"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäiskälli


Yhdessäolosta, herkkuhetkistä, auringonvalosta ja remonttihommista - niistä on tämän vuoden pääsiäisemme tehty.

Remontin vuoksi ei kotiimme ole paljonkaan pääsiäistä laitettu. Herneenversot ovat jo monena vuonna korvanneet meillä pääsiäisruohon - nehän käyvätkin sekä koristeeksi että syötäväksi.


Yksi pääsiäiskällikin on jo ehditty kokea.

Ostin perinteisesti pääsiäiseksi Mignon-munaboxin perheemme herkkuhetkiin. Huomasin, että jotain jännää oli ilmassa, ja lopultahan se selvisikin. Tyttäreni oli syönyt yhden suklaamunista ja korvannut sen tavallisella kananmunalla. Fazerin tarrakin oli liimattu paikoilleen. Korvattu muna erottuu vähän isompana kuin muut:D

Källi onneksi paljastui ennen kuin kukaan ehti raakaa kananmunaa rikkoa, mutta naurua riitti kovasti hyvästä yrityksestä:D


Tässä pieni vinkki pääsiäiskällien estoon:D


Olemme olleet pääsiäisen pyhinä nauttimassa yhdessäolosta ja herkuista ystävien ja sukulaisten luona. Halusin vielä juhlistaa pääsiäisen päättymistä omankin perheen kesken eli ruuanlaitto on juuri meneillään ja mukavat yhdessäolon hetket jatkuvat vielä tänäänkin♥


Pääsiäishalauksin




19 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa ! Tästä kohti arkea ja toivottavasti lämpimiä kevätpäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa on ollut♥
      Lämpöä kevätpäiviin sinnekin:)

      Poista
  2. Hauska källi! Onneksi ei syntynyt sotkua!

    VastaaPoista
  3. Hahaa miten hauska juttu teillä onkaan ollut. Me tulimme osan pääsiäistä viettämään tänne Espanjaan. Täällä on aivan lämmintä ja aurinkoista keliä.

    VastaaPoista
  4. Hauska källi! Ihanat kuvat!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - kiitos:) Mukavaa vähän lyhyempää viikkoa sinnekin<3

      Poista
  5. Teidän pääsiäisen vietto vaikuttaa oikein mukavalta ja tuo pääsiäsikälli on hyvä! :D
    Meillä pääsiäistä vietettiin kolmen päivän pääsiäisturnauksessa Järvenpäässä , joten nyt on kokenut hieman erilaisemman pääsiäisen.
    Oikein ihania huhtikuun päiviä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa tuollainen turnauskeikkakin:) Meillä ne ovat takse jäänyttä, mutta tosi mukavaa aikaa<3

      Poista
  6. Vai sellaisen källin teki tytär ;D Ovat kyllä niin maukkaita, etten yhtään ihmettele, että tämän teki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi suklaamunista oli hänen, joten eipä sillä väliä ole, milloin hän sen popsasi:D

      Poista
  7. Hah, hah, aika hauska 😄 Onneksi sentään kukaan ei kerinnyt kopsauttaa kanamunaa rikki 😅

    VastaaPoista
  8. No voi pahus, kun ei onnistunut!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan, mutta meillä oli kyllä niin hauskaa tämän källiyrityksen tiimoilla:D

      Poista
  9. Hei, olipa näppärä källi :). Kiva juttu tuo leimasinhommeli kananmuniin tai mignoneihin! Ja kiva blogi! Tervetuloa vastavierailulle ja mukavaa kevään ja kesän odottelua, terveisin Simpukka ja meriheinä/Ulla

    VastaaPoista