Lumet ovat sulaneet niin huimaa vauhtia, että taitaa olla viimeisten lumikuvien aika. Jos olisin luontokuvaaja, keskittyisin varmasti veden eri olomuotojen kuvaamiseen, sillä huomaan kamerani suuntaavan talvisin kohti huurretta, jäätä ja lunta ja kesäaikaan merta ja aaltoja.
Niin no meren sileiksi hiomat kalliot ja kivet päätyvät myös usein kameraan kuviksi. Niinpä, siis jos joskus ryhdyn luontokuvaajaksi.
Kovin ovat samannäköisiä, mutta siis kaikki kuitenkin eri kuvia:D
Rakastan lumista maisemaa, ja tämän postauksen myötä jätän jäähyväisiä huurteisille pakkaskeleille. Rakastan myös kevättä, sillä kesäihmisenä se on minulle ihanimman vuodenajan odotusta ja täynnä lupausta auringosta, merestä, yhdessäolosta ja tulevasta lomasta<3
On se vaan iso onni, että saa nauttia neljästä vuodenajasta ♥
Hienovaraisen kauniita ja huurteisia yksityiskohtia olet upeasti havainnoinnut ja ikuistanut. Luonnon omaa taidetta:) Täällä sataa taas räntälunta eli oli rankka paluu harmaaseen talviarkeen, eilisen auringonkeltaisen päivän jälkeen. Ei keväisistä tunnelmista tietoakaan. Kevään ja kesänkaipuu on nimittäin tälläkin kesäihmisellä valtava: pääsisi luontokuvauskin taas kunnolla vauhtiin:)
VastaaPoistaKiitos, Ihana<3 Luonto on taitavin taiteentekijä - kauniit yksityiskohdat vain täytyy ehtiä huomaamaan.
PoistaTäällä länsirannikolla on jo kevään tuoksua, kun maa on tullut lumen alta esille. Meri on kylläkin vielä jään peitossa, joten sieltä löytyisi vielä näitä frozen-tunnelmia:)
Todella kauniin huurteisia kuvia. :)
VastaaPoista♥-Kiitos - suurin osa on ihan kännykällä napsittuja:)
PoistaTodella kauniin huurteisia kuvia. :)
VastaaPoistaVoi luonnon kauneus ja ihanuus!! Kivasti olet saanut kuviin frozen tunnelmat! Seuraava etappi itselläni lie hiirenkorvat sitten joskus... :)
VastaaPoista...niin ja ihanuus myös kommenttiasi - kiitos<3 Hiirenkorvia odotellessa:)
PoistaSuperkaunista! Mukavaa viikonloppua.
VastaaPoistaKiitos ja samoin sinulle♥
PoistaTodella kauniita kuvia! Kyllä ihan mielelläni jätän hyvästit lumelle ja talvelle!
VastaaPoistaKevättä ja valoa kohti! Ihanaa viikonloppua!
Olisin toivonut tänne vähän runsaslumisempaa talvea, mutta toisaalta tuleepa kevättunnelmat nopsemmin:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle♥
Neljä vuoden aikaa on kyllä suuri rikkaus 😍 Aina on jotakin mitä odottaa ja mistä haaveilla. Kauniita, jäisiä kuvia!
VastaaPoistaOn kyllä ihanaa, kun näistä erilaisista vuodenajoista saa nauttia:) kiitos♥
PoistaTalvi-ihmisenä jätän haikeat jäähyväiset talvelle, vaikka ei keväässä mitään vikaa olekaan. Niin kuin totesit, on se hienoa, että meillä on nämä neljä vuodenaikaa.
VastaaPoistaKiitollisin mielin kohti kevättä!
Itse koen olevani kesäihminen, mutta se ei tarkoita sitä etten nauttisi muista vuodenajoista. Ainoastaan ruskan jälkeisestä myöhäissyksystä nauttiminen tuntuu välillä haastavalta:D
PoistaNyt nautitaan kevättunnelmista♥
Ihania kuvia olet napsinut!
VastaaPoistaTäällä odotetaan kovasti kevättä ja talvivaatteiden pakkaamista varastoon.
Voi kiitos ♥ Nyt tuo kevätaurinko paistaa juuri niin ihanasti, että se taitaa sulatella loputkin lumet pihapiiristä - ihanaa:)
PoistaKauniita pieniä asioita olet nähnyt ha taltioinut. Ihania talvisia, munisia, jäisiä asioita. Luonnon taideteoksia.
VastaaPoistaIhana siirtyä vähitellen kevään ihanuuksiin ja ihmeisiin! 😚
Nuo lumen ja jään luomukset ovat lumoavia - niitä on mukava yrittää taltioida kuvaan<3 Kiitos ihanasta kommentistasi<3
PoistaKauniit kuvat!
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Kiitos kovasti ja samoin sinulle ♥
PoistaMeillä on vielä lunta, mutta onneksi on jo pihalla sulia kohtia. Odotan innolla, että terassi sulaa tuolla takapihalla. Tänäänkin katolta rysähti lunta oikein kunnolla. Mutta nyt tästä maalauspuuhiin. Hyvää viikonloppua!!
VastaaPoistaItse asiassa olisin vielä voinut hetken halunnut nauttia talvimaisemista, mutta täällä kevät taitaa olla tavallista aikaisemmassa. Siispä nautitaan nyt tästä:) Mukavia puuhailuhetkiä viikonloppuusi♥
PoistaTodella kauniita kuvia!
VastaaPoistaVesi ja jää on minunkin elementtini, niin kesällä kuin talvellakin:)
Ihanaa, että on neljä vuodenaikaa! Se on iso rikkaus.
Kevät on kyllä upea vuodenaika, on niin paljon mitä odottaa ja kevään vihreys on kaunis.
Voi kiitos, Hanne<3 Siispä samoja elementtejä meillä molemmilla:) Kevät antaa kyllä virtaa ja on ihana lupaus lämmön ja valon saapumisesta:)
PoistaKauniita huurrekuvia <3
VastaaPoistaLuonto tarjoaa onneksi kauneutta vuoden ympäri ja varsinkin meri on kuvauskohteena aivan uskomattoman upea!
Kiitos kuvista ja hyvää viikkoa!
Vielä täällä merta peittää jääkansi, mutta pianhan taas saa ihailla ja kuvailla merenaaltoja ja niiden kuohuja:)
PoistaKiitos, Marianna ja mukavaa viikkoa myös sinulle<3
Ihania talvisia elementtejä kauniisti taltioitu kuviksi 💙 Jokaisessa vuodenajassaa on omat hyvät puolensa. Ja jokaista neljää vuodenaikaa odottaa saapuvaksi jokaikinen vuosi yhtä suurella ilolla ja hartaudella. Kevään ihmeitä alkaa luonnosta löytyä, kevään laulajista osa on muuttomatkoiltaan jo palannut. Ihana vuodenaika kohta käsillä 💜
VastaaPoistaKevään iloa sinulle!
Kiitos ihanasta kommentistasi <3 Viime hetkellä nuo kuvat tänne laitoin, sillä lunta ei täällä ole enää juuri ollenkaan. Ihanaihana kevät on täällä♥
PoistaThis is poetry ♥. A big hug to you. Paola
VastaaPoistaThank you so much ♥ So happy you visited:)
PoistaHugs&smiles<3