Ihanaihana joulunaika hujahti ihan liian äkkiä - en ole oikein tännekään ehtinyt laittamaan joulun tunnelmakuvia.
Niitä ei ole kuitenkaan tulossa tällä kertaa, sillä aiheena on koirankeksit:D Olen nimittäin pitkään suunnitellut opettelevani tekemään itse koirankeksejä.
Niitä ei ole kuitenkaan tulossa tällä kertaa, sillä aiheena on koirankeksit:D Olen nimittäin pitkään suunnitellut opettelevani tekemään itse koirankeksejä.
Vasta joulukohinat ja tyttäreni kirpparilta löytämä kiva koirantassumuotti saivat meidät yhdessä ryhtymään tähän hommaan.
Meillä on muutama koirakaveri, joita halusimme muistaa pienellä omatekoisella lahjalla. Jatkan siis vielä lahjahöpinöitä, koska en ehtinyt postailemaan ennen joulua kaikkea haluamaani.
Niin ja koirakavereitahan voi ilahduttaa ihan milloin vaan <3
Löysimme helpon koirankeksiohjeen Soopelisirkuksen sivuilta, klik! Kaikki tarvittavat aineet löytyivät kotoa.
2 dl ruisjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
3 kananmunaa
0,5 dl rypsiöljyä
Jaoimme taikinan kolmeen osaan, ja maustoimme ne eri tavoin: yhteen raastettua porkkanaa, toiseen raastettua juustoa ja kolmanteen murustettua keitettyä maksaa, jota olen säilönyt pakastimeen Hugon koulutusnameiksi. Maksa- ja porkkanatassuista tuli mukavimman näköisiä. Juustotassuissa taisi olla vähän liian rouhea juustoraaste - jätimmekin ne kokonaan pois lahjakääreistä.
Paistoimme keksejä n. 10-15 min 200 asteessa - ihan tarkkoja aikoja en osaa sanoa, koska tuijottelimme enemmänkin keksitassujen värisävyä kuin kellonaikoja.
Testikoira Hugo tykkäsi kaikista kolmesta mausta ihan hurjasti - toivottavasti karvakuonot Iida ja Alpo myös:)
Tassutellen vuoden loppuun <3
halauksin
Varmasti oli maistuvia lahjoja karvakuonoille :)
VastaaPoistaToivottavasti olivat<3 Itse tehdyissä koirankekseissä ainakin tietää tarkasti, mitä ne pitävät sisällään:)
PoistaHyvä idea! Täytyypä muistaa! Mukavaa loppuvuotta!
VastaaPoistaKiitos - näitä ajattelin tehdä enemmänkin Hugon iloksi:) Mukavaa loppuvuotta sinullekin ♥
PoistaOi, miten kiva idea! Varmasti miellyttää saajia! :)
VastaaPoista♥-kiitos:) Toivottavasti ovat tulleet syödyiksi:)
PoistaKiitos hyvästä ohjeesta, voi tehdäomallekkin koiralle.
VastaaPoistaOlepa hyvä vaan<3 Tämä oli helpoin perusresepti, jonka löysin ja jonka aineet löytyivät valmiiksi kotoa. Maukujahan voi vaihdella loputtomiin. Koirankeksejä on myynnissä aika sekalaista laatua - itse tehden ainakin tietää, mitä koiralleen antaa<3
PoistaOvatpa aivan megasuloisia ja taatusti maistuisivat meidän Sampallekin. <3 Ihanaa loppuvuotta Ellen <3
VastaaPoistaKiitos - tassumuotti oli vähän haasteellinen, mutta onneksi tyttärellä kärsivällisyyttä riitti minua enemmän:) Rapsutukset Sampalle ja ihanaista loppuvuotta sinullekin ♥
PoistaIhana idea ja kuinka söpöjä... =)
VastaaPoistaKiitos <3 Näitä oli kyllä kiva tehdä:)
PoistaVoi...löysin ihanan blogin ja tätä lukiessani tutun talon:)
VastaaPoistaKukkokiekuu-viirin alla olen päivisin ba blogiani voit lukea osoitteessa "Unelmia ja omenankukkia"
Voi kun kiva, että löysit tänne - kiitos ihanasta kommentistasi<3 Tulenkin heti vastavierailulle:)
Poista