"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Vanhan Rauman tunnelmissa


RAUMAbloggaajien päivä toukokuun alkupuolella oli monella tapaa elämyksellinen, sillä pääsimme  tutustumaan myös muutamiin Vanhan Rauman persoonallisista putiikeista.  

Sisustustalo Kodinonni, Kukkashop Rosa, Wanhan Rauman KaffeBar, Kultaseppä Laiho ja Ruokapuoti Lumo sopivat  loistavasti vaikkapa osaksi kesäistä Vanhan Rauman kierrosta.



Sisustustalo Kodinonni on sisustajan onnela, jonne voi piipahtaa fiilistelemään, vaikka hankintalistalla ei mitään olisikaan. 







Kauniisti sisustetussa ympäristössä vaan on niin kiva käydä inspiroitumassa. 



Kodinonnesta voi hankkia vaikkapa tällaisen Rauma-Suomi käännöksillä printatun astiapyyhkeen, joka on sisustusliikkeen omaa tuotantoa.




Kukkashop Rosan tuoksumaailma on huumaavan ihana, ja siellä ihastelimme bloggarikierroksellamme kukka-asetelmien lisäksi näitä kuvissa näkyviä floristien taidokkaasti kukista tekemiä korviksia ja hiuskorua.



Liikkeestä löytyy myös kivaa sisustustavaraa.



Vanhat rustiikkiset puulaatikot luovat kauniin taustan kukille - ihana yhdistelmä rosoa ja luonnonkauneutta.


Myös tällainen lähetys kukkakaupasta ilahduttaisi varmasti.


Wanhan Rauman KaffeBariin pysähdyimme lounaalle. Se on tietenkin ensisijaisesti herkuttelupaikka, mutta paikka on käymisen arvoinen myös sisustustyylinsä vuoksi, joka on kivasti Vanhan Rauman henkeen sopivalla tavalla toteutettu. 



Koska kuvia en kiireisen aikataulun ja valtaisan salaattiannoksen syömisen myötä ehtinyt tämän enempää ottamaan, suosittelen hankkimaan tämän herkku&sisustus -elämyksen henkilökohtaisesti paikan päällä.


Niin ja salaisen reseptin mukaan tehtyjä suussa sulavia munkkeja kannattaa myös maistaa, vaikka oma lempparini tässä kahvilassa ovatkin kahvilan omassa keittiössä valmistetut mehevän muhkeat suklaaneliöt.


Vanhan Rauman kierrokseen kannattaa liittää myös Kultaseppä Laihon tunnelmallinen myymälä.



Täällä voi teettää omien toiveiden mukaisia persoonallisia koruja ja hankkia upeita Raumanpitsikoruja.



Valikoimissa on myös perinteisiä kultakaupan tuotteita. 


Miten kuvauksellisia muuten ovatkaan kultasepän työvälineet.



Yksi Vanhan Rauman ehdottomista elämysputiikeista on Ruokapuoti Lumo lukuisine herkkuineen. Täältä löytää varmasti kaikille sopivia kivoja ruokatuliaisia kotiin vietäväksi.



RAUMAbloggarit saivat herkutella myymälän tuotteista blenderillä tehtyä pehmeän makuista Sienikaakaota kuunnellen tietoiskua sen huikeista terveysvaikutuksista. Niin ihania tällaiset maisteluelämykset, ja niitähän voi hankkia itselleen myös Lumossa järjestettäviltä herkkukursseilta. 



Ihastuin niin tuohon raakakaakaon pehmeään makuun, että pitihän sitä hankkia kotiinkin vietäväksi. 


 Vanhassa Raumassa on paljon niin ihania persoonallisia ja elämyksellisiä putiikkeja - täällä kyllä sisustamisesta, esteettisestä ympäristöstä ja herkuttelusta kiinnostunut saa helposti kulumaan aikaa vaikka useammankin päivän.  

Siispä rakkaat lukijani, 
tervetuloa nauttimaan Vanhan Rauman ainutlaatuisesta tunnelmasta ja piipahtamaan näihin ja lukuisiin muihin ihastuttaviin putiikkeihin - tänne kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin.<3



Postaus toteutettu yhteistyössä Rakastunut Raumaan- yritysten yhteistyönä.


2 kommenttia:

  1. Nyt oli kyllä kuvissasi paljon katseltavaa ja hienoja sisustusideoita. Ja herkkuja. Olivako nuo kukkakorut tosiaan tehty aidoista kukista? Hienot. Voiko tämän postauksen jälkeen enää olla tulematta Vanhan Rauman tunnelmaan shoppailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana ♥️ kukkakorut olivat aidoista kukista ja ihan huikeat. Kiva kuulla, että postaukseni myötä ajattelet noin - tervetuloa Vanhaan Raumaan❣️😊

      Poista