"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

maanantai 2. marraskuuta 2015

Lohduton näky


Nyt ei oikein löydy sanojakaan, niin lohduttomissa tunnelmissa täällä ollaan. Veneestämme on jäljellä hiiltynyt ankkuri, jonka palomiehet ovat viskaisseet ulos palavasta suulista.


Venesuulimme nimittäin paloi viime yönä, ja sen mukana useampi vene ja siis meidän paatti mukaan lukien. Onneksi henkilövahingoilta on säästytty.


Venettä on laitettu omanlaiseksi, uusittu pintoja ja paranneltu moottoria ja laitteita. Niin paljon tähän on satsattu työtä ja aikaa. Vakuutus korvaa varmaankin jotain, mutta tunnearvoa ei rahalla pysty korvaamaan.

Vaikka vene on vain tavaraa, niin  kyllä on itkettänyt - sitä suree menetettyjä yhteisiä ihania hetkiä ja tunnelmia - hetkiä, joita olisi ollut tulossa. 


Se kesäfiilis, jota lomalta aina odotan, tulee juuri paatissamme. Siinä on sekoitus aurinkoista oloa, rentouden ja onnen tunnetta -  ainutlaatuinen olotila, joka liittyy vain veneeseen. Veneily on yhdistänyt perhettämme, ja merelle on viety myös sukulaisia ja ystäviä.


Näitä peräaaltoja ei enää jälkeemme jää.
Olo tuntuu tyhjältä.


halauksin


23 kommenttia:

  1. No voi kauheus! Vaikka vakuutukset rahallisesti korvaakin, ei niillä muistoja saa takaisin.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, onpa kurja juttu !
    Jos joku onni pitää tapahtuneesta löytää, niin onneksi nyt ei ole kesä:/
    Upea oli vene kerrassaan ja kaikki se työ...
    Lämpimiä ajatuksia sinne <3

    VastaaPoista
  3. Ei voi olla totta!!! Ihan järkyttävää. Olen aivan sanaton...Halauksia sinne teille kaikille!!!!

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Ainut lohtu tosiaan on se, ettei kukaan menehtynyt tuossa onnettomuudessa. Toivottavasti löydätte uuden korvaavan paatin ja saatte jatkaa veneilyä jälleen ensi kesänä - olen pahoillani. Ajatus täältä sinne <3

    VastaaPoista
  5. No, voi että! Vakuutus ja rahalla saa monennäköistä, mutta juuri tuo tunnearvo, sitä ei korvaa mikään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Voi ei, aivan kamalaa! Onneksi ei kenellekkään tapahtunut mitään.
    Lämpöisiä ajatuksia täältä <3

    VastaaPoista
  7. Voi miten surullista! Voimahaleja ystäväni <3

    VastaaPoista
  8. Voi ei, aivan kamalan surullinen uutinen. Kyllä veneestä voi tulla niin, niin rakas ja korvaamaton, siellä näkynyt teidän kädenjälki. Sanat eivät riitä, mutta todella paljon halauksia täältä. <3

    VastaaPoista
  9. Käsittämätön onnettomuus! Tunne on varmasti aivan kamala ja epätodellinen. Voimahalaus täältäkin sinne. <3

    VastaaPoista
  10. Voi itku! :(
    Ymmärrän hyvin sen menetyksen tunteen. Se ei ole koskaan vain vene tai auto tai mökki... nekin ovat yksilöitä, omanlaisiaan... ja siinä on mukana niin paljon tunnetta.
    Lämpimät halaukset sinne <3

    VastaaPoista
  11. Ounou ompas inhottavaa!! Toivottavasti mahdollisessa uudessa paatissa on jotain josta olette vaikka salaa haaveilleet. Sitten kun se aika on.. ♡

    VastaaPoista
  12. Voi miten onnetonta! Paattia, johon sisältyy työtä, rakkautta ja muistoja ei korvaa millään <3

    VastaaPoista
  13. No voi hyvänen aika! Mikä sen poltti?
    Jaan täysin tuon kesälomafiiliksen, onko se niin, että kun irtautuu rannasta niin on enemmän lomalla. Siltä joskus tuntuu, vaikka me veneilläänkin järvellä. Toivottavasti saatte uuden paatin ♡

    VastaaPoista
  14. Miten surullista. Vakuutusrahat ei koskaan korvaa muistoja eikä niitä tunteja, joita olette laittaneet veneenne hoitamiseen ja omalaiseksi tekemiseen. Toivottavasti saatte kuitenkin ensi kesäksi uuden veneen, jonka kanssa voitte aloittaa uusien muistojen keräämisen.

    VastaaPoista
  15. No voihan harmitus sentään!:( Tiedätkö, myös meillä paloi lauantai aamuna!:(

    VastaaPoista
  16. Voi surku :( Onneksi ei kenellekään kuitenkaan käynyt kuinkaan.

    VastaaPoista
  17. Voi miten ikävää :(
    Tulipalo on niin kaiken vievä ja siksi aivan hirveä. Toivottavasti uusi kesä tuo uuden veneen ja uusia muistoja ja onneksi kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

    VastaaPoista
  18. Voi hitsi, enpä ollut huomannutkaan tätä postausta. Kyllä varmasti on itkettänyt, samalla tavalla tuntui lohduttomalle aikoinaan koettu vesivahinko kotona joka oli aika mittava (koko alakerta), mutta se saatiin sentään korjattua. Mutta kuten sanoit, onneksi kenellekään ei ole sattunut mitään. Materia on kuitenkin materiaa, vaikka se ei menetyksen hetkellä tunnu yhtään lohduttavalle ja kivat retket veneellä on varmasti olleet teille todella tärkeitä. Aika parantaa haavat ja tiedäppä vaikka saisitte tilalle veneen josta sitten kehkeytyy yhtä rakas paatti uusiin seikkailuihin.

    VastaaPoista