"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kuparipellin tuunaus

Olohuoneemme kaakelitakan alkuperäinen eduspelti on hävinnyt edellisten asukkaiden aikana todennäköisesti silloin, kun takka oli muutettu sähköllä toimivaksi ilmeisesti joskus 1970-luvulla. Kun palautimme takan puilla lämmitettäväksi, nappasimme varastosta löytyneen kuparisen pellin takan eteen.


Eihän se siihen värinsä puolesta yhtään sopinut, mutta pääsimme näin heti polttelemaan tulta uunissamme ja nauttimaan puulämmityksen tuomasta tunnelmasta. Niinpä siinä sitten kävi niin kuin monessa muussakin asiassa, että väliaikaiseksi aiottu ratkaisu on ollut käytössä kolmisen vuotta:D Kummasti silmä voi tottua.


Havahduin tähän olohuoneen sisustukselliseen epäkohtaan kuvatessani näitä blogikuvia: yritin tosi tarkasti rajata suojapeltiä pois kuvista sen kamalan värin vuoksi ja yhtäkkiä tajusin, että siinähän se väliaikaiseksi ajateltu kuparinvärin edelleenkin on ja että siitä sävystä on vihdoinkin aika päästä eroon!


Sen enempää miettimättä vanha resepti käyttöön: pyyhkäisy maalipesulla ja valkoista maalia pintaan:)

Nyt en ole kuitenkaan ihan varma, oliko perusvalkoinen väri paras mahdollinen vai pitäisikö sittenkin sutaista pelti lattian väriseksi harmaaksi tai ainakin pikkuisen sävyttää valkoista harmaaseen taittuvaksi...

No kuparin sävy oli kolme vuotta, joten voin tätäkin versiota vähän aikaa katsella...jos silmä ei totu, maalaan uudestaan tai hankimme takkaluukkuihin sopivan sinkin tai teräksen värisen uuden eduspellin:D


Valkoista takkavälinesarjaa en sentään ole itse maalannut:)


Se on löytö paikkakunnalla aikoinaan toimineesta sisutusputiikista.


Valkoiseksi maalattu metalli jotenkin viehättää samoin kuin tämä ihana keväinen sää, joka jo houkutelee pihahommiin<3 Toivottavasti aurinkoinen sää hellii meitä kaikkia:)

Hugs&smiles♥

32 kommenttia:

  1. Hih, meilläkin on tommonen kuparinvärinen eduspelti. Pitänee se maalata ensi tilassa, näyttää tosi kivalle. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuparin väri voi olla kyllä myös kaunista, jos se on tasaisesti patinoitunut, mutta meillä se oli ihan laikukas ja kaamea, joten maalaus oli ainoa vaihtoehto. Hmm...tuliko täältä nyt sulle lisää hommia...:D

      Poista
  2. Mikä ihme villitys se yhteen aikaan oli, kun vanhoja ihania takkoja muutettiin sähköllä toimiviksi...onneksi palautitte taakan alkuperäiseen muotoonsa..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ihan ihme villitys. Onneksi mitään korvaamatonta ei kuitenkaan ole tehty, sillä palautus onnistui hyvin. Kurjempaa olisi ollut, jos tulisijat olisi kokonaan purettu pois. Sitäkin tehtiin jossain vaiheessa aika tavalla modernisoinnin hengessä.

      Poista
  3. Kaunis takka ja kiva tuunaus. Sopii teille nyt täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Kyllähän tuo paremmalta näyttää kuin se kirjava kupari:)

      Poista
  4. Kivasti olet tuunaillut siellä :)
    Mukavaa illanjatkoa sinulle!
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Erica:) Ei tämä tuunausvimma näytä laantuvan:D
      Samoin sinulle♥

      Poista
  5. Juu, kyllä hyvin passaa tuo valkoinen väri tuohon peltiin. kaunis takka muuten myös :) Viikonalkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo kaakeliuuni on olohuoneemme katseenvangitsija<3
      Samoin sinulle♥

