"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Iloisia yllätyksiä


Muutama iloinen yllätys on osunut viime viikoille - ensinnäkin sain kutsun blogitapaamiseen tekstiilien ja sisustustuotteiden putiikkiin Mamma Roosaan

Innoissani otin kutsun vastaan, sillä on mukava tavata muita bloggaajia ja tietenkin aina ihanaa pistäytyä sisustusliikkeissä.


Kutsuilla oli heti alkajaisiksi odottamassa herkulliset coctail-tarjoilut, joista tuli räpsittyä ensimmäiset kuvat. Putiikin nimen mukaisesti roosaa ja ruusua oli tietenkin myös kattauksessa.


Olen heikkona tällaisiin pikkuherkkuihin ja nappasin tietenki kivoja ideoita kesän mukana tuleviin juhla- ja piknik- herkkuhetkiin.


Mamma Roosa on entuudestaan tuttu putiikki, sillä olen saanut useampia täällä tehtyjä tekstillä brodeerattuja tekstiilejä lahjaksi ja itsekin tilannut jokunen vuosi sitten ylioppilaslahjapyyhkeet täältä. 

Näissä uusissa tiloissa en ollut kuitenkaan ennen käynyt, ja tuotevalikoima olikin laajentunut viime käyntini jälkeen brodeeraustekstiilien lisäksi monipuolisiin sisustustuotteisiin.


Putiikin tuotteissa on paljon ruusua ja roosaa, mutta kamerani etsiytyi kummasti kuvissani näkyviin sävymaailmoihin.








Oli kyllä mukavaa tavata tuttujen blogien takana olevia henkilöitä. 

Kiitoshalit tästä iloisesta mahdollisuudesesta ja vieraanvaraisuudesta Mamma Roosan Terhille ja järjestelyissä mukana olleelle Paulasmarias-blogin Paulalle ♥


Toinen iloinen ylläri tuli  postipaketin muodossa voitettuani Ruusumäki-blogin arvonnassa. Paketista kuoriutui kaunis lahjapakkaus, jossa oli Bowties juhlarusetti. Kiitos vielä Heidille näin bloginkin välityksellä ♥

Suunnitelmissa on seuraavaksi vappuherkkujen valmistelua - saapa nähdä saanko pitkäaikaisen haaveeni toteutettua:)

iloisissa vapunalustunnelmissa

20 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Varmasti oli mukava tapaaminen bloggaajien kanssa.
    Oikein ihanaa Vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 On kyllä kiva tutustua ihmisiin blogien takana:) Iloista vappua sinullekin!

      Poista
  2. Olitpa ottanut kivoja kuvia sieltä. Se on totta, että nämä blogitapaamiset ovat mukava lisä tässä harrastuksessa. Oikein mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Olen nyt ollut muutamissa mukana ja ne kaikki ovat tuoneet pientä ilonkuplintaa oloon:)
      Mukavia vappukohinoita sinnekin!

      Poista
  3. Ai tuo oli jo! Mä ihan unohdin koko tapaamisen, voi kurja. Kiva, että rusetti oli mieleinen. :) Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, olisi ollutkin kiva tavata:) Oli ihana yllätyspaketti<3
      Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  4. Onpa ollut mukava juttu teillä bloggaajien kesken.Sulla on ollut onnea,kun voitit arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva tavata tuttujen blogien tekijöitä. Aika moni pitää blogiaan anonyyminä - nyt tuli muutama bloggari tutuksi:)

      Poista
  5. Oli mukava ilta, mahtavaa,että pääsit paikalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukavaa ja kivalta tuntui olla kutsuttujen joukossa:) Kiitos♥

      Poista
  6. Oi, mitä herkkuja olikaan tarjolla! Mukavaa vappua sinne! Täällä meillä lumi on peittänyt maa ja lisää sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihania makupaloja:) Mukavaa vappua sinnekin - myös täällä tulee taivaalta alas jotain lumen tapaista.

      Poista
  7. Oli mukava nähdä. Toivottavasti nähdään toukokuussa!
    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin ja toivottavasti jatkoa seuraa:)
      Kiitos ja samoin <3

      Poista
  8. Sisustusliikkeet on kyllä ihania paikkoja - tuokin näyttää oikealta aarreaitalta tosiaan :D
    Hauskaa vappua! Toivotaan, että sää pian lämpenee...
    Ja mikä ihana huippumalli ed. postauksessa! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisissa putiikeissa on kiva fiilistellä:)
      Kiitos ja samoin sinulle ja terkut myös huippumallilta:D

      Poista
  9. Oi miten Ihania kuvia kaikista IHANUUKSISTA! Hauskaa vappua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuuksia kauniisti esille laitettuna.
      Hauskaa vappua sinnekin<3

      Poista
  10. Kaikkea ihanaa ja kivaa kun teillä on tälläinen yhteisöllinen meininki. :) Kivaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtakunnallisiin bloggaritapaamisiin on sen verran matkaa, että niihin ei oikein tule lähdettyä. Tämä oli tällainen kiva pienimuotoinen tapaaminen:)
      Kivaa vappua sinullekin<3

      Poista