"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 16. tammikuuta 2014

Sisustuspohdintoja

Ihan ensiksi varoitus lukijoille:
postaus saattaa sisältää jäämiä joulusta:D

Meillä nimittäin jotkut joulujutut viipyilevät edelleen. Sävyt ovat olleet hyvin vaaleita, joten tunnelmat sopivat mielestäni myös talveen eivätkä vain joulunaikaan.


Kynttilöiden polttamista jatketaan ahkerasti edelleen, ja  tuikkuja sisältävä enkelipurkki saa vielä olla esillä<3


Kesällä tekemämme steariiniin kastetut sytykekävyt laitoin lasiseen kuusiastiaan.  Ne saattavat hyvinkin jäädä tuohon vaikka pidemmäksikin aikaa -  mikäli niitä vaan riittää, sillä  nyt pakkaskauden alettua meillä poltetaan puita joka päivä keittiön leivinuunissa ja kaakelitakoissa ja sytykkeitäkin kuluu sen mukaisesti. En edes osaa sanoa, onko tuo purkki jouluinen vai ei...


Puuhellan päällä roikkuva kummitytön tekemä piparimuottihärpäke voi ihan hyvin olla esillä vaikka ympäri vuoden...


 ...samoin kuparinsävyisestä valkoiseksi muuttunut tähtimuotti:)


 Maalasin tämän puukynttilän joulun jälkeen valkoiseksi, mutta se ei enää kovin kauaa saa olla esille. Halusin vain nähdä, miltä muutos näyttää. 

...kuva ennen maalausta...


Vanhojen korttien kasasta voisin kyllä jo vaihtaa jonkin muun kuvan päällimäiseksi.


Huomaan olevani maltillisemmasta päästä tässä jouluasiassa - se häipyy meiltä hissukseen ja vähitellen eikä kertarysäyksellä niin kuin aika monella muulla. 

Jotkut puhuvat jo kevätsisustuksesta, mutta tänne rannikolle tuli vasta tällä viikolla lumi ja pakkaset, joten eihän tätä talven ihanaa vuodenaikaa voi jättää väliin - nautin talven valkoisesta tunnelmasta nyt niin täysillä. Lumi tuo kaivattua valoisuutta ja pehmentää luonnon sävyt niin kauniiksi. 



Ollaan me sisustajat niin ihanan erilaisia näissä jutuissamme, ja oikeastaan vasta tultuani tänne blogien maailmaan kaksi vuotta sitten olen tajunnut tämän laajan kirjon - ja onneksi tulin, sillä on hyvä vähän laajentaa näitä omia näkökulmia:) 

Enjoying of the white wintertime...outside and inside<3

25 kommenttia:

  1. Ihania sisustusjuttuja, eikä lainkaan liian jouluisia. Niitähän voi pitää esillä vaikka koko talven. Mulla tontut ja muut selvästi joulujutut lähti rytinällä, mutta esim. ikkunatähdet saa vielä jäädä ja muutama muukin oikeasti joulukoristeisiin kuuluva juttu. Esim. köyhäinhopeisista sydämistä ja tähdistä en vaan vielä raaski luopua :)

    Tännekin tuli vasta talvi ja pakkaset. Tulppaanit ja kaikki keväinen kyllä houkuttaa, mutta nautitaan nyt ensin talvesta.

    Ihanaa loppuviikkoa

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja ja hyvinkin voi noita vielä pitää esillä! Vaikka ympäri vuoden :) Täälläkin pakkaset paukkuu ja talvi parhaimmillaan, mut jotenkin se ajatus on jo keväässä. Lähinnä suunnitteluasteella, mä tykkään nauttia mahdollisimman pitkään juuri tästä vaiheesta :)