      Poista
  6. Oi että tuo teidän takka on sitten upea, ja kuparisesta pellistä tuli tosi hyvän näköinen! (Meillä on edelleen kupariset pellit, ehkä joskus innostun itsekin). Todellakin nämä aurinkoiset päivät ajaa ulos pihapuuhiin, kevät on iiiihanaa:)
    Mukavaa pääsiäisviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kupari tosiaan voi patinoitua kauniisti, mutta meillä ei näin ole käynyt, joten jotain piti tehdä:D Joo pihahommia ajatellenpääsiäiseksi onkin luvattu kivoja aurinkokelejä<3
      Samoin sinulle♥

      Poista
  7. Ai mikä ihana takka teillä! Täällä kateellisena ihastelen, sillä takkatulen lämmössä olisi niin ihana tunnelmoida :-) Aikoinaan Turussa asuessa minulla oli kaakeliuuni ja sitä tuli käytettyä ahkeraan. Ei minusta kulahtaneessa kuparissakaan ole mitään vikaa, mutta tuo valkoinenkin on kiva :-)

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Te voitte siellä jo nauttia kesän lämmöstä, sitä täällä puolestaan vähän kadehditaan:) Tykkään itsekin patinoituneesta kuparista, mutta meillä tuo kupari oli oikeasti tosi laikukas ja kamala. Vanhoissa taloissa nuo pellit ovat aika usein maalattuja, joten meille ehkä tämän hetken versio sopii paremmin:)
      Samoin sinulle♥

      Poista
  8. Oi mika ihana kaakelitakka ja pelti sopii siihen oikein hyvin. Kuvissa sävy ei näytä huonolta ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista<3 Onneksi kaakelitakkaa ei ole entisten asukkaiden toimesta purettu seitkytluvun remonteissa:)

      Poista
  9. Hej my friend, your fire- place looks as new.
    It looks like a welcome home to me, so nice to see all the details, i hope you also have higher temperatures so you don't have to make a fire:)
    Have a great week.

    Smiles to you, Eefie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The weather is warming here little by little, but still we have to heat up because of the cold nights:)
      Thank you my dear friend<3
      Big hugs♥

      Poista
  10. Teidän takka on aivan ihana! <3 Ja tuo takkavälinesarja! Mistähän sellaisen löytäisi itsellekin. Toisaalta voisin käyttää ideaasi ja maalata vanhat välineemme valkoisiksi. Valkoiseksi maalattu metalli miellyttää tällä hetkellä myös minua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Joo kaikkea voi maalata, siitä vaan!! Yläkerrassa meillä on musta takkavälinesarja, jonka maalaamista voisi myös harkita:D

      Poista
  11. Ah kuinka kaunis uuni - aivan ihana. Olispa tuollainen... Ja takkaväliunesarja on kuin unelma..ainakin kun on puhdas ;))).
    Oikein ihanaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos<3 Valkoinen takkavälinesarja ei tietenkään pysy ihan puhtaana, mutta sisutustyyliini kuuluu, että esineiden käyttö saa näkyä eli meillä on vähän sellaista shabby&chic- meininkiä:)
      Samoin sinulle♥

      Poista
  12. Aivan upea muutos!
    Touhukasta tiistaita sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana<3 Tiistai taisi olla niin touhukas, etten ehtinyt kommenteihin vastata:D Mutta nyt pääsiäisloman alettua ehdin taas paremmin tänne blogistaniaan inspiroitumaan<3

      Poista
  13. Aivan ihana kaakelitakka ja upea muutos! :)

    VastaaPoista
  14. Onnistunut muutos!! :) Käy mainiosti juuri valkoisena, mutta ei olisi hullumpi harmaanakaan. Ihana tämä teidän takka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että pääsiäisen aikana sävy muuttuu ihan pikkuisen harmaammaksi, jos autotallin kätköistä vaan löytyy sävytykseen sopivaa maalia:D

      Poista
  15. Kaunis takka teillä! Oikein kiva se pelti, anna olla valkoisena jonkin aikaa. Tietääkseni Motonetista saa "sinkki"maalia, oliskohan se yhtään tuon luukun värinen?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei hyvä idea, sinkkimaali voisi olla lähellä vanhaan taloon sopivaa perinteistä sävyä. Kiitos vinkistä - tämä on tätä blogistanian parasta antia: ideat liikkuvat puolin ja toisin<3

      Poista