"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 30. heinäkuuta 2015

Salmiakin voimalla sinapinsävyä valkoiseksi, osa 3


Keittiön katto on ollut aika hurja projekti: hurjin se on sävyltään, mutta myös työmäärältään. Pesun lisäksi on tarvittu kolme kerrosta maalia peittämään tumma sinapinruskea.


Tässä kuva ennen maalausta. Parrun kohdalta näkee, että tulipalo on joskus ollut tosi lähellä, sillä katto on mustunut aika pahasti ja maalit irtoilleet. Tarinaa en tiedä tarkemmin, sillä tämä on tapahtunut ennen meidän suvun saapumista saarelle. Kiva sisustuselementti myös tuo katosta roikkuva kärpäspaperi:D


Työtä on ollut pakko tehdä pitkin kesää aika pienissä erissä, sillä työasento on niin valtavan huono, ja sen vuoksi on tullut ikäviä ylimääräisiä mirgeenipäiviä.

Aloitin itse asiassa urakan jo viime kesänä, jolloin sain maalattua noin kolmasosan katosta. Siitä huolimatta täksi kesäksi hommaa oli kuitenkin ihan tarpeeksi.


Tämän ottivat huomioon myös ihanat lapsemme. He pyrähtivät synttäripäivänäni onnittelemaan minua mökille. Kestotoivelahjani on yhdessäolo, joten parempaa en olisi voinut toivoa. Olihan heillä vielä kassillinen yllätyksiäkin mukana, ja sain kyllä niin nappilahjoja: uudistuvaan mökin keittiöön sopivan vanhan suloisen kahvipurkin ja kotiin vietäväksi Pentikin Halla-sarjan ison kulhon. Tuon sarjan valmistushan on jo lopetettu, joten tämä oli hyvä kirpparilöytö - tarratkin vielä pohjassa:) Huippuna vielä monta askia supersalmiakkia, jonka voimalla saan tehtyä remonttia eteenpäin.


Olin jo ihan onnessani tästä kaikesta, mutta silloinpa nämä kaksi ilmoittivat, että he tulivat maalaamaan  !!  Poikani halusi olla avuksi kattopuolella, tyttäreni aloitti seinänmaalausurakan ja minä teippasin ja hoidin pohjapesut, muonituksen ja suojasin, sillä emme tyhjentäneet huonetta, vaan siirtelin vähän tavaroita ja peittelin huonekalut aina sen alueen alta, jossa maalailtiin. Mieheni ja Hugo puuhasivat ulkotöissä, sillä keittiöön ei olisi enää mahtunut lisää porukkaa puhumattakaan uteliaasta joka paikkaan ehtivästä karvaisesta kuonosta. Meillä oli sitten iloinen ja energinen  talkoopäivä. Katosta jäi enää muutama neliö maalaamatta ja seinänmaalausurakkaakin saatiin aloiteltua.


Rakkauteni hemmotteli minua juhlapäivänäni kukilla...


 ja Hugon kanssa poimimillaan metsämansikoilla sekä...


lupauksella tehdä tällainen vempele mökille - kuvassa siis tekniset piirrustukset. Hmmm...tästä on syytä tehdä ihan oma postauksensa, kunhan se valmistuu kokonaan ja saan napsittua kuvia.


Vihon viimeinen neliö viime viikonloppuna...


...ja valmista tuli !!!


Nyt nämä vanhempieni kattoon virittämät puut nyt tulevat paremmin esiin valkoista kattoa vasten.


 Tässä sama kohta, joka näkyi ennen-kuvassa parru mustuneena.



Kattourakka on saatu loppuun salmiakin voimalla ja poikani avustuksella. Tyttären aloittama seinänmaalausurakka on vasta niin alussa, että siitä kuvia myöhemmin.