    Mukavaa loppuviikkoa! <3

    VastaaPoista
  3. Kotisi on täynnä kaikenlaisia ihania aarteita! Kyllähän tuollaisia vanhoja kaunottaria katselee pidempäänkin kuin vain joulun. Itse olen suunnannut katseen jo kohti kevättä ja nautin iloisista väreistä ja valosta. Mukavia aurinkoisia pakkaspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat. Kyntteliköt mullakin vielä on. Ne on kaamoksen torjuntaan hyvät. :-)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, ja todella kiva tuo piparkakkumuotista tehty koriste, jossa on lusikat!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia! Minä jo laitoin joulun pois ja laittelin tilalle talvea ja kevättä. Tai no, minulla nuo pastellisävyt on tammikuusta seuraavaan joulun aikaan, hih! Pikku hiljaa niitä sitten tässä kevättä odotellessa vaan lisäilen :)

    VastaaPoista
  7. Niin kauniita esineitä sinulla! Ihanaa vintage- henkeä ja ajan patinaa, tykkään ihan hirmuisesti!<3
    Voi että miten upeita talvisia ilmoja nyt pitelee, on ollut ihan pakko mennä joka päivä lenkille kun saatiin luntakin vielä tänne, joten nautitaan nyt talvesta ja lumesta, poltetaan kynttilöitä ja lämmitellään takkatulen lämmössä:)

    VastaaPoista
  8. Hey my friend,

    What a lovely ojects, so beautiful all together.
    I hop winter is comming in Finland, in our country it is to hot, it looks like Spring, some trees have already blossom..it is so strange.
    I wish you w white winter...it gives us always a happy feeling when snowflakes are falling.

    Big hug,
    Eefie

    VastaaPoista
  9. Kauniit somisteet sinulla ;) Valkoinen jotenkin tuo sellaista levollisuutta tilaan.

    VastaaPoista
  10. Ihania vanhoja juttuja, ja mun mielestä ei yhtään liian joulusia! Minä ainakin aion nauttia nyt talvesta kun se vihdoin saatiin! Kummitytön tekemä koriste on niin kaunis :) Hei, kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Niin kaunista, hyvinkin ympärivuotisesti voi olla esillä !
    Tykkään niin näistä sinun värisävyistäsi, niin on sama maku;) Talvesta on nyt juuri nautittava kun tuli pakkaset ja lumi ja aurinko...ja siitähän se mieli pikkuhiljaa harhaileekin kevääseen :D
    Kirpakan iloista viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Ei ollut ollenkaan liian jouluista :D
    Ihanaa viikonloppua teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa täällä kivoja kommentteja - ootte te niin ihania kaikki<3 Kiitos♥ You just make my day, my dear blog friends:)

      Poista
  13. Ai että miten kauniita kuvia ja ihana blogi! Jään varmasti lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi - olet lämpimästi tervetullut lukijakseni♥

      Poista
  14. Kyllä sitä voi minusta pitää jouluisetkin jutut ihan niin pitkään, kuin itse haluaa;) Ja todella kauniita ovatkin. Tärkeintähän on, että itse nauttii;) Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvin määritelty. Oikeita ratkaisuja on yhtä monta kuin sisustajaakin:) Kiitos kommentistasi♥

      Poista
    2. ...niin ja olipa ilahduttavaa huomata vielä, että olit klikkautunut lukijakseni - tervetuloa<3

      Poista
  15. Minullakin on vielä jotain talvista,yritin laittaa keittiöön vihreän verhon,mutta lumen tultua se vaihtui pehmeän ruskeaan. Teillä on niin harmoonista,että joulujutut ei haittaa.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista<3 Jos meillä olisi ollut punainen joulu, olisin varmaankin jo kerännyt kaiken pois. Nyt tuntuu vaan, että viipyilen vielä hetken näissä tunnelmissa♥

      Poista
  16. Voi mikä pinollinen kauniita kortteja!! Ei nuita voi pois mihkään laittaa! Olkoon joulu ainainen.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voikaan:) Onneksi pinossa on muutama vähemmän jouluinen kortti. Voin vaihtaa päällimäisen kuvan välillä johonkin muuhun:)

      Poista