"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Helmenharmaata pintaa


Viime viikonloppuna kesämökin sain seinien maalausurakan päätökseen. 


Tavarat ovat vielä hujan hajan, mutta innoissani kuvailin jo uutta seinäpintaa. 


Maalina käytin Country French-maalia, joka on suomalainen ekologinen ja luonnonmukainen innovaatio. Maali on pakattu ihaniin pahvilaatikoihin jauheen muodossa ja maalia tarvitessa jauheeseen lisätään vesi. Sävyksi mökkikeittiöömme valitsin  helmenharmaan.


Veden ja maalijauheen sekoitukseen kannattaa satsata.

Autotallin kätköistä löytyi näin ihastuttava sähkövatkain, jonka rakkauteni on saanut joskus aikoja sitten mummoltaan. Ihastuin siihen kovasti ja harmittelin sen päätymistä remonttikäyttöön. Se on minusta niin retro, ja sille olisi ollut käyttöä meillä ihan keittiöpuuhissakin. No, ehkäpä sen voisi joskus kunnostaa. Nyt se kuitenkin sekoitteli tosi pätevänä maalini ihanan sileäksi. Maali on vesiliukoista ja helposti puhdistettavissa, joten ainakin näistä maalinroiskeista koneen saa helposti putsattua.


Koko urakassa isoin työ oli pestä seinät. Maalaaminen olikin sitten paljon kivampi urakka. Valmistaja suosittelee siveltimen käyttöä, mutta päätin kuitenkin käyttää telaa - ehkäpä tästä syystä jouduin maalaamaan pinnat useampaan kertaan tai sitten pohjaväri oli vain niin hurja: pesun jälkeen seinän sävy oli nimittäin tosi kirkkaankeltainen.


Tässä yllä olevassa "ennen"-kuvassa keltainen näyttää jostain syystä kylläkin aika vaalealta.


Kuten "jälkeen"-kuvastä näkyy, keltainen saatiin kuitenkin kukistettua sinnikkyydellä ja naisenergialla. Tähän seinien maalausurakkaan osallistui lisäkseni myös ihana tyttäreni<3


Tässä urakka oli puolessa välissä, ja oikealla seinä odotteli vielä käsittelyä.

Olen kyllä tosi ihastunut tähän maaliin, sillä sen mattapinta antaa paljon anteeksi, joten se oli ihan nappivalinta tähän vähän epätasaiseen ja muhkuraiseen pinkopahviin. Mielestäni seinät näyttävät nyt paljon tasaisemmilta kuin keltaisen kiiltävämmän pinnan aikaan. Myös pienet maalausvirheet oli helppo korjata, eikä niitä maalin kuivuttua erottanut pinnasta.


Maalattu pinta ei kuitenkaan kestä kovaa hankausta, joten toivottavasti osataan olla liikoja roiskimatta ja kevyt pyyhkiminen toivottavasti riittää. Kyllähän keittiöissä käytetään tapettiakin, joka saattaa olla myös arka rajummalle pyyhkimiselle. 

Tuo lipasto on muuten se viimeinen sinapinsävyinen pinta koko mökissä - se on haaveissa saada maalatuksi valkoiseksi. Päällä olevat tavarat ovat tässä vaiheessa vain säilytyksessä. Varsinainen sisustaminen on vielä edessä.


Tänne yli satavuotiaan mökin seinille vanhan ajan perinteinen maali on todella nappivalinta. Se on myös turvallista, eikä maalatessa ilmaan haihdu mitään haitallisia aineita. Tuoksu on tosi mieto ja olin aistivani mustikan tuoksua seiniä telatessa. Country French-maali on hengittävää ja pidän kovasti valmiin pinnan mattaisesta, aavistuksen rouheisesta pinnasta.


Tältä näytti sama kuvakulma ennen katon ja seinien maalausta. 

Tässä vielä toinen  kuvapari:


..hellanurkkaus ennen...


... ja nyt!

Nuo ennen-kuvat ovat ihan aarteita - sitä huomaa itsekin paremmin aikaan saadun muutoksen.


Mökkikeittiön remppaurakka ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään. Aikaisemmin mainitsemani lipaston kunnostamisen lisäksi haaveilen vielä lattian maalaamisesta, joten eipä ole tekemisestä minkäänlaista puutetta:D

Tunnelmallista venetsialaisviikonloppua<3
halauksin 

Seinämaali saatu blogiyhteistyönä  - kiitos Country Frenchille tästä arvokkaasta mahdollisuudesta testata maaleja. Suosittelen piipahtamaan heidän kotisivuillaan ihastelemassa kauniita sävyjä ja tutustumassa tarkemmin tuotteiden ominaisuuksiin, KLIK

28 kommenttia:

  1. Kylläpä mökki raikastui kummasti! Ihanat sävyn olet seinille valinnut.
    Mukavaa viikonjatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Alkuperäinen sävy on ennen kirkkaan keltaista ollut kitinvalkoinen. Sävy olisi kuitenkin näyttänyt likaiselta valkoisen katon kanssa, joten päädyimme tyttären kanssa tuohon helmenharmaaseen. Myös miesväki hyväksyi sävyn.
      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö olekin:) Pitäisi kyllä aina muistaa ottaa noita "ennen maalausta"-kuvia!

