"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 26. elokuuta 2017

Viimeisiä kesäpäiviä


Nyt ollaan viettämässä viimeistä kesäviikonloppua ja juhlistetaan näitä venetsialaisia ystävien kanssa veneilyn ja mökkeilyn merkeissä. Pikkuisen on haikeutta ilmassa, sillä syyskuun puolella mukavat veneilykelit alkavat olla aika vähissä. 


Veneilymme on tänä kesänä suuntautunut pääasiassa lähivesille, sillä yhteisen loman vähyys on rajannut pidempien reissujen tekemisen mahdollisuuden aika minimiin. Venereissut ovatkin suuntautuneet aika usein mökkirantaan, ja siellä ollaan paatissa vietetty öitä ja paljon aikaa muutenkin.

Nämä kuvat ovat kuitenkin ulkosaaristosta.


On näissä tutuissa lähisaarissakin niin kaunista luontoa, ja välillä tekee mieli kaivaa kamera esiin. Meren sileäksi hiomia kallioita on aina vaan pakko pysähtyä ihailemaan - niissä on jotain niin puhuttelevaa.


Kamerani etsiytyy usein myös aallokon ja tyynemmän veden pinnan kontrasteihin.


Nämä vedessä kelluvat höyhenet vetoavat myös aina... 


..niin kuin myös  harmaantuneet saaristolaiturit ja tyrnipensaat.


Veneretkiemme saaristolaismenu on usein yksinkertainen: savukalaa, uusia perunoita ja vesimelonia.

 Löysimme tyttären kanssa ihan yllättäen muun kesäshoppailun lomassa meistä kivan näköisen veneastiasarjan, jonka pojatkin kuvien välityksellä hyväksyivät.


Lautasista onkin ollut pulaa, sillä veneastiamme menivät vanhan veneen mukana. Tämän veneen kaapeista löytyi aterimia ja iso satsi juomalaseja, joten niitä ei ole tarvinnut hankkia.

Ihan eivät aterimien värisävyt stemmaa, mutta näillä mennään:D


Mökillä on myös tehty pieniä muutoksia, mutta niistä laittelen kuvia tänne myöhemmin - en sittenkään ole malttanut olla ilman remppaprojektia:D

Tunnelmallista venetsialaisviikonloppua ihanille lukijoilleni♥

loppukesän halauksin


16 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!
    Tunnelmallista venetsialaista viikonloppua sinne!💕

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin sinulle!
    Ihanan rauhoittavia kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
  3. Huokaillen katselen näitä kauniita merikuviasi. Tulee niin paljon muistoja mieleen meren silottelemista kallioista ja tyrnipensaista. Mukavaa huvilakauden päättäjäisviikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  4. Hieman on haikea mieli, kun tietää, että kesä alkaa olla auttamattomasti ohi. Kohta siirrytään seuraavaan vuodenaikaan ja siitä täytyy ottaa ilo irti kotona "hyggeillen".
    Oikein mukavaa venetsialaisviikonloppua!! Erinäisten kiireiden vuoksi emme ehdi juhlistamaan Venetsialaisia tänäkään vuonna, mutta tuleehan näitä vielä... ;)

    VastaaPoista
  5. Bittersweet...suloisen karvasta on kesästä hiljalleen luopua.

    Ihania tunnelmia ja kuvia! Venetsialaisia vietetty täälläkin..♥ Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia viimeisistä kesäpäivistä <3 Tervetuloa syksy <3

    VastaaPoista
  7. Ai että miten upeita kuvia olet ottanut. Saariston harmaus ja karuus se saa kyllä minut pauloihinsa, muuta ei tarvita :). Totta, veneilysäät alkavat tässä vaiheessa auttamattomasti vähentyä. On se niin väärin! Vaikka kyllä syksyssä on tunnelmaa, tykkään kovasti viileämpien ilmojen kirpeydestä ja kuulaudesta. Mitä tahansa, kunhan ei sada, eikö?! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat ja tuo merikuva varsinkin <3 Suoraan sydämeen!
    Kesää tulee ikävä, mutta toivottavasti edessämme on kaunis syksy.

    Hyvää viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ☺️ Ja odotan innolla remppakertomusta; mitä kivaa olette nyt saaneet aikaan! 😊 Pirteitä syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Voi kiitoshalit teille kaikille ihanille kommentin jättäneille. Olen niin onnellinen jokaisesta kommentista ja olen pahoillani, etten ole ehtinyt näihin vastailemaan.
    You all make my day♥

    VastaaPoista
  11. Piipahdin vastavisiitille tänne kauniiseen blogiisi!
    Niin kauniita meritunnelmia. Saaristomiljöö on kiehtovaa, karua ja puhuttelevaa, pidän valtavasti. Ja meren hiomat kalliot, miten kertovatkaan aaltojen syleilystä ja ajan rattaista.

    Syyslumoa luoksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin:) Ihanaa, kun piipahdit - tervetuloa toistekin<3 Nautitaan syksyisistä meritunnelmista edelleen♥

      Poista
  12. Yummy post!

    My new blog...
    https://dinamighty.com/

    VastaaPoista