"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Shoppailupohdintoja ja veneenkunnostushaaveita



Käväisimme tyttären kanssa pienellä shoppailureissulla Turun seudulla. Tarkoituksena oli tällä kertaa keskittyä kankaiden katsastamiseen, mutta ainahan sitä vilkuillaan kaikkea mahdollista eteentulevaa. Tytär etsi takkikangasta ja minulla hankintalistalla kangasta venepatjojen päällystämiseen.


Sinkoilimme ensin Turun keskustassa ja astelimme tietenkin myös sisustusliikkeiden ovista sisään. Tämä Granit on jostain syystä jäänyt aikaisemmin bongaamatta, joten napsin kuvia mukavan oloisesta putiikista. 



Ostoksia en kylläkään tehnyt, vaan keskityin silmänruokaan. Yritän monen muun tavoin vähentää tavaraa ja pyrin olemaan harkitseva uuden ostamissa, sillä aika tavalla kaikenlaista on meidänkin nurkkiin kertynyt. Nautin siitä huolimatta kivoissa putiikeissa käymisestä.


Uuden hankkimiselle on mielestäni helpompaa laittaa stoppeja, mutta vanhan tavaran kohdalla tilanne on toinen, sillä tunnepuoli on vahvasti esillä kaikessa elämässäni jopa esineissä. 

Oma sisustusmaku ja tavaroiden arvostus on muuttunut vuosien varrella yllättävän paljon. Niin onnellisena olen saanut penkoa omia ja vanhempieni aarreaittoja, ja ihan yllättävät esineet ovat tuoneet iloa ja päässeet vuosien säilyttämisen jälkeen kotimme sisustukseen. Jotenkin toivoisin omille lapsille samanlaisia kokemuksia: onnentunnetta siitä lapsuuden lelusta, huonekalusta tai vaatteesta - tuulahdus muistoja, joita muuten ei olisi saavuttanut. 

Varastoista ja vinteiltä on löytynyt myös paljon kivaa tuunattavaa. 


Tämä näkökulma on haasteellinen yhdistellä omaan haluuni vähentää tavaraa. Paljon on kirppiksille viety, mutta paljon edelleen varastoin ja tasapainoilen asian kanssa. Luovuus on myös vanhasta tavarasta luopumista hankaloittava ominaisuus, sillä tuunausvimma ja uuden luominen vanhasta nostaa helposti päätään - niin ja oikeastaan pidänkin sitä ihan hyvänä asiana. Mutta hyvä, että edes tulevaa tavaravirtaa pystyn pikkuisen jarruttamaan.


No tulipa reissulla kuitenkin jotain pientä hankittua, nimittäin 6,5 metriä siniharmaata verhoilukangasta veneen patjoihin Raision liepeiltä venekankaiden erikoisliikkeestä sopivasti Ikean ja Myllyn vierestä.  Ikeasta ostin vetimiä, joita on tarkoitus ruuvailla teaklautaan kiinni ja saada naulakoita veneeseen. Niistä puuhista tulee varmaankin laitettua kuvia naulakoiden valmistuttua.


Meillähän kävi niin surkeasti, että menetimme vanhan rakkaan paattimme venesuulipalossa. Viime keväänä vaihdoimme lattiamatot palon jälkeen hankittuun veneeseemme, ja nyt on tarkoitus pikku hiljaa jatkaa kunnostusta. Vanhat patjat ovat alkuperäisessä kuosissaan ja päällystetty tummanvihreällä kankaalla, jossa on kullan värisiä kuvioita. 


No ei ihan perheemme makuun, joten tämä uudistaminen on kyllä ihan paikallaan.


Hidasta hommaa tämä päällystäminen tuntuu olevan. Patjat ovat hankalan mallisia ja Hugo tulee paikalle heti, kun kuulee niittipyssyn napsahduksen - se on muutenkin aina innolla mukana kaikessa. Se on tosi mukava ominaisuus, mutta kankaan leikkaamiset ja niittipyssyhommat tekisin mielummin ilman apulaista.  Saa nähdä tuleeko tänä viikonloppuna valmista vai meneekö rapsutusten ja palloleikkien puolelle.

