"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

perjantai 24. elokuuta 2012

City-luomua


 Sain tosi mieluisaksi lahjaksi tämän puisen yrttiruukun ihanalta <3 porukalta jo kesäkuussa. Mukana tulleet sitruunabasilika ja persilja ovat edelleen hengissä, ja niitä on käytetty ruuissa pitkin kesää :)

 Myös kesäaikaan tuntuu mukavalta kasvattaa yrttejä keittiössä, näin niitä tulee lisättyä useammin ruokiin.


Satoa on saatu myös pienestä kasvihuoneestamme, josta kuvia löytyy tästä ja myös täältä. Chilin taimi on tuottanut yllättävän paljon satoa, ainoa pettymys on ollut sen mieto maku. Paprikakokeilumme on myös onnistunut, joskin taimemme on saanut aikaiseksi vain kaksi paprikaa:)

 Avomaan kurkun kasvattamista kokeilin ensimmäistä kertaa viime kesänä. Nyt lisäsin taimien määrää viiteen, ja satoa onkin tullut ihan huimasti. Kurkun kasvattaminen taitaakin olla minun lajini, sillä myös kasvihuonekurkuntaimeni on tuottanut tosi hyvin :)

Tomaatintaimia kasvihuoneessa kaksi, ja niistä on tulossa lähinnä maistiaisia. Kukkalaatikossa pihalla on kaksi kesäkurpitsan tainta, joista on myös saatu satoa.

 Vaikka viljelyharrastukseni on tällaista minimaalista, olen nauttinut tosi paljon itse kasvattamisesta ja city-luomun ja todellisen lähiruoan herkuttelusta:)


Nyt täytyy vielä suunnitella kesän viimeisen viikonlopun juhlaa, venetsialaisia! Vietämme juhlaa joko veneillen tai omalla pihalla - suunnitelmissa on ainakin lättykekkerit muurikkapannulla paistaen ulkotulien tunnelmallisessa valossa joko saaren rannassa tai pihagrillin äärellä .  Toivottavasti sää sallii juhlat ulkona!


Oikein ihanaa kesän viimeistä viikonloppua venetsialaisten tai muun tunnelmoinnin merkeissä! 

Haleja kaikille♥
 

10 kommenttia:

  1. Ihana sato sinulla...niin terveellisen ja herkullisen näköinen, ja taatusti maukas. Ihania iltamia teille!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Varmasti ihanaa nauttia oman maan antimia. Tunnelmallisia juhlia teille!

    VastaaPoista
  3. Itse kasvatettu maistuu tatusti paremmalta kuin kaupasta ostettu. Värikäs sato sulla! :)Hauskaa viikonloppua juhlien merkeissä!

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköistä satoa - NAM! Tosi pitkään olet onnistunut sitruunabasilikan pitämään ruukussa hyvän näköisenä.

    VastaaPoista
  5. Your own mini garden, such delicious vegetables...it taste so good all those things out your own garden.
    Enjoy your meal!!!!


    Big hug from Holland,
    ♥Eefie

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanan näköistä satoa pikkupuutarhasta! <3 kyllä ne itsekasvatetut maistuvat niin hyviltä.m:)

    VastaaPoista
  7. Omaa satoa - ihanaa ! Meillä tämä viikonloppu menee sateisisssa merkeissä, lämmintä on sentään :)

    VastaaPoista
  8. Hi my sweet friend :)

    So many delicious vegetables :) It is so much fun when you can pick them in your own garden :)

    I have cucumbers :) And soon some paprika :)

    Have a great new week, my dear :)
    Hugs and kisses Lisa :)

    VastaaPoista
  9. Sinähän olet saanut hienon sadon! :) Kävin kurkkaamassa noita kuvia teidän kasvihuoneesta; se on vallan kaunis! <3

    Itsekin olen monta kertaa miettinyt, että jos kokeilisi joskus kasvattaa joitain yrttejä meidän parvekkeellamme, mutta niin vain taas tänä kesänä nuo aikeet unohtuivat. ;) Onneksi sentään olen saanut kesäkukat pysymään hengissä! :D

    Meidän tytön suurinta herkkua ovat tällä hetkellä avomaankurkut! Niitä tyttö tykkää popsia sekä ruoalla että välipalalla. ;)

    Iloista viikkoa Sinulle!

    Halauksin, Emppu <3

    VastaaPoista