"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 21. syyskuuta 2013

Mad world

 Alkuviikolla kolahti ja aika pahasti: telakkatoiminta lopetetaan ja se koskettaa myös meidän perhettämme. On vähän epävarmat tunnelmat.


Rakkauteni tuli uutiset kuultuaan töistä kotiin ja kertoi repsahtaneensa ostamaan ison laatikon.
Ajattelin heti, että taas on tullut hankittua joku miehinen vempain autotalliin, mutta en halunnut sanoa mitään lisätäkseni hänen huoltaan työpaikkamurheidensa lisäksi. Ihmettelin kylläkin, miten hän noin avoimesti kertoikaan hankinnastaan. Yleensä huomaan ostetut vempeleet autotallissa vasta kuukausien päästä ihan sattumalta.


Repsahdus olikin 
iso laatikollinen suklaasuukkoja!!!
 Istuimme koko perhe olohuoneen sohvalla, nutustelimme laatikon sisältöä ja juttelimme siitä, miten uusi tilanne mahtaa vaikuttaa perheeseemme. En yleensä syö murheeseen, mutta ups nyt meni näitä herkkuja kolme samalta istumalta. Kukaan muu ei syönyt kahta enempää...



Alunperin ajattelin, että en toisi kovin henkilökohtaisia juttuja blogiini, mutta välillä näitä omia elämäntilanteita näköjään haluaa jakaa myös täällä<3 

Mad world

Laitan tähän vielä tämän ihanan Gary Julesin version Mad worldista kuunneltavaksi. Melodia menee niin suoraan sydämeen... 
 
"When one door of happiness closes, another opens..." Helen Keller
 ...ja niistä ovistahan mennään!

Harmeista huolimatta toiveikasta viikonloppua♥

24 kommenttia:

  1. Nyt kuulee ikäviä asioita joka päivä uutisista yt-neuvotteluista ja irtisanomisista :( Voimia teille. Meillä mies on eläkkeellä ja itse teen sijaisuuksia päiväkodeissa (eli osa-aika työtä), pienet tulot, mutta pienet menotkin...näillä mennään :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Nämä uutiset on kyllä ihan super hurjia.. ja ihan älyttömän kurjia!! Ei oikein tiedä edes mitä sanoisi.. liian monta työpaikkaa lähtee ja liian moni perhe joutuu ahdinkoon tämän takia. Toivottavasti te käännätte tämän voitoksi <3

    VastaaPoista
  3. sulle olis miun blogissa jtn piristävää ;) käyhän kurki..huomiseen mennessä, jookos?

    VastaaPoista
  4. Todella ikävää. Olen iloinen siitä, että jaoit tämän asian. Uutisissa luetellaan lukuja ja numeroita. On tärkeää pitää mielessä, että jokaisen taustalla on ihminen ja perhe. Toivotan valopilkkuja ja toiveikkuutta.

    VastaaPoista
  5. Hurjia ovat olleet uutiset viime päivinä - tuntuu, että joka päivä kolahtaa jossain päin Suomea. Ja silti johtajien bonukset sen kun kasvavat! Ja niillä, jotka jäävät töihin, teetetään entistä enemmän.
    Tämä telakkateollisuuden loppuminen Raumalla merkitsee huonoja aikoja ei vain ihmisille vaan koko kaupungille - samanlaistahan on ollut nyt Salossa, Varkaudessa, jne. - kaupunkien suurimmat työllistäjät ajetaan alas.
    Meillä on mennyt Isännältä kaksi kertaa työ alta - ja molemmilla kerroilla firmoista, joiden piti olla turvallisia, suuria työnantajia. Lapset olivat pieniä ja itse olin ekalla kerralla äitiyslomalla - ei tarvinnut miettiä, jäädäkö hoitovapaalle. Ei todellakaan uskaltanut, kun ei tiennyt, mitä tuleman pitää. No, noista ajoista selvittiin. Toivottavasti sinunkin miehellesi löytyy korvaavia töitä - vaikka sitten täältä Turusta - eivätkös ne lupailleet, että Turun telakan toiminta pyritään säilyttämään? Voimia sinne♥

    VastaaPoista
  6. Aivan käsittämättömiä päätöksiä Joskus tuntuu, että usko suomalaiseen hyvinvointiin alkaa rapistua. Työpaikkoja ja tuotantoa pitäisi pystyä pitämään myös täällä. En usko, että kaiken ulkoistamalla ulkomaille, voidaan pidemmällä aikavälillä hyvin. Toivottavasti löytyy työtä tilalle!

