Olen tehnyt uuden aluevaltauksen kokeiltuani kotitekoisten ruissipsien tekoa. En kuitenkaan tehnyt ihan taikinasta alkaen, vaan valmiista ruisleipäsiivuista maustaen.
Mausteseoksia oli itse asiassa testailemassa myös muutama työkamuni. Kokeilujen tekeminen oli tosi hauskaa hommaa, ja yhdessä valitsimme maistelujen jälkeen parhaiksi makean chilipaprikan ja kolmen sipulin seoksen. Tässäpä raatimme parhaiksi valitut reseptut:
Makeachili-paprika mausteseos
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilimaustetta
1 tl sokeria
n. 3 rkl öljyä
Kolmen sipulin mausteseos
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
1 tl kuivattua ruohosipulisilppua
n. 2 rkl öljyä
Öljyn kanssa kannattaa olla varovainen, jottei sipseistä tule liian rasvaisia. Valittua mausteseosta sivellään sudilla leivän päällispintaan, leikataan halutunlaisiksi palasiksi ja kuivataan uunissa n. 10 min n. 200 asteessa. Nämä kokeilusatsit riittävät kahden ruisleipäpalan maustamiseen.
Ruissipsejä popsimme myös isänpäivänä tyrnikerroskiisselin ja muiden herkkujen lisäksi ja annoimmekin niitä pussitettuna myös isänpäivälahjaksi.
Ne liittyivät kivasti päälahjaamme, joka oli lasten ideoima ja tyttären taiteilema "lahjakortti tuntemattomaan".
Lahjakortin sisältö avautui saajalle aika nopeasti, sillä siihen kuului myös Rokka hernekeittopurkki, tuntematon sotilas sulatejuustoa ja kahvia sekä Koskela ja Hietanen vichyvettä eli kaikki mitä aiheeseen liittyvää kaupasta sattui löytymään.
Ne liittyivät kivasti päälahjaamme, joka oli lasten ideoima ja tyttären taiteilema "lahjakortti tuntemattomaan".
Lahjakortin sisältö avautui saajalle aika nopeasti, sillä siihen kuului myös Rokka hernekeittopurkki, tuntematon sotilas sulatejuustoa ja kahvia sekä Koskela ja Hietanen vichyvettä eli kaikki mitä aiheeseen liittyvää kaupasta sattui löytymään.
Olemme siis menossa koko perheen voimin syömään ruissipsejä leffateatteriin ja katsomaan Tuntematonta sotilasta lähiaikoina. Hernekeitto ja sulatejuusto syödään kuitenkin kotona:D
Halit ja kiitokset vielä tätäkin kautta ruissipsien mausteseosten kokeiluryhmälle hauskoista "tieteellisten testien" hetkistä:D
Herkullisen näköisiä, pitääpä joskus kokeilla!
VastaaPoistaKiitos<3 Näistä voi helposti muokkailla lempparimausteseokslla omanlaisiaan:)
PoistaVarmasti hyviä! Ihana leffanautinto teillä tiedossa!
VastaaPoistaMe käytiin Isänpäivänä katsomassa Tuntematon ja vaikuttava oli!
Mukavaa alkuviikkoa!
Makea chili on näistä oma lempparini:)
PoistaMeillä vielä säädetään näiden aikataulujen kanssa, mutta eiköhän joku yhteinen hetki kuitenkin leffaelämykselle järjesty!
Kiitos ja samoin sinulle<3
Itse tehdyt ruissipsit ovat varmasti herkullisia! Ihana lahjaidea myös isälle. Mukavaa viikonalkua!
VastaaPoistaMeillä näistä sipseistä tykättiin kovasti - ovat ruispohjaisina vähän terveellisempiäkin:)
PoistaKiitos ja mukavaa viikkoa sinnekin♥
Ihana lahjakortti isälle. Ja, oi mitä herkkuja. Reseptiäsi tullaan täällä testaamaan ehdottomasti.
VastaaPoistaKiitos, lahjakortti-idea on lasten ja itse kortti tyttären taitelema<3
PoistaTämä resepti sopiikin tosi hyvin pikkukokeille, sillä reseptin määrät eivät ole niin tarkkoja ja mausteseoksen sutiminen on hauskaa puuhaa. Pienillä ruisleipä menee helpoiten palasiksi saksilla:)
Reseptiäsi täytyy ehdottomasti kokeilla.
VastaaPoistaTuo pussikin on niin kaunis niille!
Mukavaa alkanutta viikkoa <3
Kiitos, ihana Hanne♥
PoistaMukavaa viikkoa sinnekin<3
Täältä löytyikin ihana blogi <3 hyvää jatkoa Sinulle !
VastaaPoistaRONJA
http://valokuvauksenlumo.blogspot.fi
Kiva, kun löysit tiesi tänne:) Olet lämpimästi tervetullut toistekin<3
PoistaTaidanpa pistäytyä vastavierailulle!
Olipa kiva lahjaidea isälle. Kokonaisvalainen lahjapaketti, johon sai nivottua vielä koko perheen yhteisen hetken. Ja leffanautintokin on taattu varmasti näillä eväillä...
VastaaPoistaLuannikasta marraskuun jatkoa!
Kiitos, Satu♥ Yhdessäolon lahjat ovat antajillekin ihanimpia♥:)
PoistaMarraskuun jatkoa sinullekin!
Hieno ja suklaata terveellisempi lahjaidea <3
VastaaPoistaPussikin on niin soma!
Hyvää viikonloppua!
Kiitos, Marianna<3
PoistaSuloisia sunnuntain hetkiä sinne♥