Bloggarin pahin painajainen: kamera ja sen mukana muistikortti hukassa! Olen saattanut jättää ne mökille viime viikonloppuna...toivottavasti löytytvät.
Niinpä postaussuunnitelmat menivät ihan uusiksi, ja maalausjuttujen sijaan täällä keskitytäänkin kivijuttuihin.
Merivesi on syyskuussa ollut pitkään tosi matalalla. Merenpohjaa on tullut esille reilusti normaalia enemmän. Se innosti minut etsiskelemään mökkirannan paljastuneesta merenpohjasta liuskekiviä.
Ihan hyvin niitä löytyikin. Kelpuutin lähinnä tummia sävyjä, mutta muuten nappasin mukaan kaikenlaiset kivet, joissa näytti olevan laattakiviainesta. Aikamoista bodypumppia tämä kivien kanniskelu oli, mutta aarteiden etsiminen on aina mukavaa puuhaa. Näistä kivistä on tarkoitus tehdä pieniä laatoitettuja alueita mökkiterassin läheisyyteen.
Innokkaat kasvit valtaavat kyllä heti kaiken peittämättömän maan, joten pienet laatoitetut alueet portaiden läheisyydessä helpottavat kulkemista.
Yksi kokeilualue on jo tehtynä. Kaavittiin heinät ja rikkaruohot pois ja leviteltiin tilalle pari ämpärillistä uimarannaltamme kannettua soraa. Saareen on aika hankalaa kuljetella mantereelta hankittua kiviainesta, joten olen erittäin tyytyväinen löytöihini. Ostettuna liuskekivet maksavat 30-40 eur neliöltä ja valikoidut polkukivet n. 15 eur/kpl, joten sain ihan hyvän tuntipalkan etsiskelyistäni.
Tosin eiväthän nämä ole mitenkään tasalaatuisia ja kivilaadutkin vaihtelevat, mutta vanhan mökin pihapiiriin nämä sopivat oikein hyvin. Näinhän on kai toimittu perinteisestikin eli rakennettu siitä, mitä omalta tontilta on sattunut löytymään:)
Loput laatoitushommat jäävät varmaankin ensi kesään, sillä nyt on keskityttävä tosissaan maalaamiseen ennen kylmiä kelejä.
Viikonloppuna SisustEllenillä onkin tiedossa maalaushommia ja kuumeista kameranetsintää...ja toivottavasti sentään jotain muutakin:)
Viikonloppuna SisustEllenillä onkin tiedossa maalaushommia ja kuumeista kameranetsintää...ja toivottavasti sentään jotain muutakin:)
Sateen ropinoissa viikonloppuun!
halauksin
Tuo on kyllä hyvää (ja edullista) hommaa. Ja saa pihalle ihan autenttista, paikallista kiveä. Saaren rannoilta noita liuskekiviä löytyy joskus paljonkin, jos vain hoksaa etsiä ja katsoa... Mukavaa viikonloppua ja toivottavasti se sinun kamerasi löytyy jostain!
VastaaPoistaAika hyvän saalin kyllä sain:) Aika harvoin merivesi on niin matalalla, että tällä tavoin voi etsiä sopivia kiviä.
PoistaSiellä se kamera toivottavasti roikkuu mökkinaulakossa:)
Kiitos ja samoin sinulle<3
Kuulostaapa mukavalta puuhalta tuo kivien metsästys/asettelu, tulee liikuntakin samalla. Ja, kokemuksesta, tulee paljon hienompi, kuin kaupasta tasalaatuisena ostettu. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaTosiaan ihan hyvää liikuntaa: painava kivi kädessä kiveltä kivellen hyppien - taitaa olla ihan uusi liikuntamuoto:D Toivottavasti mekin saamme kivaa laatoitusta aikaiseksi.
PoistaKiitti ja samoin sinulle<3
Minullakin on kokemusta tuosta kivenkanniskelusta tänä kesänä, tehokasta liikuntaa:)
VastaaPoistaVoi miten hieno tuosta alueesta tuli! Liuskekivet on niin ihania, mutta tosiaan hintavia. Kyllä kannatti etsiskellä kiviä, kun vielä ilmasia olivat ja hyötyliikunta päälle:) Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti kamera löytyy!
Hauska kuulla, että lajin harrastajia löytyy muualtakin:D Aika mukava harrastus.
PoistaKiitos kovasti<3 Harmittaa, etten saanut tehtyä suunnittelemaani postausta maalaushommistamme, mutta ehtiihän sitä jälkeenkinpäin. Ihanaista viikonloppua sinullekin<3
Voi että, olettepa onnekkaita, kun saatte liuskekivet rannasta. Meilläkin kiviä rannassa riittää, mutta näyttävät kaikki liian pyöreiltä tai muuten epäsopivilta. Pihalla oli vanhastaan liuskekiviä ja olemme kaivaneet niitä ylös, mutta lisää tarvittaisiin kyllä vielä. Kauniilta näyttää tuo tekemänne valmis polku! Kivaa viikonvaihdetta sinne! :)
VastaaPoistaEn ole ennen tullut ajatelleeksi, että niitä voisi itse etsiskellä omalta rannalta. Tuo merenpohjan paljastumisen myötä silmiini vaan osui yksi kivan näköinen yksilö, joka innosti katselemaan tarkemminkin näitä yleensä veden alla piilossa olevia kiviä. Kiitos! Mukavaa viikonvaihdetta sinullekin<3
PoistaToivottavasti kamera löytyy! Voi kuinka kiva, että merestä löytyi noita kiviä. En käsitä miten kivet voi olla niin kalliita! Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaKamera löytyi! Nyt on niin huojentunut olo - kaikki otetut kuvat tallella:) Olen itse niin kivifani, että innostun helposti kivien keräilystä milloin mihinkin tarkoitukseen. Emme varmaankaan olisi ostaneet kiviä tähän tarkoitukseen juuri kalleuden ja hankalan kuljettelun vuoksi. Onneksi ymmärsin tarkastella omia "varastojamme".
PoistaKiitos ja suloista sunnuntaita sinulle<3
Ihanalta näyttää. Etsiskelin myös samaiseen tarkoitukseen kesällä noita kiviä onnistumatta. Haluaisin niin etuovelta saunaan tuollaisen liuskekivi polun, mutta en myöskään raaski ostaa noita hurjan hinnan vuoksi. Onneksi näillä asioilla ei ole koskaan kiire. Eiköhän moiset kivet vielä eteeni jostain tupsahda. Ihanaa tätä viikkoa <3
VastaaPoistaOlipa kiva, kun piipahdit:) Etsiskelyyn kannattaa ryhtyä, kun merivesi on poikkeuksellisen matalalla, jolloin merenpohjan aarteet ovat näkyvissä. Kivet tupsahtivat minunkin eteeni aika yllättäen - en ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että niitä voi löytää ihan noin vain:D
PoistaKiitos ja samoin sinulle<3