Kevähaleja ja hymyjä huhtikuuhun ♥

16 kommenttia:

  1. Tyttären kanssa oli varmasti kiva kierrellä kaupoissa. Joskus onkin ihan terveellistä kierrellä ja bongailla kaikkea, vaikkei ostaisi mitään. Sillä tavoin saa hyviä ideoita, jotka jää mukavasti takaraivoon ja huonot ideat suodattuu pois.
    Eipä tule turhia hankintoja.
    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ideoita on mukava bongailla ja nauttia pikku putiikkien esteettisestä tunnelmasta. Tytär on ihan parasta shoppailuseuraa - viihdymme hyvin yhdessä ja toiveet tällaisille reissuille hyvin samansuuntaiset<3
      Kiitos ja samoin sinulle:)

      Poista
  2. Helsingin Granitissa käyn monesti vain fiilistelemässä. Ihana kauppa täynnä ihania tavaroita. Tsemppiä patjojen päällystämiseen, ei ole helppoa tosiaankaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kauppa tosiaan - tykkäsin tunnelmasta, esillepanosta ja tuotteista. Kumma, etten ole ennen sattunut käymään.
      Onneksi patjoista on vain yksi kokonaan ommeltavaa mallia - muut saa suurimmaksi osaksi niittaamalla. On tässä aikamoinen haaste kuitenkin edessä:)
      Ihanaista viikonloppua sinullekin♥

      Poista
  3. Oijoi mitä kaikkea ihanaa, maailma on kyllä pullollaan sellaisia houkutuksia.

    Muistan niin hyvin sen teidän veneen palamisen, se oli järkyttävä juttu. Onnea uudelle veneelle ja sen kunnostamiselle ja ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä kiva putiikki ja houkutuksia pullollaan:D
      Olimme pikku hiljaa kunnostaneet vanhan veneen mieleiseksemme ja nyt homma on alkanut alusta. Patjojen päällystys on sujunut hyvin ja puolet patjoista on jo valmiina:)
      Kiitos ja samoin sinulle<3

      Poista
  4. Eikö ole mukava kun pääsemme kohta taas reissaamaan kohti uusia kesäseikkailuja? Meilläkin kaiveltiin jo asuntoauto ulos tallista ja pikkuhiljaa laitamme sen lähtövalmiiksi ensimmäistä matkaa varten. Veneen patjoista tulee varmasti kauniit ja oman näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kivasti kirjoitettu<3 Kesäseikkailuja varten näitä valmisteluja tosiaan tehdään, joten on hyvä olla liikkeellä ajoissa - pääsee sitten heti kesäkelien ilmaantuessa liikkeelle:)

      Poista
  5. Oi, teillä on vene! Sellaisesta olemme mekin haaveilleet sen jälkeen, kun järvi-Suomeen muutimme. Sen kyydissä voisi kokea vapauden tunnetta. ❤ Kaunista kangasta olet ostanut veneen patjojen verhoilua varten. Harmaa on kaunis, ajaton ja neutraali väri.

    Pääsiäisviikon iloa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kesäreissuja ei muuten juurikaan harrasteta, sillä veneily on meille lomailua parhaimmillaan.
      Itse en oikein tuollaisesta tummanvihreästä pidä, joten ei tämä päällystyshomma ainakaan huonompaan suuntaan voi sävymaailmaa viedä:) Siniharmaaseen patjastoon voi halutessaan lisätä väriä tyynyjen ym. muodossa - ainakin nyt tuntuu, että kangas on nappivalinta:)

