"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Manic week


Nyt on työrintamalla vuorossa todellinen "manic week". Olen töissä useampana päivänä aamusta iltaan. Ihanaa, koska pidän työstäni tosi paljon, mutta millekään muulle ei sitten jääkään aikaa. Tuota kiireen tuntua on jo nyt ilmassa -  tulevaa viikkoa varten täytyy valmistella kaikenlaista jo nyt... Ehdin sentään tänään istuttamaan muutaman valkoisen orvokin, jotka toivottavasti selviävät kylmistä öistä.


Eilen vietimme tyttöjen iltaa tyttäreni kanssa ja kävimme Club for five live-konsertissa, joka oli kyllä niin mahtava - ei voi muuta kuin ihailla taitoa tuottaa tuollaista musiikkia ilman soittimia a cappella vai mitä sanotte näistä esimerkeistä:

You`re The Voice

Oli ihanaa viettää yhteistä aikaa, sillä tyttäreni on lähdössä koulun järjestämälle reissulle tulevalla viikolla. Jostain syystä pieni levottomuus iskee aina, kun laumani ei ole kasassa. Niinpä eilinen yhdessäolo teki äidille hyvää:) 

Brothers In Arms
 Ihan mieletön basso<3

Ostettiin keikalta myös Club for Five- cd, jota on
 nyt kuunneltu fiilistellen konsertin tunnelmia.

 No More I Love You`s

Kuten huomaatte, innostuin aika tavalla laittamaan näitä musiikkivideoita tänne - kysyin esiintyjiltä kylläkin luvan:)


 Valkoiset helmililjatkin ovat vielä joten kuten hengissä - toivottavasti minäkin tulevan manic-viikkoni jälkeen:)

Nautinnollisia kuunteluhetkiä teille ihanille♥

14 kommenttia:

  1. Asustellaan ilmeisesti aika samoilla suunnilla, päätellen eilisestä keikastanne. Oli täällä kotikaupungissani nääs :)

    VastaaPoista
  2. Laitoin tänään kans orvokkeja kuistille. Touhukasta viikkoa toivotellen!

    VastaaPoista
  3. Ihana kokemus teillä on ollutkin!

    Täälläkin orvokit koristaa portaita :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä kiireen keskelle!
    Sama musiikkimaku täälläkin :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin istuttelin tännään sisällä pesineitä orvokeita etuterassiile ruukkuihin...Toivotaan tteivät tykkää kyttyrää ulukoilimasta :)

    VastaaPoista
  6. Yhtye kuuluu ehdottomasti myös omiin suosikkeihini. mahtavaa musiikkia!
    Leppoista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  7. Minä olen myös useampaankin otteeseen käynyt Club for Fiven konsetissa ja joka kerta elämys on ollut mahtava! :)

    Ihanat pikku orvokit. Jokohan sitä itsekin uskaltaisi istutella ensimmäiset..

    Mukavaa, kiireistä, viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Täällä kanssa yksi Club for Fiven fani, upeaa ja jotenkin uskomatonta minkälaisia elämyksiä äänellä voi saada aikaan. Voi, minunkin tekee mieli päästä laittamaan jotain kevätkukkasia pihalle..pitääkö tässä ihan lähteä vartavasten niitä hankkimaan:)

    VastaaPoista
  9. Tuo basso-miehen ääntä olen kyllä ihastellut aina. Kaikilta mahtavaa äänen käyttöä ja ihan valtavaa osaamista. Voisi sanoa että hieno kokonaisuus. :) On varmasti ollut tosi kivaa olla heidän keikallaan. Intoa ja jaksamista manic-viikolle!

    VastaaPoista
  10. Kiirusta täälläkin ihan liikaa. Sama homma, pidän työstäni ja saan määritellä sen itse, mutta omalla kohdalla täytyy sanoa, ettei viikon parin aamusta yöhön -päivät enää aiheuta tekemisen fiilistä vanhaan tapaan.

    Ihanat istutukset olet saanut laitettua. Alkaa vihdoin olla niiden aika :)

    Jaksamista omaan arkeesi :)

    VastaaPoista
  11. so wonderful music - thanks very much -

    rakkaus terveisiä

    Ruth

    VastaaPoista
  12. Hyvä musiikki on sielun ruokaa :-) Mukavaa alkanutta viikkoa, vaikkakin kiireistä :-)

    VastaaPoista
  13. Herkkia kukkia ja voimakasta musiikkia - hienoa!

    VastaaPoista