Makusiirappien lisäksi teimme joululahjoiksi kotitekoista joulugranolaa eli paahdettua mysliä.
Sen valmistuksessa oli helppo ottaa huomioon lahjan saajien allergiat eli teimme pähkinättömän version ja muokkasimme reseptiä niin, että laitoimme pähkinöiden tilalle kuivattuja hedelmiä.
Etiketit teimme samaa sarjaa kuin jouluisessa makusiirapissamme.
Joulugranola
1 1/2 dl kuivattuja hedelmiä (karpaloita, omenaa, aprikoosia, rusinoita ym.)
5 dl isoja kaurahiutaleita
1
1/5 dl kurpitsansiemeniä
1
1/5 dl auringonkukansiemeniä
250 g omenasosetta
1/2
dl rypsiöljyä
1/2
dl fariinisokeria
2
rkl tummaa
siirappia
1
1/2 tl kanelia
pieni ripaus neilikkaa ja inkivääriä
Sekoita kaikki ainekset kulhossa lukuunottamatta kuivattuja hedelmiä. Levitä pellille leivinpaperin päälle. Paahda 150 asteessa 15 minuutin välein sekoitellen, yhteensä 60–70 minuuttia. Paahtamisen jälkeen sekoita joukkoon kuivatut hedelmät.Pakkaa jäähtynyt granola tiiviisti pusseihin tai kannelliseen lasipurkkiin. Granolalle voi luvata ainakin kuukauden säilyvyysajan. Reseptissä voi vapaasti vaihdella kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä oman maun mukaan.
Hugo antoi ystävälleen Alpolle maistiaiset omista lempparinappuloistaan.
Pikkulahjoina annoimme vielä tyttären tekemiin karkkikortteihin liitettyjä lahjakortteja luistinten terotukseen, sillä meillä sattuu autotallista löytymään oma luistintenterotuskone, joka on hankittu pojan harrastaessa aktiivisesti jääkiekkoa. Joulupukki taisi toteuttaa myös mummin toiveen isosta satsista pieniä takkapuita:)
Painopiste oli siis omatekoisissa lahjoissa. Näitä oli kyllä niin mukava antaa - toivottavasti niitä oli yhtä mukava saada
.
Oi, miten tämä joulunaika onkaan niin vienyt mukanaan - taidan vielä jatkaa näissä tunnelmissa seuraavissakin postauksissa<3
halauksin
Voi että kun olet sitten kekseliäs. Todella kauniitkin vielä nuo sinun granolapaketit - vau! Tämän lahjan saaja on taatusti ikionnellinen, koska itse tehty granola on ihan parasta.
VastaaPoistaKiva myös, kun muistutit, sillä olen monta kertaa meinannut tehdä granolaa itse, mutta sitten se on unohtunut. Kerran kokeilin ja helppoahan se vielä kaiken lisäksi oli, joten turhan harvoin tulee tehtyä. Nyt otan ainekset huomenna kauppalistalle! Ja syön kaiken itse, en anna lahjaksi ;)). Ehkä perhe saa vähän maistaa ;).
Ihana kommentti - kiitos kovasti, Pilvi<3
PoistaItse en ole koskaan ennen tehnyt granolaa, mutta nytpä se käy helposti neljän satsin paahtamisen kokemuksella:D Paahdettu granola on kyllä herkullisempaa kuin tavallinen mysli - jäät kyllä varmasti kiinni paahtamisen tuoman tuoksun myötä eli perhe pitää varmasti puolensa;))
Kivoja ideoita teillä taas!
VastaaPoistaIhania vuoden viimeisiä päiviä sinulle!
Voi kiitos - näissä idoinneissa meillä oli tyttären kanssa hyvä yhteistiimi:) Ihanaa vuoden loppua sinullekin<3
PoistaIhanat itsetehdyt lahjat, näistä nappaan vinkit ensivuoteen!
VastaaPoistaIhan mahtavaa, jos sait täältä ideoita mukaasi:) Olisi ollut niin kiva julkaista näitä jo ennen joulua, mutta osa lahjojen saajista lukee blogiani... Ensi jouluun mennessä ehtii etsiskelemään vaikka kirppareilta kivoja purnukoita ja testailemaan parhaita reseptejä<3
PoistaKiitos, AnniK<3
On tosi kauniit lahjapaketit ja lahjaideat.
VastaaPoista♥️-kiitos, Aikku:)
PoistaAivan ihania lahjoja! Luulen että nämä on niitä parhaita myös, näihin on nähty vaivaa ja ajateltu saajaa suurella sydämellä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja ilahduttavista sanoistasi, Johanna♥️ Näissä hyvän mielen tunnelmissa vuoden loppuun🎉
PoistaOi miten mahtavat ideat! Granola on niin herkullista, olen tehnyt muutaman kerran. Ja voi vitsit, luistelijat saavat luistimet kuntoon, hieno idea!
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti mieltä lämmittävästä kommentistasi<3 Kiva, kun piipahdit täällä:)
PoistaNiin ihanan kekseliäs olet näiden lahjojen laittamisessa. <3
VastaaPoistaParhautta on juurikin tällaiset omatekoiset herkkulahjat ja pienet palvelut. Niille on tilausta tänä aikana, kun tavaroihin hukutaan. Näitä tehdessä ajatus on lahjan saajan luona. Lahjoissa on rakkauden täyteläinenn sivumaku!
Kiitos, kiitos, ihana Kaisu<3 Olihan meilläkin muutama tavaralahja käärittynä paketteihin, mutta tavoitteena on ollut siirtää painopistettä näihin syödyksi tuleviin ja aineettomiin lahjoihin ja tänä vuonna päästiin jo aika hyvin tavoitteeseen:)
PoistaNiin ja muuten näitä toteutettuja herkkuideoita pulppusi tänä jouluna myös tyttären idealaarista<3
Voi, miten mahtavia ja herkullisia ja kauniita lahja-ideoita 👌❤️
VastaaPoistaHuoh, miten ihania kommentteja teiltä kaikilta - kiitos myös sinulle, ihana Eerika<3
Poista