"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Sokeritinoja black and white -tunnelmissa


Vuodenvaihteen pippaloissamme teemana oli "black and white" sekä pukeutumiskoodina että tarjoiluissa mahdollisimman paljon. Tervetulojuomiin hankimme apteekin salmiakki -mixeriä, ja coctaillaseihin kaikkein mustimmat kaupasta löytyneet tikkarit. 


Valmiista juomasta ei tullut otettua kuvaa, mutta tässä lasit jo valmiina. 


Laitoin lasien jalkoihin vielä tarratekniikalla juhlijoiden nimet - innostukseni teippitarroihin jatkuu siis edelleen. 


Mustavalkoisia ruokia oli hauska ideoida, vaikka emme kaikkea suunnittelemaamme saaneetkaan toteutettua.











Tinan valu on aina kuulunut traditioihimme, ja niinpä tänäkin vuonna. Jostain osui silmiini, että ekologisinta olisi sokerin käyttö uuden vuoden tinan sijasta. 

Tästäpä innostuneena olkkarin takan eteen kannettiinkin vieraioden ihmetykseksi sokeripurkki. No eipä mennyt ihan niin kuin strömsössä;D Tein itse ensimmäisen valun yhdellä ruokalusikallisella - tuli pari pikkuista ruskeaa sokerikikkaraa. Seuraavassa valussa oli kolme lusikallista, joka oli liikaa, sillä sokeri ei ottanut sulaakseen samanaikaisesti, vaan reunoilta sokeri oli jo mustaa, kun osa oli vielä täysin sulamatta. No kahdella lusikallisella jatkettiin, mutta eipä sokeritinamme oikein kummoisiakaan olleet. Olivat kuitenkin ekologisia ja edullisia, ja ne voi kierrättää vaikka syömällä.


Nolottaa laittaa tällainen kuva tänne, siksi pieni kuva, mutta saattepahan vähän käsitystä, millaisia saimme aikaiseksi. Tämä tuotos oli siis parhaimmistoa:D


Ennustukset jäivät tällä kertaa tekemättä, mutta naurua riitti senkin edestä ... eikä muuten kukaan syönyt sokeritinaansa:D


Hymyillen uuteen vuoteen:)

12 kommenttia:

  1. Hauska teema! Enpä ole sokeritinoista kuullutkaan. Hauskaa kuitenkin tuntui olevan!
    Kivaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava valmistella teeman mukaista tarjoilua:) Hevosenkenkätinojen käyttöä kuulemma suunnitellaan kiellettäväksi niiden myrkyllisyyden vuoksi, joten uusia tapoja täytyy testailla:D
      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  2. Voin kyllä kuvitella naurunremakkaa sokeritinoja valaessanne :D Herkkukuvia katselen täällä miltei kuola valuen suupielistä. Herkkulakkoni neljäs päivä ja vaikeaa meinaa olla :) Mukavaa viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika tahmeat tunnelmat noiden tinojen kanssa :D
      Kohta nuo uuden vuoden ja joulun herkut on saatu pois kaapeista - aloitan sokerilakon sen jälkeen:) Kiva, kun kävit innostamassa <3 Pitää varmaan heittää nuo sokeritinat kompostoriin, ettei heikkona hetkenä ala niitä syömään:D
      Kiitti ja samoin sinulle ♥

      Poista
  3. Voi mikä hauska juttu tuo sokeritina :D Musta-valko-pippalot kuullostavat hyvältä, Annin tavoin minäkin täällä kuolaan varsinkin noita ihanannäköisiä saaristolaisleipäsiä (vai ruisleipääkö mahtaa olla). Just nappasin kakun uunista, mutta sen päälle maistuisi nyt niin hyvin suolainen...
    Lämmin uudenvuoden halaus sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokeritinoja oli kyllä hauska kokeilla - ehkäpä harjoitus tekisi mestarin tässäkin lajissa:) Pääruuasta ei ole lainkaan kuvia, koska se ei täyttänyt teeman mukaista väritystä:D
      Kiitos lämpimistä haleista - samanlaiset sinne takaisin ♥

      Poista
  4. Mukavat juhlat teillä ollut ja hauska idea valaa tinoja sokerista. Ihailen sinun idearikkauttasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia sanoja - kiitos, Ihana <3 You just make my day ♥

      Poista
  5. Voi winde, mahtava teema ja tyylikäs. <3 Vatsassakin alkoi kurnia näitä katsellessa. <3 Ihanaa loppiaisviikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Voi ihana tätä sinun hyvän mielen kommenttiasi - kiitos ♥

      Poista
  6. Hauska teema, kivasti olette keksineet toteutuksetkin! Empä olekaan kuullut sokeritinoista ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva pitää teemajuhlia - tämä oli helppo asukoodina, mutta tarjoilussa oli pientä haastetta:)
      Kuulin itsekin sokeritinoista ensimmäistä kertaa vasta vähän ennen juhliamme.
      ♥-kiitos kommentistasi:)

      Poista