Vielä vaan mökkijuttuja riittää tänne blogiin, vaikka syksyisten säiden ja töiden myötä käynnit ovat harvenneet melkoisesti.
Meillä kesämökille tulee kesävesi. Se on isäni aikanaan saama valtavan suuri muutos koko mökkisaareen. Onhan ihan valtava helpotus, kun ei tarvitse vesiä veneellä kuljetella mantereelta.
Hana on ollut tolpan päässä mökin polun varressa. Hyvä systeemi, mutta aina ei ole kuivin jaloin reissusta käsienpesu- tai vedenhakureissulta tahtonut selvitä. Vähän vaativaisiksi sitä ollaan ilmeisesti heittäydytty, koska haluttiin muutosta myös ulkovesisysteemeihin.
Vesipisteitä muokattiin oikein kunnolla: vettä voi hakea kuivin jaloin kahdesta eri vesipisteestä...niin ja se loriseehan se vesi hanasta myös sisällä, mutta siitähän olen kertonut jo aikaisemmassa postauksessa KLIK!

Ulos terassille rakkauteni on nikkaroinut yhdessä suunnittelemamme allaspöydän. Se tehtiin laudanpätkistä, joita jäi terassin rakentamisesta. Terassin tapaan myös se on harmaannutettu rautaoksidiseoksella. Se on helppo, perinteinen puun suojausmenetelmä ja edullinen, sillä rautaoksidipussin saa muutamalla eurolla. Rautaoksidiahan voi myös valmistaa itse, mutta me käytimme tähän vanhoja pussin pohjia, joita oli jäänyt terassinkäsittelystä.
Allas ja hana ovat kierrätystavaraa, jotka olemme ottaneet talteen jo vuosia sitten sukulaisten keittiöremontin jäljiltä talteen haaveillessamme tästä projektista. Hana kääntyy myös pöydän yli, jolloin vaikkapa suurempaan ämpäriin voi tarvittaessa ottaa vettä. Jos olisimme nyt hankkineet hanan, olisi ilme varmasti retrompi ja vanhanaikaisempi. Kierrätys ja ilmaisuus (onko tällaista sanaa?) menivät tällä kertaa tunnelman ohi. Tämä on aina sellaista valintojen tekemistä, jossa kaikissa ratkaisuissa olisi omat hyvät puolensa. Tähän mennessä aika usein tunnelma on ohittanut käytännöllisyyden, mutta nyt taisi käydä toisin päin.
Etsintään laitettiin joku kiva koukku pyyheliinaa varten. Se löytyi muutamalla kolikolla Poroholman (Rauma) leirintäalueen uudelta ranta-aitalta, jossa kesällä myytiin antiikkia ja humpuukkia (oli tosiaan kirjoitettu kahdella k:lla).
Tein vielä tiskiainepullon vanhasta vichypullosta. Selailin vanhoja Kotiliesiä etsien kivoja kirjasintyylejä, ja teemainoksestahan ne sitten löytyivätkin.
Tein niiden mukaan sabluunan, ja töpsöttelin valkoista maalia pullon kylkeen.
Maali on helppo poistaa myöhemmin raaputta,alla, mikäli haluaa palauttaa vanhan pullon alkuperäiseksi.
Vanha saippuateline piilotetaan suojaan pöydän alla olevalle hyllylle ämpärin alle aina mökiltä lähtiessämme. Saippua löytyi saunalta, ja se taitaa olla myös aika retroa, mutta ihan käyttökelpoista tavaraa.
Tuntuu kyllä ihmeelliseltä, kun jalat pysyvät kuivina käsiä pestessä. Vettä ei tarvitse myöskään kantaa pitkiä matkoja tiskatessa, sillä se homma tehdään yleensä vieressä olevan lankkupöydän äärellä.
Aikaisemmin mainitsemastani toisesta ulkovesipisteestä ei ole saatu otettua vielä kunnon kuvia, joten siitä tulee sitten juttua joskus toiste.
Aurinkoista alkavaa syyskuun viikkoa teille kaikille ihanille♥
halein

Kovin söpö teidän ulkovesipiste. <3 Juokseva vesi on kyllä suuri ilonaihe. <3 Mukavaa tulevaa viikkoa!
VastaaPoistaVoi kiitos<3 Juokseva vesi tuntuu kantovesien jälkeen aika luksukselta:)
PoistaSamoin myös sinulle!
