"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Lasihelmihärpäke DIY


Olen täällä kasaillut rautalangasta, helmistä ja pitsistä koristeita, joita aion antaa joululahjaksi mummeille ja muille rakkaille. 


Tarvikeaineet ovat osittain kierrätystuotetta. Ihana helmivalosarjani on lakannut toimimasta. En kuitenkaan heittänyt sitä pois vaan säästin kauniiden lasihelmien vuoksi. Aiemmin olen käyttänyt sen osia kynttelikön tuunauksessa, josta kuvia täällä, KLIK!


Irrottelin rautalangalla valosarjaan kiinnitetyt helmikoristeet irti ja loppujen lopuksi käytin tuon rautalangankin hyödyksi koristeissa.


Alunperin suunnittelin tekeväni lahjat kokonaan kierrätysmateriaalista. Kiertelin SPR: kirppiksellä etsiskellen vanhaa vaikka vähän rikkinäistäkin pitsipeittoa tai tyynyliinaa, josta olisi voinut irrotella pitsikukkia, mutta laihoin tuloksin. Mukaani tarttui vain yksi suloinen pikkuruinen liinanen, jota en kuitenkaan käyttänyt näihin lahjoihin. 


Se löytää paikkansa meiltä lasinalusena tai kynttilänjalan alta.


 Päädyin siis ostamaan pitsinauhaa, josta leikkasin kukat irti. 


 Kiinnitin rautalangan pitsiin ja siihen pujottelin lasihelmiä yhden alaosaan roikkumaan ja pari-kolme yläosaan.  Kiharsin rautalangan puutikun ympärillä kiharaksi. 


 Tämä vielä sellofaanipakettiin. ja lahja on valmis.

Niin ja muistattehan: Uashmama-blogiarvontaan voi osallistua 10.12. klo 24.00 saakka - sinne pääsee helpoimmin tästä klikkaamalla, KLIK!

Iloa jouluvalmisteluihin ja onnea arvontaan♥

Lahjavalvojaistunnelmissa

13 kommenttia:

  1. Niin herkkää ja kaunista. Tuleepahan siinä hyötykäytettyä vanha valosarjakin kivasti. Harmillisen lyhytikäisiä nämä nykyiset valosarjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Minulla on näitä rikkinäisiä valosarjoja jo kaksin kappalein. Lasihelmiä siis riittää:D Harmi, ettei noihin valosarjoihin saa vaihdettua lamppuja...

      Poista
  2. Oijoi, siellä on luovuus valloillaan! Niin suloisia lahjoja kerrassaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspistä ja ideoita olisi kyllä, mutta tuo toteutus jää usein haaveiluksi. Näitä kuitenkin on jo muutamia lahjavarastossa odottelemassa paketointia:)

      Poista
  3. Suloisia koristeita ja ihana kierrätysaiheinen lahjaidea!. :)

    VastaaPoista
  4. Taivaallisen kauniita koristeita *huoh*

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle<3 Toivottavasti saajat tykkäävät joululahjastaan:)

      Poista
  5. Ihania koristeita. Taidampa matkia. Mulla on jäänyt jemmaan kirkkaita lasihelmiä ja muutama pitsikukkakin löytyy ja puolison varastosta varmaan löytyy rautalankaa. Ihan varmasti saajat tykkää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuupa kivalta, jos sait täältä lahjaidean mukaasi:) Kiitos hyvän mielen kommentista<3

      Poista
  6. Ihastuttava idea! Ja kiva lahja saada, kaunis antaa!
    Mukavaa viikonloppua ja lämmin tuulahdus täältä oliivipuun alta!

    VastaaPoista