikka suorassa vesisateessa eivät olekaan.
      Kiitos♥ :)

      Poista
  3. Nuohan sopivat hienosti uusiksi pihatekstiileiksi ja kiva kun tosiaan tuon peiton saa tarpeen vaatiessa lämmikkeeksi❤️Hienolta näyttää myös tuo sinkkihyllykkö koristuksineen��Oikein kaunista elokuun jatkoa sinne��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee aina ihan kiva olo, kun saa tavaroille uutta käyttöä poisheittämisen sijaan. Olipa kiva, kun piipahdit - kiitos<3
      Ihanaa elokuun jatkoa sinnekin♥

      Poista
  4. Niin nättiä teillä pihallakin 😍

    VastaaPoista
  5. Kaunista sisustelua!
    Hieno sinkkihyllykkö. Siihen on kiva laittaa erinlaisia asetelmia.
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari<3 Tykkään itsekin tuosta sinkkihyllyköstä ja uskon, että pienen patinan jälkeen siitä tulee tosi kiva:)
      Samoin sinne:)

      Poista
  6. Rakastan ruosteen patinoimia tavaroita, niissä vaan on sitä jotain! Sinkkihylly sopii puutarhaan täydellisesti, eikä hätkähdä huonojakaan säitä. Mukavaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ruosteisten esineiden rouheisuus viehättää - sinkkihylly kaipaa myös pientä patinaa, mutta eiköhän se hoidu ihan itsestään tuossa sään armoilla:D
      Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  7. Ihana tuo sinkkihylly! Minäpä bongasin nuo marjakuulatkin jo! Nam! Niitä kun laittaa kulhoon salmiakkikuulien kanssa niin...
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti♥ Ai sielläkin on repsahdettu:D
      Ihanaa viikkoa sinnekin<3

      Poista
  8. Ihastuttava piha ja tuo lankaköynnös kuuluu suosikkeihini. Keinut on aina suosikkejani terasseilla. Tänä kesänä toteutin jo pitkään haaveenani olleen riippukeinun, ihana istuskella "pusissa" ja kuunnella lasten leikkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Kaisa<3 Ostan joka kesä pihalle noita lankaköynnöksiä ja siirrän ne sitten syksyn tullen sisäkasveiksi. Kuullostaapa riippukeinu ihanuudelta ja leppoisuudelta:)

      Poista
  9. Hylly on todella kiva! Viihtyisä piha muutenkin.

    VastaaPoista
  10. Tosi kivalta ja kauniilta näyttää <3 Omg en tiennyt tuollaisia suklaalakukuuloa olevankaan, iski niihin himo ja vitsi miten suloisen näköisiä ne on.

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥-kiitos! Taisi olla vähän vastuutonta laittaa karkkikuvia blogiin :D :D

      Poista
  11. Pihakeinu <3
    Kiva on tuo hyllykin ja varsinkin tuossa oksien sylissä.

    VastaaPoista
  12. Lovely lovely pictures from a calm garden...
    Have a great week!
    Titti

    VastaaPoista