No jo on kerrassaan ihana juoksevan veden piste :) Vanhassa vara parempi ja kierrätetyt jutut sopivat tuohon vallan mainiosti!
VastaaPoistaKiitos<3 Vettä voi tuosta hakea sisällekin ihan ilman kenkiä - ihmeen helppoa:) Kierrätyksestä tulee kyllä hyvä mieli ja rahatkin säästyvät.
PoistaKyllä juokseva vesi on mukava juttu myös mökillä. Ja, mukavasti olet taas hyödyntänyt kierrätys juttuja. Hienon vesipisteen miehesi on tehnyt teille, kyllä tuossa kelpaa kätensä pestä! Ja, tuo palasaippua on aivan paras. Tulee mummola mieleen! Mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaTämä vesipiste syntyi aika lailla jämämateriaalista ja kierrätysjutuista. Liittimiä ja jonkin letkunpätkän mieheni osti veden poisohjaamiseksi, joten edullinen rakennelma tästä tuli.
PoistaNestesaippua olisi tietenkin kätevä ulkosalla, mutta tuo
vanha palasaippua sopi mielestäni vanhan mökin tunnelmaan:)
Kiitos ja samoin sinulle<3
Niin söpö vesipiste! Meillä oli aikanaan mökillä saunassa pumppu, johon tuli järvivesi, juomavedet piti viedä veneellä.. Oli siinäkin savotta :D
VastaaPoistaKiitti<3 On tuossa vesien kantamisessa saareen tosiaan ollut oma hommansa. Saunapumppu onkin ollut näppärä keksintö. Meilläkin on sellainen ollut saunassa, mutta merivesi oli ruostuttanut sen käyttökelvottomaksi, joten se napattiin kokonaan pois.
PoistaHuima edistyminen ! Hienolta näyttää ja niin käytännölliseltäkin. Juuri tuollaiselta pitää mökin vesipisteen näyttääkin. Ihana on myös tuunaamasi tiskiainepullo. Mukavaa viikonalkua!
VastaaPoistaKiitos ilahduttavista sanoistasi<3 Tiskiainepulloprojekti oli sellaista rentoutumispuuhaa muun maalaamisen ohella - varsinkin vanhojen lehtien selaamiseen ja tekstityypin etsimiseen sain kulumaan aika paljon aikaa:)
PoistaSamoin sinulle♥
Onpa soma pisti; ja etenkin tuo saippuateline pisti silmään! Kiva lueskella teidän mökkijuttuja :)
VastaaPoistaKiitos paljon<3 Postaukset ovat viime aikoina olleet aika paljon mökkipainotteisia, mutta syksyn tullen taidetaan vähitellen siirtyä taas kotiympyröihin:)
PoistaKyllä tuli taas kiva lopputulos, yhdessä tehden! Ja vielä kierrätystavarasta noin hyvännäköinen lopputulos!!
VastaaPoistaMeillä kesävesi on ollut mökillä myös jonkun aikaa ja sen kanisterikannon jälkeen on tuntunut ihan luksukselta...elämän suuria nautintoja :D. Kauniita syyspäiviä toivotellen!
Kiitos, Satu<3 Juoksevan kesäveden lisäksi onni on myös taitava mies:D Sisällehän meillä tuo vesi ei tule edelleenkään muuta kuin kantamalla, ja todennäköisesti pärjäämme jatkossakin näin ihan hyvin.
PoistaNyt näitä kauniita syyspäiviä onkin riittänyt<3
Voi kun söpö vesipiste, ja niin mökkimäinen, mielellään tuossa touhuilee!
VastaaPoistaBlogissani arvonta, vink vink ;)
Kiitos! Kivaahan tuossa on puuhailla -ja niin helppoa:)
PoistaTäytyykin heti piipahtaa blogissasi!
Tulipa kyllä jotenkin hyvä ja rauhallinen mieli näitä kuvia katsoessa! Kivat tuunailut ja niin ihana tuo kesävesipiste, söpö kun mikäkin! <3
VastaaPoistaOlipa kivaa luettavaa - kiitos sinulle<3
PoistaEi vitsi kuinka ihana <3 Tykkään niin että halkeen, mäkin haluun vaikka en mökkiä omistakkaan :D
VastaaPoistaKiitti ideasta :) laudan harmaannuttaminen, olenkin sitä kerennyt miettimään jos joatin keksis..
