"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Pieniä maalaushepuleja


Täyttyy kyllä sanoa, että vanhan puutalon pinnat kuluvat eri tahtiin, kun on koira talossa. Aloittelevina koiranomistajina olemme tehneet sellaisen virheen, että pallonheittelyä on leikitty myös sisällä. Niinpä puulattioiden maalipinta on kulunut innokkaiden koirantassujen sutiessa pallon perässä. Palloleikit sisällä ovatkin vaihtuneet rauhallisempiin kopitteluihin ja pallonvieritys- ja etsimisleikkeihin, jotka ovat ihan lattiaystävällistä puuhaa.

Hugolla on ollut myös tapana laittaa makuupaikkansa kuntoon raapimalla lattiaa tai uunineduspeltiä. No sen olemme kieltäneet, ja Hugo onkin onneksi keksinyt itse korvaavan toiminnon eli se käykin sohvan takana rapsuttamassa sohvan selkämystä - siihen ei jää jälkiä, joten hyvä muutos.

Vahinkoa oli kuitenkin ehtinyt tapahtua ennen kuin tajusimme tehdä näitä korjausliikkeitä.


No näistä johtuen olen saanut pari pientä hepulia, joiden seurauksena maalasin eteisen raapiutuneet kynnykset sekä olohuoneen ja keittiön uunineduspellit. Peltien maalipintaa ovat kuluttaneet myös puukorit ja pelleille pudonneet halot ja muutama kekäleen jälkikin niihin oli ilmestynyt.

Eipä tullut kolhiintuneista pelleistä otettua ennen-kuvia, mutta maalausvaiheesta huomasin napata kuvan. Siinä näkyy myös, miten olemme "integroineet" puu- ja sähköhellan kokonaisuudeksi.



Onneksi autotallistamme löytyi jotain maalinloppuja - tarkistin vain pikaisesti, että sopivat myös metallipinnoille.

Innostuksen iskiessä ei nimittäin maalikauppoihin ehdi sännätä - tämäkin maalaushepuli sattui osumaan viikonlopun myöhäiseen iltaan. Hmmmm...välillä tulee mieleen, että SisustEllenillä olisi tarvetta ympärivuorokautiselle päivystävälle maalikaupalle:D


Kynnyksistä pahin näytti näin hurjalta -  toki tätäkin ovat kuluttaneet ihan muutkin kuin Hugo.


Tässä kurkistus eteisestä olohuoneen puolelle.

Kynnysten maalaus siisteytti yleisilmettä ihan kivasti. Harmi, että lattian sävyistä harmaata maalia ei enää löytynyt kätköistämme - olisin voinut yrittää jotain paikkamaalausta, sillä tämä kuluminen on ollut hyvin paikallista. (lue: kohta, jossa olohuoneen sohvalta heitetyn pallon kiinnisaamiseksi Hugon on täytynyt joko jarruttaa tai kiihdyttää vähän ennen ja jälkeen kynnyksen)


Kuvassa näkyy olkkarin vanhan kaakeliuunin edustan suojapelti maalattuna. Lattiat ovat siis edelleen maalaamatta, mutta se on hommana sen verran laajempi, että siihen tarvitsen jo apujoukkoja ja aika paljon isompaa maalaushepulia.

Ulko- ja eteisenovessa on myös Hugon aiheuttamia raapimisen jälkiä. Niiden maalaus hoituu kyllä tässä varmaankin lähiaikoina, sillä WOHOO, meillä on aloitettu pikkueteisen remontti :) 

Siitä laittelen tänne jossain vaiheessa kuvia - vielä kun ei oikein ole saatu mitään kuvaamisen arvoista aikaiseksi.


Maalauspuuhien lomassa ihanista hiihtolomakeleistä nauttien

19 kommenttia:

  1. Totta, pinnat kuluvat kun koira on perheessä. Pienellä paikkamaalauksella saa jo ihmeitä aikaan ja tuo kulunut lattia on minusta aika ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhaan taloon sopii kyllä kuluneetkin pinnat - elämänjälkiä saa näkyä:) Kiitos hyvän mielen kommentistasi♥

