Eksyimme kasitietä ajellessamme Luvian vanhan tavaran kirppikselle. Siellä oli vanhassa koulurakennuskessa hurjasti tavaraa myynnissä ihan laidasta laitaan - kaikenkaikkiaan kiva paikka.
Etsiskelin pientä jakkaraa, joita kirpparilla olikin useita erilaisia. Yksi niistä pääsikin mukaamme kahdellatoista eurolla. Jakkara sai osakseen tässä vaiheessa vain pesun, ja kiikutin sen jo mökille. Siellä tarvitaan istuinta pönttöuunin eteen tulen sytyttäjälle.
Nämä kuvat paljastavatkin myös sen, mitä mökillä olen viime aikoina puuhannut: olen aloittanut salin kunnostusprojektin !
Remontti on aloitettu lattian pesulla, kevyellä hiekkapaperin pyyhkäisyllä ja maalipesulla. Nyt olen saanut maalattua lattian ja lattialistat kahteen kertaan maaleilla, joita jäi keittiön KLIK ja kamarin KLIK remontista.
Uusille lukijoille tiedoksi, että meillä on kesämökkinä 1800- luvun lopulla rakennettu vanha luotsitupa, joka on 1970-luvulla remontoitu räiskyvillä sävyillä, ja jota olemme pikku hiljaa alkaneet remontoida.
Salin kirkkaan punainen (huh) sävy on saanut väistyä - tai siis todellisuudessa vasta puolittain, sillä huonekalut ja tavarat kasattiin huoneen toiselle puolelle, ja se puoli on vielä kokonaan maalaamatta.
Olen niin tyytyväinen ja innostunut hommasta, sillä punainen väri on ahdistanut minua ja tehnyt huoneesta tosi pimeän.
Paljon on vielä puuhaa tuon keskeneräisen lattian lisäksi, sillä suunnitelmissa on maalata myös katto ja seinät. Aikataulu on kuitenkin itse saneltu ja joustava, joten urakkaan tartutaan aina innostuksen iskiessä.
No jakkara on kuitenkin valmiina, jos vaikka tulisi tarvetta poltella puita pönttöuunissa.
Kyllä kesäpuuhat ovat vieneet niin mennessään:)
kesäprojekteista nauttien
kesäprojekteista nauttien
Onpa kaunista! Ja tapettikin näyttää nyt kauniille uuden lattiamaalin kanssa, joten ei haittaa, jos maalaus jäänodottemaan oikeaa hetkeä 😊 Taitaa olla pinkopahvissa vähän askarreltavaakin? Iloa kesäpuuhiin ☺️
VastaaPoistaIhanaa, kun maalaamisen myötä valoisuus lisääntyy:) Olen jo opiskellut netistä pinkopahvin korjaamista, sillä se on uusi asia minulle - saapa nähdä, miten retusointi onnistuu:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle♥
Teillä on kyllä ihana tuo talo, ja niin vanhakin. Ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos, ihana Aikku♥
PoistaOnhan tuo kesämökkimme aikamoinen työleiri, mutta minusta tuntuu niin palkitsevalta nähdä oman työn jälkeä ja muutosta sen johdosta, että sitä vaan innostuu tällaisesta hommasta:)
Onpa lattia ollutkin aika erikoisen värinen, mutta nyt uudessa harmaassa värissä todella kaunis. Pikkuhiljaa hyvä tulee! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaEdelliset omistajat ennen vanhempiani ovat aikanaan todellakin päivittäneet vanhan talon seitkytluvulle:D Salin lattia on ennen punaista ollut harmaa, joten nyt palautetaan sävyjä ositain ennalleen:)
PoistaKiitos samoin, Anni<3
Jes! Ihanaa lukea mökkirempasta🤗 ihana paikka! Kuka ihme on saanut päähänsä maalata lattian punaseksi!😄
VastaaPoistaKIva kuulla♥ Tämä on kyllä minunki mielestäni hurjuuden huippu, vaikka kyllä värejä on aikoinaan saatu leviteltyä ihan kiitettävästi muuallekin:D Pikkueteisessä oli muistaakseni viittä eri vihreän sävyä ja kirkkaan keltaista niiden seurana:D
PoistaHuh! Iso projekti! Kyllä muuttui tunnelma kertaheitolla, vaikka vasta lattiaa on maalattu.
VastaaPoistaOn tämä aika iso homma! Olin aikonut puuhata jotain ihan muuta, mutta sitten iski pakonomainen tarve saada tuo punainen vihdoinkin piiloon:D Samalla on haaveena saada tukituksi hiirten kulkuväylät salinkin puolelta:)
PoistaAikamoisen muutoksen on teidän mökki kokenut. Kyllä valkoinen vaan tuo valoa. Hyvin olet onnistunut! <3
VastaaPoistaVärit vaikuttavat kyllä tosi paljon tunnelmaan ja omaan viihtyvyyteen. Itse kaipaan tuohon saliin eniten juuri valoisuutta, jota lattian voimakas punainen on aika tehokkaasti imenyt pois. Kiitos, Kaisa♥
PoistaNäyttää niin hyvältä jakkara sekä maalauksen jälkeinen muutos! Ihana paikka teillä! <3
VastaaPoistaKiitos, Ihana♥ Paikka alkaa pikku hiljaa muuttua viihtyisämpään suuntaan:) jakkara jakoi vähän mielipiteitä täällä, mutta minuun se vetosi😊
PoistaOi ihana löytö tuo pikku jakkara! Kyllä tosiaan muuttaa kokonaisuutta kummasti lattian väri - neliöitä tulee kummasti vielä lisää vaalean lattian myötä.
VastaaPoistaMeillä menossa vessaremontti, pieni koppi, mutta kovasti hommaa, kun kaikki tehdään uusiksi.
Kaunista ja leppoisaa heinäkuuta sinne <3
Kummasti pienen tilankin remontissa vaan on valtavasti puuhaa - varsinkin juuri wc ja kylppäritiloissa. Tsemmpiä vaan sinne puuhinne:) Kiitos, ihana Ellis♥
Poista