Voi ihana sinua - kiitos<3 Harmaannuttaminen on tosi hyvä sävytys- ja suojausmenetelmä! Vielä en ole sitä sisustustavaroihin kokeillut, mutta joskus olisi kiva kokeilla:)
PoistaIhana juttu taas sulla tehtynä. Ideat eivät sinulta lopu! Hienosti toteutettu allaspöytä. :) Siinä kelpaa vettä loruutella luonnon helmassa....
VastaaPoistaVoi näitä ihania kommentteja - kiitos, Kaisu<3 Leijuttelen taas näiden voimin seuraavaan urakkaan:)
PoistaOnpas hienosti ympäristöön sopiva tiskiallaspöytä retro saippuoineen, ämpäreineen ja tuunaamasi pesuainepulloineen ! Tykkään tuosta luonnon harmaasta puun väristä. Varmasti on helpompaa hakea vesi kuivin jaloin :)
VastaaPoistaKivaa viikon jatkoa sinulle <3
Kiitos ilahduttavista sanoistasi<3
PoistaKiva tiskiharja on vielä hankkimatta. Pidän itsekin harmaasta puusta ja myös harmaasta rottingista. Olisi tosiaan kiva joskus kokeilla harmaannuttamista myös pienempiin siustustavaroihin.
Samoin sinulle ja rentouttavaa viikonloppua<3
Miten/mihin olet tehnyt tuon sabluunan?
VastaaPoistaPiirsin tavallisesta muovitaskusta leikatulle kalvolle suoraan läpi piirtäen Kotilieden tekstistä napattuja kirjaimia - teemainoksessa sattui olemaan kaikki tiskiaine-sanaan olevat kirjaimet. Leikkasin ne kynsisaksilla aukoiksi ja sabluuna oli valmis maalitöpsötyksiin. Kontaktimuovi on myös hyvä kalvona, sillä sen voi liimata leikkaamisen jälkeen pullon kylkeen (pysyy hyvin paikoillaan).
PoistaTykkään, tykkään, tykkään!
VastaaPoistaKiitos, kiitos, kiitos:)
PoistaOi kun kiva! Minulla on sitä rautaoksidia pussi ollut odottamassa jo kauan... pitääkö se puu olla aivan puhdas, siis esim. vanha pöytä, pitääkö hioa aivan puhtaaksi? Minulla on siirtynyt homma kun ajattelin, että se pitää olla auringossa aineen levittämisen jälkeen kauan, onko näin? :) kiva seurata sun mökkiprojektia!
VastaaPoistaOlemme käyttäneet rautaoksidia ulkotiloissa kesäaikaan ja vain paljaalle, uudelle puulle, joten kokemusta on vain siitä.
PoistaMukavaa, jos tykkäät seurailla - kiitos<3
Sinulla on aivan ihana blogi! <3 <3
VastaaPoistaNo voi kiitos ihanasta positiivisesta pilkahduksesta tähän päivään<3
PoistaTämä on sivan ihana! <3 Meillä olisi tiskipaikan uusiminen ensikesän ohjelmadsa...pitääkin muistaa tämä!!
VastaaPoistaTämä on sivan ihana! <3 Meillä olisi tiskipaikan uusiminen ensikesän ohjelmadsa...pitääkin muistaa tämä!!
VastaaPoistaIhanan näköinen vesipiste. Minäkin tahtoisin tuommoisen rakentaa. Meillä odotetaan nyt sitä, että meille tulee vedensuodatin mökille. Tämän kesän aikana pitäisi saada se hankittua. https://jalovesi.fi/vedensuodatuslaitteet/
VastaaPoistaOikein hieno tuo teidän allas. Meillä on näitä vesiasioita nyt myös mietitty. Me ostimme mökin, ja se olisi tarkoitus remontoida. Olemme myös suunnitelleet kaivon hankkimista mökille. Suuri urakka tulossa eteen, mutta ehkä ensi vuonna saa jo mökillä rentoutua.
VastaaPoistaVoi miten ihanan näköinen. Kunnon mökkielämää. Meilläkin näitä vesiasioita parhaillaan mietitään. On nimittäin mahdollisuus ostaa meidän naapurin vanha mökki. Myös WehoPuts puhdistamo olisi mukava saada lisäksi. Kovasti on suunnitelmia, mutta katsotaan nyt päädymmekö sen ostamaan.
VastaaPoista