Seuraava postaus voisi kyllä vaihteeksi olla jotain muutakin kuin maalausta - se voi kyllä olla vaikeaa, sillä pensseli ja maalipurkki ovat kuuluneet oleellisesti minun kesääni:D
Kiitoshalit ihanalle perheelleni mahtavasta päivästä vielä näin bloginkin välityksellä♥

Kiitokset myös teille kaikille ihanille täällä piipahtaville - saan käynneistänne niin paljon hyvää mieltä ja innostusta. Aurinkoista heinäkuun loppua<3

halauksin

29 kommenttia:

  1. Kylläpä avartui ja raikastui koko huoneen ilme! Kova on ollut urakka teillä, mutta sen kaiken vaivan arvoista kyllä. Ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen maali tuo kyllä ihanaa valoisuutta. Homma oli välillä puuduttavaa, mutta maalaaminen on palkitsevaa hommaa, kun tulosta alkaa näkyä heti. Kiitos, Kaaru<3

      Poista
  2. Tilasta tuli heti paljon avaramman näköinen ja raikas. Salmiakki on hyvää voima-ainetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha väri oli kyllä synkkä ja pimeä varsinkin pilvisenä päivänä. Nythän keittiössä näkee, vaikka aurinko ei paistaisikaan:)
      Tuo salmiakki oli niin jymy lahja, se nauratti ja antoi iloa hommiin<3

      Poista
  3. Voi mikä urakka , hienoa että saitte apuvoimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ihanat nuoret antoivat itsellenikin virtaa painaa vielä heidän lähtönsäkin jälkeen:)

      Poista
  4. Voisiko paremmasta syntymäpäivälahjasta enää haaveilla! Lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Meillä ensi kesän remppasuunnitelmiin kuuluu myös kesäkodin sisäkattojen maalausta, jota jo kauhulla odotan. Toivoa sopii että saamme nuorisosta yhtä hyvää maalausapua kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä yksi kesän mukavimmista päivistä<3 Porukalla kivassa seurassa hommat kyllä sujuvat niin mukavasti. Toivottavasti saatte nuorison mukaan talkoisiin:)

      Poista
  5. Ihana yllätys lapsilta, vau! Ja kyllä salmiakin voimalla aika hyvin pärjää :) Minäkin sain Linnanmäki tuliaisina pussillisen salmiakkia lapsilta (tuli maksamaan tuo pussi vain reilut 200€), kyllä ne tietää, mistä äiti tykkää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo ihanat tosiaan tietävät, mistä äiti tykkää:♥
      Hih, toivottavasti minun saamani salmiakit eivät ihan hiponeet noita lukemia:D

      Poista
  6. Oi, kärpäspaperia roikkui aina mummolan tuvan katosta -80-luvulla :D Onnittelut jälkikäteen, oli kyllä aikastalailla kivat lahjat sulla ja lopputulos todellakin palkitsee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ole missään muualla nähnyt tuota käytettävän. On varmaan pätevää tavaraa, mutta jätämme sen ripustamatta takaisin:) Kiitos onnitteluista<3

      Poista
  7. Kyllä teillä on siellä ollut valtava maalausurakka, mutta niin kannattava! Ihanan avaran näköistä! Ja voi, varmasti oli kiva saada muutama käsipari apuun!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vielä olisi seinät ja lattia, niin ja yksi kaappi... Muihin huoneisiin liittyviä haaveita en edes uskalla mainita:) Iloitsen kuitenkin jokaisesta pienestäkin aikaansaannoksesta, ja maalaaminen sinänsä on hauskaa puuhaa, nuo esivalmistelut ehkä vähemmän hauskaa...
      Oli kiva huomata omissa lapsissa tuollaisia piirteitä<3

      Poista
  8. Upeaa, että sait apua maalausurakkaan. Katto on niin paljon paremman näköinen valkoisena. Kyllä sitä salmaiakin voimalla jaksaa vaikka mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lapset lukevat näitä kommenteja ja innostuvat toistekin, ja ovathan he siellä aikaisemminkin olleet monessa puuhassa mukana auttamassa<3 Tuossa katossa muutos on vaikuttavin tähänastisista - se oli aiemmin niin synkän värinen. Salmiakki♥

