Ollaan oltu jääkiekkofiiliksissä.
Poikani joukkue pelasi kevään viimeisen jääkiekkomatsinsa. Yleisön joukossa oli jännän matsin myötä mahtava tunnelma, ja voitetun pelin päätteeksi jäälle heiteltiin rantapalloja ja uimarenkaita lomalle lähdön kunniaksi :D
Vähän oli myös haikeutta ilmassa ainakin minulla, ikuisella
herkistelijällä - porukka hajoaa ja ensi syksynä on taas uudet kuviot
vain osan pojista siirtyessä B-junnuihin. Jääkiekkojoukkueessa toimihenkilöinä olleiden vanhempien panostus tähän poikien
harrastukseen on ollut kyllä ihan mahtava! Isot kiitoshalit teille kaikille♥
Poikien omien juhlakuvioiden jälkeen fiilistelimme kotona vielä tätä voittomatsia muffinssella herkutellen ja poikani hälyttämänä ihailimme vielä illan päätteeksi täällä eteläisemmässäkin Suomessa näkyneitä revontulia!!!!
Oli tunnelmantäyteinen ja mieleenpainuva päivä♥
Tässä ihan pikkuisen alkuperäisestä muunneltu ihana muffinssiresepti:
1,5 dl sokeria
3 kpl keltuaista
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
3 kpl valkuaista
kuorrutus:
3 rkl vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
2 dl tomusokeria
hasselpähkinärouhetta
*kiehauta voita ja sokeria muutama minutti kattilassa koko ajan sekoittaen ja anna jäähtyä
*lisää joukkoon keltuaiset, vanilliinisokeri ja leivinjauhe-vehnäjauhoseos
*lisää viimeiseksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset
*jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteen lämmössä 15-20 min
*liuota pikahvijauhe veteen ja sekoita tomusokerin kanssa tasaiseksi seokseksi
*levitä kuorrute jäähtyneiden leivosten pinnalle ja ripottele päälle hasselpähkinärouhetta
Herkkuhetkiä ja hymyjä kuluvaan viikkoonne:)
Huom! Muistakaahan osllistua edellisen postaukseni Country by Mailin ihanan pöytäliinan arvontaan!
Tässä ihan pikkuisen alkuperäisestä muunneltu ihana muffinssiresepti:
Nunnat
150 g voita tai margariinia1,5 dl sokeria
3 kpl keltuaista
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
3 kpl valkuaista
kuorrutus:
3 rkl vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
2 dl tomusokeria
hasselpähkinärouhetta
*kiehauta voita ja sokeria muutama minutti kattilassa koko ajan sekoittaen ja anna jäähtyä
*lisää joukkoon keltuaiset, vanilliinisokeri ja leivinjauhe-vehnäjauhoseos
*lisää viimeiseksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset
*jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteen lämmössä 15-20 min
*liuota pikahvijauhe veteen ja sekoita tomusokerin kanssa tasaiseksi seokseksi
*levitä kuorrute jäähtyneiden leivosten pinnalle ja ripottele päälle hasselpähkinärouhetta
Herkkuhetkiä ja hymyjä kuluvaan viikkoonne:)
Huom! Muistakaahan osllistua edellisen postaukseni Country by Mailin ihanan pöytäliinan arvontaan!
Kuulostaa hyvältä! Otin reseptin talteen ja aion kokeilla.
VastaaPoistaKannattaa kokeilla...nää on niiiin ihania<3
PoistaJa lisää herkkuja ☺
VastaaPoistaTämä on vissiin niitä iltoja kun jääkaapin ja muidenkin kaappien ovissa pitäis olla munalukot ja avain naapurissa.
Ja pääsiäismunat syöty eikä houkuttimena...
Niinpä, aika monessa blogissa on nyt ollut herkkuja tarjolla makeannälkätartuntaa levittämässä:D
PoistaNamskis!
VastaaPoista:D
PoistaOnnittelut pojalle voitosta!
VastaaPoistaBlogissani myös ihkaensimmäinen arvonta, tervetuloa :)
Kiitos:) Tulenkin heti osallistumaan!
PoistaUuu nam mitä herkkuja täälläkin :)
VastaaPoistaHerkullista viikonloppua :)
Nyt mun alko tekee makeeta mieli, kun katselen sun herkullisia leivoksia, nam!
VastaaPoistaOnnea pojalle!
Ihania herkkuja, itse teen juuri cupcakeja :) Tätä ohjetta täytyy kokeilla. Blogissani on arvonta, tervetuloa.
VastaaPoistaIhanat herkut!
VastaaPoistaMä olen sellainen sokerihiiri, et kaikki maksea uppoaa...
-k-
Hahahha Nunnat, tää resepti pitääkin kopioida :). Täälläkin ollaan jääkiekko huumassa.. tosin ihan tuosta kunnon liigasta ja vain mies. Mutta kuitenkin ;)
VastaaPoistaO, what a lovely cakes, it looks so delicious to me...what is it good to bake with your kids...it brings a good harmont in your home...
VastaaPoistaThanks forsharing....
Hugas and smiles to you.
Eefie
Herkullisen näköisiä, nami!
VastaaPoistaMeilläkin jääkiekko on lähellä sydäntä, erinäisissä vastuu- ja talkootehtävissä on poikien joukkueiden parissa puuhailtu. Mukavia hetkiä jatkossakin harrastusten parissa!
Hei, te kaikki ihanaiset <3
PoistaOlen kyllä taas niin ilahtunut kommenteistanne - kiitos:)
Hej
VastaaPoistaTack för din jättefina hälsning
Och vilken underbar blogg du har!!!
Önskar dig en jättefin helg
Kramar Tina!
Tack för din komment:) Hoppas du kommer at besöka igen<3
PoistaApua en malta oottaa että nämä tuossa pellillä jäähtyy, että pääsee kuorruttamaan ja maistamaan...
VastaaPoistaTaisit kokeille tuota reseptiä...:) Mukava kuulla<3
Poista