      Poista
  6. Mekin käymme usein äitini kanssa ihan vain fiilistelemässä sisustuskaupoilla :) Usein saattaa saada ideoita, joita on toteutettavissa ihan omista kaapeista löytyvillä tavaroilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustuskaupoilla tytär on ihan parasta seuraa<3 Äidin ja tyttären hetket ovat ihanuutta olivat ne sitten shoppailua tai mitä tahansa ♥ Niin ja äidin ja pojan hetket ovat tietenkin myös ihanuutta, mutta niitä ei meillä kannata kartutta sisustuskaupoissa:D

      Poista
  7. Granit on ihastuttava kauppa, aina lähtee jotain välttämätöntä mukaan kotiin viemiseksi. :)
    Meillä oli viime vuonna tuo patjojen verhoilu työnalla. Ensin suunnittelin itse verhoilevani, mutta lopulta annoin ulkopuolisen hommaksi. Olet kyllä ahkera, kun itse jaksat tehdä työn. Ja, toki itse tekemällä säästää useamman euron. Tsemppiä projektiin ja iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä venepatjoihin yhtä lukuunottamatta voi uuden kankaan kiinnittää niittipyssyllä, joten homma ei ole ihan niin haastavaa kuin olisi ommellessa. Olen asetellut vanhan patjan kankaan päälle ja leikannut oikean mallisen kankaanpalan ja niittaillut vaan kiinni. Toki kaikki kulmat täytyy viimeistellä käsin ompelemalla, mutta muuten homma on aika helppoa - kylläkin aikaa vievää.
      Kiitos tsempeistä<3 Projekti on edennyt nyt pääsiäisen aikana ihan kivasti. Käsinompelun osuus on kylläkin vasta aloitettu, mutta sitä voi jatkaa vaikka kesällä veneessäkin, jos en nyt ehdi saamaan kaikkea valmiiksi:)
      Iloista pääsiäistä sinnekin♥

      Poista
  8. Ihan samojen haasteiden kanssa painiskelen, joten oli mielenkiintoista lukea ajatuksiasi. Vanhan tavaran säilömisen tai poistamisen suhteen. Pääosin pyrin säilyttämään vanhat tavarat ja olen nyt ottanut vähän sellaisen taktiikan, että katson muutaman vuoden viiveellä, miten mielipiteeni niiden suhteen kehittyy. Uusien tavaroiden poistattaminen ensin on hyvä taktiikka ja sellaisten tavaroiden suhteen olen oppinut myös luopumaan. Vaikken kannata kulutusta, ajattelen uuden tavaran kohdalla kuitenkin niin, että tarvittaessa saan uuden kaupasta. Yhtäkään poistoa en kuitenkaan ole katunut, joten tämä ajatus on vain omaa päätöstäni tukeva eikä onneksi ole johtanut lisääntyneeseen kulutukseen.

    Nostan hattua, että verhoilet veneen patjat itse! Ne ovat todella hankalan mallisia. En tiedä pystyisinkö itse samaan, vaikka asiaa tässä harrastelenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minulla uudesta tavarasta on helpompaa luopua, sillä en ole välttämättä ehtinyt luomaan niihin tunnesidettä. Tuo tunneside kuulostaa niin typerältä, kun sitä tähän kirjoitan, mutta niin se vaan on. Uuden voi helposti korvata ostamalla samanlaisen kaupasta, mutta vanhaa samanlaista ei välttämättä löydy - ei ainakaan yhtä paljon muistoja sisältävää. On tämä kyllä minulle aikamoinen haaste - alkaa patjaprojektikin tuntua ihan helpolta tämän tavararoiden vähentämisen rinnalla :D
      Tämä patjaverhoilu ei ole ollenkaan sellaista ammattimaisesti toteutettua, mitä sinä olet tehnyt. Kankaiden muotoon leikkaaminen oli vähän työlästä, mutta paikalleen niittaaminen käy aika nopsasti...niin no nuo nurkat täytyy aika yksilöllisesti muotoilla ja ommella käsin, mutta sitä tosiaan voi jatkaa kesällä veneilyn lomassa:)

      Poista