      Poista
  9. Vai salmiakin voimalla sielläkin maalataan, täällä on samat tropit :D. minulla on muuten tulossa sinne Syvärauman kirpputoripäivillen noita keittiön peltipurkkeja (punaisina) ja saan niitä siskon "ihmevarastosta" lisääkin, jos kiinnostaa..?
    Olipa muuten kiva, kun sait apujoukkoja maalausprojektiisi. Yhdessä on niin kiva tehdä...
    Teidän mökillä on tänä kesänä kyllä paljon tapahtunut muutoksia ja sitä on ollut tosi kiva seurata täällä blogissasi. Ja vielä se kesä jatkuu, vaikka välillä sateleekin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai samaa dopingia sielläkin:D Salmiakki on ihan hyvä piriste silloin, kun pitäisi ihan vähän vielä jaksaa.
      Kiitos, kun tuli mieleesi tarjota, mutta yritän pysytellä sisustustavaroissa aika vähissä väreissä tämän väri-iloittelun jälkeen. Näillä näkymin punainen ei kuulu keittiön sisustusväreihin. Siskosi ihmevarasto kuulostaa kyllä kiinnostavalta - toivottavasti ehdin piipahtamaan kirppispäivänä.
      Yhdessä tekeminen on parasta<3 Ollaan jotenkin nyt innostuttu vähän aiempia kesiä enemmän tästä mökkeilystä, ja siksi innostuttu tekemään näitä muutoksia. Kiva kuulla, ettei vielä kyllästytä mökkipostaukset:D

      Poista
  10. Varmasti oli vaivan arvoista! Ihana mikä yllätys tulla auttamaan, aivan parhautta! Muuten, ihan mielettömän hieno suutarinlamppu toiseksi viimeisimmässä kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Suutarinlamput sopivat mielestäni mökkikeittiöön hyvin. Tuo kyseinen lamppu on aidosti vanha, joten siinäkin mielessä kiva paikallaan. Yllätys oli kyllä tosi mieluinen<3

      Poista
  11. Kyllä salmiakin ja perheen voimin saa uskomattoman muutoksen aikaan ;)
    Tulee todellakin kaikki roikkuvat ihanuudet paremmin esille. Ja tuo valon määrä on ihan ilmeinen. Mukava kun löysivät mieleiset lahjat.
    Tsemppiä maalausurakoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onni on salmiakki ja oma perhe:) Kirpparilöydöt taisivat olla tyttären aikaansaannosta, ja salmiakki taas pojan. Niin kivat lahjat ja tuo mahtava työpanos sekä mieheni yllätykset vielä kaiken kukkuraksi<3 Oli kivat synttärit! Kiitos tsempeistä:)

      Poista
  12. Ihanan synttärilahjan sait, kun sait reipasta aputyövoimaa! Katon maalaus on varmasti yksi pahin maalauskohde, mitä kuvitella saattaa. Valkoinen katto on kuitenkin niin kaunis ja korottaa myös huonetilaa upeasti. Vaikka maalausprojektit ovat rasittavia, lopputulos on sitäkin palkitsevampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiön katto oli kyllä aikamoinen urakka. Salin katto pitäisi vielä joskus maalata, mutta siinä asiassa ei pidetä kiirettä, vaan nyt keskitytään kivampiin maalailuhommiin eli seinien maalaamiseen. Pohjatöistä en välitä, mutta noin yleisesti maalaaminen on mukavaa ja palkitsevaa hommaa:)

      Poista
  13. Mahtavaa talkoohenkeä ja yhdessätekemisen meininkiä! Upeaa tulosta, kauniilta näyttää! :)

    VastaaPoista
  14. Samaa mieltä täällä kun muutkin ; on kyllä niiin valtava muutos- ilmavaa ja valoisaa, valkoisella vaan on niin suuri vaikutus. Huippu synttärit, ihanat lapset sinulla ♥
    Kyllä näitä maalaustuunaus postauksia jaksaa katsella jatkossakin, anna tulla vaan :)
    Ihanaa elokuun alkua sulle !

    VastaaPoista
  15. Aikaisemmassa postauksessasi himoitsit niitä hedelmien puulaatikoita. . .entisenä kaupan työntekijänä tiedän että niitä saat ihan ilmatteeks kun käyt kauppaan ilmottamassa että jättävät niitä sulle �� Ne menee roskiin!Mä toin niitä aina kotiin rikottavaks ja sytykkeenä käytin.

    VastaaPoista
  16. Tulipa siitä sata kertaa parempi. Valkoinen tuo valoa myös. Ihana vanha talo!

    VastaaPoista
  17. Katosta tuli upea! Kyllä valkoinen on vaan aina valkoinen... ♥ Ihana perhe kun häärivät apuna. Ja salmiakin voimalla nyt tekee mitä vaan... :)

    VastaaPoista