    VastaaPoista
  7. Kyllä tämä viikkoa on ollut todella musta, tuossa johonkin blogiin jo kommentoinkin, että tuntuu, kuin koko Suomi lopetettaisiin...eihän täällä kohta ole mitään.
    Todella ikävää, että koskettaa teidänkin perhettä♥

    VastaaPoista
  8. Todella harmillista! Zemppiä ja pidetään peukkuja, että kaikki kääntyy pian hyväksi!
    Oliskohan mulle mahtanut kolmekaan riittää... ;)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Huh, on tämä hullu maailma :(
    Itsekin sain eilen tiedon alkavista YT:istä, eipä ollut kivoja uutisia... tuli sellainen olo, että jos käyttäisin alkoholia, niin nyt olisi ollut sopiva hetki... mutta sen sijaan harkitsinkin sokerihumalaa :) Onneksi se jäi kuitenkin toteuttamatta, paha olo siitäkin vaan olisi tullut...

    VastaaPoista
  10. Voimia teille <3 Kurjaahan se on kun työ menee alta eikä voi itse vaikuttaa siihen. Mutta totta, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Hey my friend, i understand there are some trouble with the profession of your man?? So bad, i hope it will get better, i wish you lot of success!!!
    This song is so good, i love to listen this song!!!!
    I wish you a good weekend with lots of lovely moments!

    Keep smiling my friend:)
    Lots of lovely greetings from Holland,
    Eefie

    VastaaPoista
  12. Voi ei! Tuntuu ettei viimepäivinä uutisista ole muuta kuultukaan kuin joko lomautuksia ja irtisanomisia. Uuden tilenteen edessä voimia koko perheelle! Ihania herkkuja nuo suukot. Leppoisa viikonloppua kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  13. Telakan lopettaminen on kyllä surullinen uutinen. :( Tulee varmasti vaikuttamaan koko kaupunkiin. Tsemppiä teidän perheelle!!

    VastaaPoista
  14. Tosiaan kovin on ikäviä tuollaiset uutiset ja niin tätä päivää! Niinhän sitä sanotaan että kun yksi ovi sulkeutuu toinen avautuu...Toivotaan parasta ! ♥

    VastaaPoista
  15. Kyllähän tuollainen uutinen pistää mietittyttämään. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  16. Voi miten ikävä uutinen! Jotenkin sitä miettii et onko täällä kohta enää ollenkaan töitä kun uutisia lueskelee. Siskon mies joutuu kans todennäkösesti jättämään työnsä ja on se jotenkin sellasta tyhjänpäälle hyppäämistä, mutta se voikin olla alku jollekin ihan uudelle ja vielä paremmälle...

    Niin ja KIITOS kommentistasi blogini puolelle! Ilahdutti kyllä mua suunnattomasti!<3 Toivottavasti me voitetaan!!!

    VastaaPoista
  17. :( Olipa surullisia uutisia. Niitä tuntuu riittävän tässä hullunmyllyssä nimeltään nykyaika kun suljetaan, vähennetään, ulkoistetaan ja tavoitellaan nopeita taloudellisia hyötyjä katsomatta pidemmälle tai omaa pussia edemmäs.

    Toivotan teille positiivisia ajatuksia ja tilaisuuksia löytää uusia mahdollisuuksia. Asiat järjestyvät jollain tavalla, mutta kohdalle osuessaan juuri sillä hetkellä ei siltä tietenkään tunnu.

    VastaaPoista
  18. Nämä on niitä kurjia uutisia joita ei haluaisi enää kuulla ollenkaan, kun muka taantuma on nyt ohitse ja nousu alkaa!
    Meillä myös isännän työpaikalla alkaa yt-neuvottelut. :(

    Kaikkea hyvää teille!
    Se sanonta että kun yksi ikkuna sulkeutuu niin toinen aukeaa, uskotaan yhdessä siihen!

    Hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  19. Voi kurjuus! Tällaiset uutiset kouraisevat aina ikävällä tavalla vatsanpohjasta. Ihana ja osuva heräteostos kyllä mieheltäsi. Kyllä parit suklaapusut aina pahinta harmia helpottaa. Ja tosiaan, minut on myös opetettu luottamaan siihen, että elämä kantaa ja oven sulkeutuessa ikkuna aukeaa. Tsemppiä siis sinne! :)

    VastaaPoista
  20. ..Tosiaan ikäviä uutisia monessa perheessä :-( Mutta asioilla on tapana järjestyä.Positiivisia ajatuksia sinne teillekin .
    t.Pia

    VastaaPoista
  21. <3 Nyt tarvitaan isoa lohdutushalausta
    ja uskoa siihen, että elämä kantaa! <3

    Ajatuksin; Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoshaleja teille kaikille tuesta ja tsemppaavista kommenteistanne<3 On täällä blogistaniassa kyllä niin ihania ihmisiä! Olette ihan parhaita♥

      Poista
  22. Kurja uutinen! Haleja teidän perheelle, toivottavasti asiat järjestyy parhain päin. <3

    VastaaPoista