"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 11. heinäkuuta 2019

Vanhoja ja tosi wanhoja patjakankaita


Mökillä olevat puusohvamme ovat aika epämukavia oleskelua ajatellen. Keittiön puusohvassa sekalaisista wanhoista patjakankaista tehdyt tyynyt tuovatkin ihan sopivasti mukavuutta, ja siinä auttaa myös  sohvan pehmustettu kansi. 


Salin puusohva onkin ollut hankalampi tapaus. Täälläkin on ollut wanhoista patjakankaista tehtyjä tyynyjä, mutta niistä ei ole paljoa ollut apua, koska korkea puinen etureuna on painanut ikävästi istujan jalkoja.


Tässä kohtaa kierrättäjä-SisustEllen muisti autotalliin kätkemänsä paksun superlonpatjan. Patjarulla kiikutettiin mökille ja autotalliin tuli tilaa muille aarteille. Tämä patjakangas on uudempaa tuotantoa, mutta sopii ihan hyvin noiden oikeasti wanhojen joukkoon. 

Superlonpatja oli nykystandardien pituinen, joten sahasin fileointiveitsellä palan patjasta pois, jotta koko täsmää.  


Vetoketju takaisin kiinni ja taitoin patjan tunkemalla sen puoliksi puusohvan selkä- ja istuinosiin. 


Patja on juuri sopivan verran napakka pysymään paikoillaan ja pehmustamaan kovia puuosia.


Vasta kuvia tänne laittaessani huomasin patjanpäällisen kaipaavan pesua eli seuraava kesäpäivän homma taitaakin olla jo tiedossa.


Tässä ei ole vielä kukaan uudistuksen jälkeen nukkunut, mutta kyllä tuo paksu patja tuo siihenkin hommaan luksusta vanhaan verrattuna. Lueskelua ja löhöilyä on jo kuitenkin harrastettu, ja hyväksi todettu eli näillä mennään, kunnes taas jotain muuta tulee mieleen.

Kaikkea kivaa pikkupuuhaa täällä mökillä on vaikka kuinka - postaukset eivät vaan pysy perässä:D 

aurinkoisin kesähalein

13 kommenttia:

  1. Oi teillä on siellä useampikin ihana puusohva! Varmasti istumamukavuus parani pienen entrauksen jälkeen. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni❣️ sohva tuntuu nyt mukavalta käyttää eli aika pienellä entrauksella tällä kertaa😊

      Poista
  2. Kyllä sinä olet kätevä emäntä ja mökillä puuhastelu on niin mukavaa. Mukava touhullaita päiviä edelleen sinulle toivotellen!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tämä oli pikku juttu toteuttaa, mutta idea tuntui omassa päässä kivalta, ja vanha patja saatiin autotallista tilaa viemästä😊 kiitos ja samoin sinulle♥️

      Poista
  3. Kaunis sohva ja päälliset. Minä olen kesälomalla tehnyt remonttia kaupunkiasuntoon. Tykkään tosi paljon, kun näkee omat kättensä jäljet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon❣️ meillä on kaupungissa pihan myllerrystä ja täällä mökillä pientä maalausta ja puusavottaa. Minustakin on mukavaa nähdä konkreettisesti, mitä on saanut aikaiseksi😊

      Poista
  4. Puusohvat on niin ihania, mutta se mukavuus on aina vähän niin ja näin. Eikö ihmiset ennenvanhaan ole löhönneet ollenkaan niinkuin me tehdään? 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä vanha mökki on sisustettu pääasiassa vanhoilla huonekaluilla. Osa niistä on kyllä aika epäkäytännöllisiä. Hmmm.. taisivat ennen vanhaan puuhata enemmän ja loikoilla vähemmän😄

      Poista
    2. Sama meillä, mutta en vain osaa kuvitella vanhalle torpalle löhösohvaa 😂

      Poista
  5. Kauniit puusohvat, tykkään <3 Näppärästi sait istumamukavuutta lisättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon♥️
      Yksinkertaiset ideat ovat välillä ihan toimivia😊

      Poista
  6. Meilläkin otettiin mummon ikivanha vuodesohva käyttöön. Patja vaihdettiin, vaikka olisi varmaan pelkkä uusi suojus riittänyt. Paksumpi ja uusi patja on kyllä mukavampi.

    VastaaPoista