Meillä sattui pihan laitamilla kasvamaan kaunis mänty väärässä paikassa, joten kaadoimme sen odottamaan joulupuuksi pääsyä. Se oli mukavan pörröinen ja tuuhea - siitähän voisi saada kivan joulupuun.
Töissä meillä oli pikkukuusi, joka oli ihan voimissaan lomalle lähtiessäni, ja niin nappasin senkin mukaani suunnitellen sitä pihan somisteeksi. Kiitos Katille kuusesta - et varmaan arvannut, että siitä olisi vielä iloa kotimme joulussakin<3
Ennen joulua pidettiin perheäänestys: joulukuusi vai -mänty.
Kuusi voitti äänin 3-1 eli hävisin mäntyni kanssa. Jouluna siis pikkukuusi sisällä ja mänty maitotonkassa pihalla kuistin edessä.
Kuusenneulasia alkoi olla välipäivinä sen verran lattialla, että päätin siirtyä suunnitelmaan n:o 2 eli kuusi takkaan ja mänty sisään.
Kuusi voitti äänin 3-1 eli hävisin mäntyni kanssa. Jouluna siis pikkukuusi sisällä ja mänty maitotonkassa pihalla kuistin edessä.
Kuusenneulasia alkoi olla välipäivinä sen verran lattialla, että päätin siirtyä suunnitelmaan n:o 2 eli kuusi takkaan ja mänty sisään.
Ensin sovittelin sitä lattialle...
...mutta kelkan päälle se loppujen lopuksi päätyi,
Meille joulu koristeineen tulee suhteellisen myöhään, joten en ole valmis luopumaan joulutunnelmasta ennen loppiaista. Koristelin siis tänään männynoksat pitsilumihiutalein ja valosarjoin, ja nautimme edelleen täysillä joulutunnelmasta. Männynoksat vievät myös pikkuisen vähemmän tilaa, joten ne sopivat hyvin uuden vuoden juhliemme somisteeksi.
Meillä on ennenkin tehty erikoisia kuusiratkaisuja: yhtenä jouluna pihaltamme kaadettiin hopeakuusi, joka ei enää mahtunut olemaan paikallaan. Se oli tosi kaunis joulukuusena. Jonain jouluna oli niin lämmintä, että pääsimme mökkisaareen joulukuussa soutamalla hakemaan kuusemme.
Muutama vuosi sitten perheeni teki minulle joulukämmin: he piilottivat vanhan hehkulampun roikkumaan kuusen oksille koko joulun ajaksi, enkä huomannut mitään, vaikka kuvasin kuustamme tänne blogiinkin:D
Pikkukuusia on ollut juurineen ruukuissa tai maljakoissa ja isommat valkoiseksi maalaamassani kuusenjalassa. Välillä kuusi on ollut korissa. Kaikenlaisia juttuja on kokeiltu.
Ehkä naurettavin oli omalta pihalta katamamme kuusi, jonka oli kaunis kuin mikä, mutta oksia oli vain toisella puolella. Porasimme reikiä paljaalle puolelle ja sommittelimme ylimääräisiä oksia kuusen runkoon kiinni. Ihme ja kumma: koloihin tuupatut oksat pysyivät yhtä tuoreina kuin muutkin. Tuo kuusi oli tuunauksemme jälkeen klassisen kaunis yksilö <3 Pikkusiskoni kertoo edelleen tätä jouluista tuunausoperaatiota naurettavana joulujuttuna kavereilleen:D
Lähdemme kohtapuolin ajelemaan Helsinkiä kohti tyttären kanssa Vain elämää-konserttiin ja lauantaina tulee ystäviä vuoden vaihtumista juhlimaan, joten toivottelen varmuuden vuoksi jo nyt mukavaa vuodenvaihdetta ♥
Lähdemme kohtapuolin ajelemaan Helsinkiä kohti tyttären kanssa Vain elämää-konserttiin ja lauantaina tulee ystäviä vuoden vaihtumista juhlimaan, joten toivottelen varmuuden vuoksi jo nyt mukavaa vuodenvaihdetta ♥
Kauniita molemmat. Meillä oli pieni kuusi tänä jouluna ja sekin lensi jo tiistaina ulos. Mukavaa konserttielämystä ja uuden vuoden juhlia!
VastaaPoistaKiitos<3 ja kiitos toivotuksista. Konsertti oli mahtava ja kiva yhdessäolo tyttären kanssa vielä mahtavampaa:)
PoistaIhana mäntypuska. Ja ihania kuusitarnoita ��
VastaaPoistaKiitos♥ Itse olemme nauraneet eniten tuolle tuunatulle kuuselle, jonka runkoon kiinnittelimme lisäoksia:D
PoistaMukavaa konserttia ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle :o)
VastaaPoistaKiitos - Helsingin reissu tulikin jo tehtyä, ja kivaa oli <3 Ihanan uuden vuoden toivotukset sinullekin:)
PoistaVoi että teillä on niin kaunista, portaita myöten. <3 Sydämellistä uutta vuotta <3
VastaaPoistaVoi ihana sydämellinen kommentti ♥ Jostain syystä tulee otettua aika vähän kuvia varsinaisesta kodin sisustuksesta. Koen kaukaa otetut kuvat haasteelliseksi, mutta nyt sentään näkyy vähän portaita ja kaakeliuunia:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle ♥
Kauniit kuvat! Meillä on perinteinen kuusi, mutta ei mäntykään huono ole. Tuskin itsekään saisin mäntyä meillä joulupuuksi, vaikka kuinka toivoisin. ;)
VastaaPoistaIhanat nuo lumihiutaleet!
Kiitti kovasti <3 Heh, tuo äänestyksen järjestäminen oli suuri virhe :D Mänty olisi varmaankin ihastuttanut, jos sille olisi annettu mahdollisuus. No nyt se on oksina tonkassa ja ihan kiva näinkin:)
PoistaLumihiutaleet olen leikannut rikkinäisestä pitsistä ja vaalentanut ja tärkännyt maalamalla valkoisella maalilla - kiitos<3
Kauniita molemmat! Minustakin on mukavaa vaihdella eri vuosina hiukan erilaisia versioita puiden suhteen, tänä jouluna ei kuusia ole koristeltu millään tavalla. Hyvää Uutta Vuotta teidän kotiinne!
VastaaPoistaVaihtelu on mukavaa - nyt en ehtinyt käyttää suunnitteluun aikaa, mutta ehkäpä ensi vuonna meillä on unelmieni joulupuu:) Se voisi tosiaan olla ilman nkoristeita tai sitten jotain pientä kivaa oksilla.
PoistaKiitos sinulle ja samoin sinne ♥
Ihana tuo mänty! Kaunis asetelma kelkan päällä.
VastaaPoistaIhanaa Uutta Vuotta!
Kiitos - tuo kelkka on tuunattu jokunen vuosi sitten. Ensin se oli ulkona, mutta nyt päässyt oikein olkkariin asti:)
PoistaSamoin sinulle ♥
Ihania joulupuita ja joulupuuversioita.😊
VastaaPoistaVirkatut hiutaleet ovat kauniita.
Siskoni teki minullekin.
Onnea uudelle vuodelle. 💜
Nuo lumihiutaleet on leikattu rikkinäisestä kellastuneesta pitsistä ja maalattu valkoisiksi - mahtoikohan olla viime vuoden tuunailuja. Kiitos ja samoin sinulle ♥
PoistaIhana kuusi ja koti teillä :) Onnellista Uutta Vuotta!
VastaaPoistaKiva, kun piipahdit ja ♥-kiitos kommentistasi :)
Poista