Vaihdoin vasta tänään viimeiset kesäkukat pois, sillä lumihiutaleet ovat sinnitelleet tänä syksynä tosi kauan. Lankkutasolle vanhojen ruosteisten lyhtyjen joukkoon asettelin hennon vaaleanpunaisen gallunan...
...ja valkoiset gallunat ovat tällä hetkellä sinkkisoikossa kuistilla..
Tuo lankkutaso on tullut pihallemme jäädäkseen - sehän on tehty ihan vain laittamalla kaksi harmaantunutta lautaa pöllien päälle.
Muuten asetelmat vaihtuvat, mutta kivet ovat siinä ollee koko ajan. Lankaköynnös sinnittelee vielä ulkona, mutta se varmaankin pitäisi pelastaa sieltä sisälle ennen pakkasten tuloa.
Tämä sammalastia voisi jäädä talven ajaksi, mutta en tiedä kestääkö betoniluomukseni jäätymistä.
Piha-asetelmat päivittyvät taas, kun sää antaa siihen aihetta.
Myös kuistilla oleva lankaköynnös on voimissaan.
Kuistin edusta näyttää jotenkin autiolta, kun kukkaruukut on laitettu talviteloille.
Sain viime viikolla tosi kivan ylläripaketin Jaanalta Romuaarteeni -blogista, sillä voitin blogiarvonnassa yllä olevan kuvan aarteet - kiitoshalit yllätyksestä <3
Näitähän voisin myös käyttää lankkutasolla...niin tai laatikosta saisi kivan hyllykön...tai mökillekin nuo sopisivat. Sisustuspörinä päässä alkoi jo, ja ensi viikon syysloman tuomat pari vapaapäivää toivottavasti antavat aikaa myös toteutella suunnitelmia.
Syystunnelmissa ♥
Ihana asetelma! Kauniita asetelmia pihalle on kiva tehdä ja vaihdella niitä vuodenaikojen mukaan! Itselläni on betonista tehdyt isot raparperinlehdet ulkona kesät talvet, eivätkä ole menneet miksikään. Ja siis, Ihana talo teillä!
VastaaPoista♥ Kiitos ♥
PoistaKiva kuulla betonikokemuksistasi:)
Kaunista, kaunista! Toivottavasti keksit arvontapalkinnolle käyttöä :)
VastaaPoistaKiitti<3 Keksin kyllä varmasti:) Laatikolle olisi tosiaan jo montakin paikkaa - todennäköisesti se päätyy hyllyköksi. Kiitos vielä kerran ♥
PoistaNiin kaunis, syksyinen asetelma <3
VastaaPoistaKiitos ♥ :)
PoistaKaunista! Täytyypä laittaa tuo lankkutaso mieleen, voisi sopia meidänkin uuden kodin pihaan tuollainen ☺
VastaaPoistaKiitti<3 Löysin sattumalta piharakennuksen takaa harmaantunutta lautaa ja nuo pöllit. Lankkutason kasaaminen kesti muutaman minuutin:)
PoistaKauniita asetelmia ja kyllä teillä on myös kaunis talo!!
VastaaPoistaVoi kiitos, Johanna ♥
PoistaKauniita kuvia, asetelmia, callunoita ja kynttilöitä <3
VastaaPoistaIhanaa ja tunnelmallista loppusyksyä sinulle (ja lomaa) <3
♥-kiitos:) Aika innolla sitä lomaa odottelen, vaikka se onkin vain kahden päivän mittainen.
PoistaTuo lankkutaso on kiva.
VastaaPoistaNiin kauniita kuvia kauniista asetelmista.
Yhdyn Johannaan, teillä on kyllä kaunis talo.
Täällä ollaan yhtä hymyä - kiitos♥
PoistaKauniita asetelmia teidän pihalla. Sopivat jotenkin samaan henkeen talonne kanssa. Täällä kans odotellaan jo syyslomia. Jos jaksais vaikka jotain pientä puuhastella. Mukavia lomapäiviä tulevaan viikkoon!
VastaaPoistaKiitos, Satu <3 Kiva breikki tulossa:) Suunnitelmat tekemisen suhteen ovat aina aikaansaannoksia suuremmat :D
PoistaOn kyllä tosi komea tuo teidän talo ja ihanasti siihen sopivat nuo harmaantuneet lankut, betonikulhot ja hennot kasvit. Mahtavaa syyslomaa!!
VastaaPoistaKiitos, arvostan kovasti sanojasi, sillä ihailen aikaansaannoksiasi ja tyylitajuasi kovasti <3
PoistaMukavia syyspäiviä sinnekin :)
Kaunista väriharmoniaa ja tunnelmaa.
VastaaPoistaSammal on hakusessa minullakin taas viikonloppuna ja mökillähän sitä riittää.
Hyvää loppuviikkoa sinulle <3
On minulla vaan niin ihania lukijoita ♥♥Kiitos♥♥
PoistaMeillä on kotipihallakin sammalta tällaisiin pienempiin asetelmiin :D
Mukavan loppuviikon toivotukset sinnekin - olenkin juuri tulossa visiitille blogiisi :)