      Poista
  3. Mökki on todella kaunistunut. Tuo uusi maalisävy näyttää todella hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Muutosta on tosiaan tapahtunut ja toivottavasti saadaan sille jatkoakin jossain vaiheessa:)

      Poista
  4. Oi, kun kaunis väri! Kyllä muuttaa paljon, kun pinta saa uuden maalin... sopii kuin nenä päähän. Tuohon maaliin en ole aiemmin tutustunutkaan, pitääpäs laittaa muistiin!
    Ja vatkain... <3
    Ihanaa loppuviikkoa sinne suuntaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmenharmaa hurmasi minutkin<3 Nämä jauhemaalit on helppo kuljettaa mökkisaareen - ovat pieniä n.250 g pahvipaketteja. Aika näppärää!
      Ihmettelen, etten ole aikaisemmin meillä nähnyt tuota vatkainta. Se on jotenkin aika söpö<3
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Oi, miten ihastuttava vatkain! Ja, kyllä maali saa ihmeitä aikaan.
    Näyttää hyvältä. Mukavaa tulevaa viikonloppua, toivottavasti sää suosii meitä veneilijöitä ja mökkiläisiä, kaikkia viikonlopun viettäjiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retro vatkain oli hyvä työväline sekoitteluhommissa<3 Kiitos samoin - veneellä on meilläkin tarkoitus lähteä liikkeelle venetialaisviikonloppuna, joten toivotaan mukavan kesäsään jatkuvan:)

      Poista
  6. Kylläpä siellä on ahkeroitu ja lopputulos on kaiken vaivan arvoinen! Teidän hellanurkkaus oli muuten kuvan perusteella presiis samalla maalilla vedettyä kuin gerdan uunin muuraukset!

    CF on tulossa tännekin testiin, sitten joskus kun maalataan se wanha senkki ja patakaappi. Kivaa kuulla, että se on toiminut hyvin siellä! Tohtii sutia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin uudestaan katsomassa Gerdan muurin maalisävyjä ja totta: samalta näytti ja olivat vielä rapistuneetkin samalla tavalla:) Nyt kuitenkin molemmilla uudet valkoiset maalit pinnassa<3
      Huonekaluja maalatessa CF:llä kannattaisi varmaankin laittaa vahaa maalatun pinnan päälle. Itselläni ei ole siitä kylläkään kokemusta, sillä olen maalannut tällä maalilla vain sellaisia pintoja, jotka eivät joudu kovaan kulutukseen.

      Poista
  7. Onpa kaunis ja harmoninen lopputulos! Vanhat talot (varsinkin jos remontteja ei ole tehty) on kuin taulun kanvaasipohja johon voi alkaa värittämään :)

    VastaaPoista
  8. Maalaus tekee kyllä ihmeitä, kun katsoo ennen ja jälkeen kuvia! Meillä kans mökillä maalattiin tuvan seinät vaalealla ja ilme oli aivan toisenlainen. Ihana tosiaan tuo retro sähkövatkain, lapsuudessani meillä oli vastaava kirkkaan oranssi ;) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kumma, miten paljon pelkällä maalauksella voivaan muuttaa tunnelmaa:) Tuossa vatkaimessa on kyllä sellaista mukavaa retrotunnelmaa<3

      Poista
  9. Pitkästä aikaa täällä kylässä. :)
    Paljon olen näistä maaleista kuullut ja lukenut, mutta en ole vielä niitä itse kokeillut. Yksi lipasto odottaisi kyllä maalaamista... Ehkäpä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun piipahdit<3 Huonekaluihin kannattaa varmasti laittaa vielä vaha pintaan, mikäli näillä maaleilla maalaa. Vahan käytöstä ei minulla kylläkään ole omakohtaista kokemusta.

      Poista
  10. Kyllä on taas näkyvää saatu aikaiseksi ja lopputulos näyttää oikein hyvältä. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla tuota maalia. Kiitos vinkistä ja linkistä. Oikein tunnelmallista venetsialaisviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu<3 Nyt onkin taas vauhti vähän hiljentynyt, kun on tuon ajan riittävyyden kanssa ongelmia:)

      Poista
  11. No huh huh, on siellä huhkittu ja tulokset puhuvat hyvin puolestaan. Nuo kuvat on tosi hyvä muisto menneestä. Oletko ajatellut tehdä niistä vaikka Ifolorilla mökkimme ennen - kirjaa! <3
    Itseäni harmittaa kun jäi kuvat alkuperäistilanteesta Tauvonpaikasta ottamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut tulostella muutamia ennen-kuvia mökkikirjaan, mutta tuo valokuvakirja olisikin myös hyvä idea:) Kiitos<3

      Poista
  12. Voi että mitä muutoksia olette saaneet aikaan ! Tuo maali on kyllä kovin kiinnostavaa, meilläkin saattaisi olla eräs kohde johon voisin tuota kokeilla, kiitos vinkistä :)
    Ihanaa alkusyksyä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muutosta on tosiaan saatu aikaiseksi. Näin yhdessä postauksessa esiteltynä tulee helposti vaikutelma nopeudesta. Seiniäkin on kuitenkin maalailtu useamman viikonlopun ajan:)
      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  13. Todella kaunis tuo harmaan sävy. Mökistä tuli tosi upea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaan sävyistä tuo helmenharmaa on yksi lemppareistani - tosin mudan sävyistä pidän myös kovasti. Kiitos, Päivi<3

      Poista