Stop! Jos kuulut lähipiiriini, älä jatka lukemista, sillä postaus sisältää joulusalaisuuksia. Haluan kuitenkin julkaista tämän ennen joulua, jos joku lukijoistani kaipailee vielä lahjaideoita.
Miehille on välillä hankala keksiä hauskaa itse tehtyä lahjaa, joten tässäpä yksi sellainen idea, jonka tekeminen on helppouden huippu! Niin tai sopiihan lahja tietenkin ihan kaikille autoilijoille.
Ideat lähtevät välillä aika pienestä liikkeelle. Satuin nimittäin näkemään työpaikan ikkunasta, kun naapuritalon pihalla joku suihkutteli auton tuulilasiin spraytölkistä jotain ainetta umpijäisen lasin pintaan, ja jäähän pehmeni samantien ja lähti helposti pyyhkäisemällä pois. Enpä ollut tuollaisesta aineesta kuullut koskaan ennen. No tuota ihmeainetta päätin ostaa autoileville miehille joululahjaksi.
Etsin tuotetta netistä ja sattumalta osuin artikkeliin, jossa mainittiin etikan ja veden seoksella olevan tuollainen samanlainen ominaisuus.
No tästähän SisustEllen innostui tietenkin ja päättikin hankkia kaupan valmiiden spraypurkkien sijasta tyhjiä muovisia suihkepulloja ja väkiviinaetikkaa. Resepti on niinkin yksinkertainen kuin 1 osa vettä ja 3 osaa etikkaa - todella ekologista, luonnonmukaista, taloudellista!
Tuotteeni nimeksi valikoitui "nestemäinen skrapa". Suihkuttamalla lasin pintaan, se pehmentää nopeasti jään, joka on helppo kaapia pois. Seosta voi myös käyttää jäänestoon suihkuttamalla sitä tuulilasin pintaan - lukemani artikkelin mukaan sen pitäisi pitää jää pois lasin pinnasta kaksi viikkoa - siis voiko olla niin?!! Tuota en kylläkään ehtinyt testailemaan.
Tämä ei ole ihan tyypillinen SisustEllen-lahja, mutta ihan innolla näitä valmistelin ja kivalta tuntuu antaa lahjan saajalle arkea helpottava uutuustuote, jonka olemassaolosta en ainakaan itse ole aiemmin kuullutkaan. Nyt jännittää, saako ideani lahjan saajan ilahtumaan vai onko se täysi floppi.
Seuraavassa postauksessa ajattelin esitellä toisen helpon lahjaideani, joka sopii melkein kenelle vaan.
Joulu on salaisuuksien ja antamisen ilon aikaa ♥
halauksin
Kiitos hyvästä ideasta! Tämähän sopisi täydellisesti pojalleni. Mukavaa iltaa sinne!
VastaaPoistaOlepa hyvä vaan <3 Kiva kuulla, että idea on sinusta hyvä - tähän lahjaan liittyy ripaus huumoria :D
PoistaKiitos ja samoin sinulle ♥
Tosi upea lahja, varmaan lahjansaaja ilostuu!
VastaaPoistaToivottavasti näin käy - ainakin kommentin saaja ilahtui :) Kiitos sinulle ♥
PoistaTämä on niin huippuidea. Toivottavasti ehdin toteuttamaan miehelleni. Ja, mistä löysit skrapan ja pullon? Väritys kruunaa lahjan!
VastaaPoistaOikeesti vai :)) voi kiitos ♥ !
PoistaSuihkepullo ja skrapa ovat molemmat Prismasta. Skrapan valintaan meni jonkin aikaa, sillä ensin silmiin osuneet eivät ollet ihan esteettisesti sopivia. Siis ihan oikeesti mietiskelin siellä, mikä näyttäisi kivoimmalta :D Onneksi huomasin katsoa myös seinällä roikkuvat mallit, sillä siellä oli suomalainen kivan näköinen skrapa sopivaan hintaan :D
Namitkin ostin samasta paikasta, ja niitä piti jo hakea lisääkin, sillä tuossa puuhatessa niitä piti vähän maistella :D
Mahtava idea! Kiitos. Etikkaakin löytyy kaapista, kun teen itse pyykkietikankin.
VastaaPoistaLeppoisaa sunnuntaita!
Ole hyvä - kiva kuulla, että postauksesta on iloa<3
PoistaEtikan täytyy olla tuota vahvaa väkiviinaetikkaa - pöytäetikka on liian laimeaa.
Pyykkietikka kuulostaa mielenkiintoiselta, taidan perehtyä siihenkin jossain välissä:)
Kiitos ♥
Tämähän on ihan huikea idea! Pitää ehdottomasti kokeilla! :)
VastaaPoistaKiitos - toivottavasti nestemäinen skrapa toimii niin kuin siitä on luvattu :D
PoistaAivan ihana lahja idea!
VastaaPoistaKyllä pitää kokeilla!
Mukavaa illan jatkoa!
Kiitos, Sari ♥
PoistaNyt toivotaan vain pakkasia ja jäätyneitä autonlaseja :D
Tosi hieno idea! Täytyy kyllä kokeilla tuota ihmeainetta! :)
VastaaPoistaKiva kuulla - kiitos <3 Minusta tämä on aika hauska kokeilu - täällä vaan ei ole oikein pakkassäitä ollut, joten oikein kunnon tiukalle umpijäiselle ikkunalle en ole päässyt ainetta kokeilemaan:)
PoistaTulin tännekin kommentoimaan että tämä oli kyllä kiva idea!!! Mielenkiinnolla kuulen myöhemmin kommentteja toimiko ihmeaine niin vois itsekin testata. :)
VastaaPoistaKiva, kun tulit <3 Täälläpäin ei ole pakkasista tietoakaan, joten testailu on jäänyt vähiin. Meillä auto on aina ulkosalla, joten skrapaamista on aina pakkasaamuina. Tämä voisi olla kiireisten aamujen pelastus:)
PoistaKiva idea!! Hyvä muutenkin tietää miten saisi nopeasti ja helpommin auton lasit puhtaaksi jäästä :) Lempparisalmiakkeja kyllä nuo vanhat autot :)
VastaaPoistaHyvää jouluista viikkoa!
Kiitos <3 Autosalmiakit ovat minunkin lemppareitani - repsahdin vähän maistelemaan, joten piti hakea uusi satsi lahjoja varten:D
PoistaNiin ja ihanaa jouluviikkoa sinullekin ♥
PoistaTämä on loistava idea! Voi hitsi, menee kyllä käyttöön täällä. Kiitos kun jaoit tämän! :)
VastaaPoista♥♥ Kiitos ♥♥ Edelleen pakkaset vähissä ja siis testaus käynnissä:)
VastaaPoista