      Poista
  2. Se on hyvä olla noita maalinloppuja varastossa omasta takaa! Tavallaan tuo kulunutkin lankkulattia on kaunis, mutta ymmärrän kyllä, että jossain vaiheessa se menee rajan yli ja maalaaminen alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta. Minunkin pitäisi maalata uunineduspelti, se kolhiintuu helposti, kun klapit kolahtelevat ja roskat hiertävän maaliin kulumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on - nyt taisi raja ylittyä eli maalaushepuli iski:D On kyllä tosi mukavaa, että itse maalamalla saa tehtyä tällaisia pieniä miniremontteja - on ihan vaan omasta tahdosta kiinni, tarttuuko pensseliin vai ei:)

      Poista
  3. Voi ihana Hugo! Hyvä, että löysit maalia ja sait 'paikattua' pahat kohdat.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo kiittää♥ Maalinloppuja on hyvä käyttää pois, sillä eiväthän ne ikuisesti säily käyttökelpoisina:)
      Kivaa viikkoa sinnekin<3

      Poista
  4. Koira (ja teinit) - siinäpä kuluvat pinnat! Tänään kauhistelin auringon valaisemaa sohvaamme....hui miten kulunut se onkaan (koira viihtyy sohvalla).

    Paikkamaalaus on oiva apu, vaikka mielestäni teillä on kyllä niin kaunista patinoituneillakin lankuilla <3

    Ihana Hugo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, taitaa olla teilläkin noita pinnankuluttajia:)
      Tuo patinoitunut sanana on niin paljon positiivisempi kuin kulunut - kiitos<3

      Poista
  5. Minusta vanhan talon lattiat saavat olla hieman kuluneen näköiset. Sehän on kertoo vain eletystä elämästä.
    Nyt näyttää (uhkaavasti) siltä, että teidän remontti on vaarassa laajeta...niin kuin näissä usein on tapana käydä.
    Ja hei, kannatus 24/7-maalikaupalle...sillä kun inspiraatio iskee, ei siinä katsella kellonaikoja :)
    Oikein mukavaa helmikuun viimeisiä päiviä! Mennään kohinalla kohti kevättä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, päivystävä maalikauppahan saisi SisustEllenin liäksi muitakin asiakkaita:D
      No meillä on remonttisuunnitelmilla suuri vaara laajeta ihan hallitsemattomasti. Näitä pieniä juttuja osaa tehdä itsekin, mutta isompiin tarvitaan muidenkin työpanosta, suunnitelmallisuutta ja motivointia, joten ne tosiaan ovat vasta päässeet haavelistalla:)
      Mukavaa helmikuun viimeistä sinnekin♥

      Poista
  6. Täällä ilmoittautuu yksi 24/7 maalikaupat auki kannattaja! :)
    Täällä myöskin kiva pieni keväinen päivitys (maton vaihto) on muuttunut hieman suuremmaksi projektiksi. :)
    Mukavaa pakkaspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, päivystävälle olis siis tarvetta:D Kumma, kun inspiraatiot iskevät niin outoihinn aikoihin:D
      Pikku päivityksillä saattaa tosiaan joskus olla arvaamattomat seuraukset:)

      Poista
  7. Tiedätkö miltä kulunut lattia minusta näyttää? Aivan upealta! Siinä on jotain ihanaa karheaa ja maalaisromantiikan hehkua, mutta ymmärrän, ettei kuluminen ole ollut tarkoituksellista. Mutta jotain ihanaa se minulle kuiskutteli, ehkä vanhan talonne tarinaa. Tsemppiä maalaushepuleihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ihana ♥ ♥
      No resepti tällaisen tunnelman luomiseen on helppo: tarvittaan vain yksi Hugo ja pallo, ja siitähän se sitten lähtee:D

      Poista
  8. Kuulostaa niin tutulta, mutta on tuo teidän lattia niin kaunis. Ihanaa naistenpäivää <3

    VastaaPoista
  9. Hugo on kyllä suloinen♥ Täälläkin lattiapinta saa kyytiä vaikka meidän Herra "karvamato" onkin jo varttuneempi:) Kiva kun löytyi sopivaa maalia, paikkomaalauksiin! Tuo lattia on kyllä kaunis! Mukavaa maaliskuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota valkoista maalia taitaa olla aina sen verran, että pikkuprojekteja pystyy toteuttamaan. Ilahduin kyllä kovin, kun autotallista löytyi myös harmaata noiden uunineduspeltien maalaamiseen:)
      Kiitos sinulle - myös Hugon puolesta<3

      Poista
  10. Onneksi maali peittää helposti pinnan.Teidän lattia on kaunis ja muutenkin sisustus persoonallinen.

    VastaaPoista