"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 25. tammikuuta 2020

Elämyslahjakortti koko suvulle ja suvun koirille:D


Kolmen ruokalajin menu juomineen koko suvulle -  elämyslahjakortti, jonka omalta osaltamme lunastimme viime lauantaina.

Tämän mahtavan lahjaidean takana oli sisareni miehineen eli kyse oli heidän antamastaan joululahjasta.



Osa suvusta pääsee herkuttelemaan tänä viikonloppuna.



Kuten jo aiemmin olen kertonut, pyrimme jouluna antamaan toisillemme perinteisten pakettien sijaan lahjoja, jotka eivät jää kerryttämään pölyä - siis mm. herkkuja, elämyslahjoja tms.

Tässä  yhdistyivät nuo molemmat.



Lahjakortti oli rakkaudella ja myös lämpimällä huumorilla tehty, sillä suvun kaksi koiraa saivat oman lahjakorttinsa:D


Hugo saikin elämänsä ensimmäisen kolmen ruokalajin koiramenun oikein hopeanhohtoisilta lautasilta tarjottuna:D  Tässä hänen karvaisuutensa heijastuu katelautasen pinnasta.


Nappuloiden lisäksi Hugo sai lihapateeta ja jyrsimisherkkuja.


Edellen naurattaa ajatus Hugosta syömässä herkkuannoksiaan puhumattakaan siitä, mitä Mustissa ja Mirrissä on mahdettu tuumaillla sisareni käydessä pyytämässä myyjien neuvoja koiramenun laatimiseen:D


Huomaan, että olen blogissani kirjoitellut aika paljon erilaisista lahjaideoista, mutta tästä(kin) hymyä ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa tuoneesta jutusta oli ihan pakko saada kertoa huolimatta liian tummiksi jääneistä kuvista.

Eikä tämä edes jää viimeiseksi, sillä lapsemme antoivat meille vanhemmille mahtavan lahjakortin, jonka lunastus on jo pikku hiljaa aloitettu. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää.

Hyvän mielen halauksin





11 kommenttia:

  1. Aivan mahtava lahjaidea <3 Yhdessä herkuttelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin<3 Yhdessäolo ja herkuttelu on aina pettämätön yhdistelmä:)

      Poista
  2. Oi, miten ihana elämyslahjakortti ja koiratkin otettu huomioon. Ja, tällaiset lahjakortit on kyllä parhaimpia.
    Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä tosi mieluinen lahja ja toteuttamiskelpoinen idea ihan kenelle tahansa♥️

      Poista
  3. Lahjojen parhautta ja omaperäisyyttä! <3
    Tosi ihana idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tämä ihanan omaperäinen lahjaidea - erityisesti koirien osalta:D

      Poista
  4. Ihan huippujuttu tuo koiran oma courmet-ateria 😃

    VastaaPoista
  5. Ihana lahjaidea!Minä menen huomenna kauneushoitolaan lunastamaan oman joululahjani.

    VastaaPoista